Avainsana: muutto

Kiitos vanhalle kodille

Jäät mieleemme monessa. Maisemat ikkunoissa, vaihtuva vuodenaikataulu milloin keltaisena, milloin luminen vuoristo, kesän varjoisat sävyt. Ymmärrän, miksi korpisana on alueella niin voimakkaana läsnä näiden vuosien jälkeen. Tänne vanhaan kotiin ei paista aurinko ja metsä on joskus ollut kovin tiheää ja vanhaa puustoa. Ympärillä on paljon vuoria, maanpainanteita, luontoa. Olen kaivannut auringonlaskuja, ja jatkossa näen ne omasta ikkunastani.

Eläimet luonnossa, lintujen viserrys kesäisin.

Kiitos vanhalle kodille, olet tehtäväsi tehnyt näiden vuosien aikana ja nyt on tullut aika vaihtaa maisemia. Annoit kokemuksen siitä, mitä en enää jatkossa kodissani toivo olevan. Kuntoilun kannalta portaikko sisällä on ihan ok, vaan kun selkä sanoo yhteistyösopimuksen irti, portaikosta muodostuukin päivittäinen selviytymistaistelu.

Kiitos kaikesta, vanha koti. Jotenkin minusta tuntuu, ettei jää ikävä. En koskaan tuntenut oloani kovin kotoisaksi täällä, ehkäpä seinien sisällä on liikaa asioita, joiden kanssa en tullut sinuiksi? Ehkäpä toivottomuus valtasi liikaa alaa mielessäni, toivottomuus kaiken rapistumisesta käsiin, ilman mahdollisuutta korjata tilannetta mitenkään? Loppusiivousta tekiessäni totesin, etten jää ollenkaan ikävöimään, en kokenut koskaan olevani kotona.

Kodilla on yllättävän suuri vaikutus kaikkeen elämään niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin. Meille on ollut kovin hankalaa perheenä mahtua ylipäänsä vanhaan kotiin, keittiöön ei ole mahtunut kuin korkeintaan kaksi kerrallaan ja silloinkin on varmaa toinen toisiinsa törmäily ja jatkossa siitä ei ole pelkoa. Keittiössä mahtuu nyt touhuamaan useampi kerrallaan.

Jatkossa voimme liikkua kotona ilman jatkuvaa törmäilyä seiniin, kulmiin, huonekaluihin. Ei tarvitse väistää, kun kaksi on samassa tilassa. On hassua ajatella muuttavansa pienempään kotiin, mutta kuitenkin käytännössä suurempaan. Uudessa kodissa on näin ollen paljon turvallisempaa liikkua. Ja sitä liikkumisen turvallisuutta ihminen tarvitsee vanhetessaan.

Niin tosiaan, enemmän voisin kirjoittaa siitä, mitä en jää kaipaamaan sinusta vanha asunto, vaan sitä en tee. Kiitän ja se on siinä sitten.

Elämänlaatuun ja hyvinvointiin seinät ympärillä, siis koti missä oleskelee suuren osan ajasta, vaikuttaa ratkaisevasti. Sisustuksella voi jonkin verran vaikuttaa siihen, mitä silmä näkee ja tuulettamisella voi vaikuttaa siihen, miten ilma vaihtuu jos vaihtuu. Monia asioita olisi pitänyt tarkistaa ennenkuin päätimme muuttaa vanhan kodin seinien sisäpuolelle ja jokapäiväiset harmitukset saivat melkein yliotteen elämästäni ihan vain kodissa olevien puutteiden ja epäkohtien muodossa. No, se siitä nyt sitten. Kiitos, vanha koti.

Hei vaan, uusi koti!

Ensimmäinen yö on takana uuden kodin seinien suojissa. Vaikka talo on vanha, se oli yllättävän hiljainen yöaikaan ja johtuiko peräti suuren suuresta väsymyksestä, ettei yöllä mitkään äänet herättäneet? Voisi sanoa, etten ole aikoihin nukkunut niin hyvin koko yötä, kuin mitä ensimmäisenä yönä uudessa kodissa.

Touhua on riittänyt ja riittää vielä pitkäksi aikaa tavaroiden paikoilleen saattamisen myötä. Kaaos kotona on hyvä sana kuvaamaan tilannetta, mikä juuri nyt vallitsee meillä. Siivoilen ja suunnittelen, ihan rauhassa. Tuntuu, kuin elämäni alkaisi aivan alusta ja niinhän se tavallaan sen tekeekin.

Uudessa kodissa on lukematon määrä positiivisia asioita. Luonto on lähellä tässäkin, pääsen koiran kanssa metsään ihan kotipihalta ja siinä riittää tutustumista pitkäksi aikaa molemmille. Ikkunanäkymät on luontoon, puihin. Sisäilma tuntuu olevan puhdasta ja ilma ainakin vaihtuu. Hankimme sisäilman puhdistimen uuteen kotiin ja se on jo toista viikkoa pöheltänyt menemään. Niin, ja en ole riittävän montaa kertaa vielä maininnutkaan tilan tunnusta, mikä nyt vallitsee kaaoksesta huolimatta.

Ps.Meille paistaa vihdoin aurinko sisälle! Mukavaa loppuviikkoa!

Muuttolaatikoiden keskellä elämistä

Ulkoillessa on hyvin raitis ilma, yli kahdenkymmenen pakkaset tuntuvat piristävän koiran ulkoilua. Sisälle ei koira malttaisi millään, kävellessä haluaisi pitkittää lenkkejään, vaan vaikka kuinka puen lämpimästi päälle, reilu puolen tunnin ulkonaolon jälkeen varpaat alkavat kylmetä ja on pakko hipsiä kotia päin.

Päivät menevät nopeasti kodin tavaroita laitellessa pakettiin. En malta olla sanomatta jo toistamiseen, kuinka mukavaa on tehdä muuttoa rauhassa ja omaan tahtiin. Vieläkin selkärangassa on muisto ajasta, jolloin tenavat olivat pieniä ja muutot piti hoitaa kaiken muun hektisen elämän ohella. Mietin, kuinka ihmeessä sitä on silloin jaksanut? No, nuorena kai jaksaa paremmin?

Nuorena tavaraakin oli enemmän, mietin mennyttä ja vertaan tähän hetkeen. Toki monen pienen lapsen tavarat ja huonekalut teettivät pakostakin enemmän työtä muuttaessa ja nyt ei ole enää kuin kolmen ihmisen tavarat pakattavana.

Sressi alkaa pikkuhiljaa hiipiä aivolohkoihin ja se näkyy ulospäin. Yritin kassalla maksaa kauppa-ostoksia vanhentuneella kortilla useamman kerran, ennenkuin tajusin kuukauden vaihtuneen. Onneksi sentään uusi kortti oli rahapussissa mukana; en ole ehtinyt niinkin pientä asiaa tekemään, kuin vanhan kortin silppuaminen, muuttoon valmistautuessa.

Pakkaillessa olen karsinut edelleen ja kerään samankaltaisia asioita yhteen, ja sitten mietin, mikä menee muuttokuormaan ja mikä poistoon. Edelleen olen iloinen tekemästäni aiemmasta työstä kotona tavaroiden suhteen ja en saata olla hehkuttamatta vieläkin, miten kannattavaa on pyrkiä vähentämään tavaran määrää kotona. Eräs mukula oli ikionnellinen saatuaan koko takkivarantonsa yhteen naulakkoon läpi käytäväksi. Löytyipä sieltä sellainenkin takki, minkä oli luullut kadottaneen jonnekin.

Säiliöpakastimen sisältöä olisi alettava syömään vähemmäksi, jottei hirmuisesti tule tyhjennettävää ja kannettavaa paikasta paikkaan. Samoin kuiva-ainekaappien sisältöä voisi hieman enemmän tyhjennellä. Viimeksi muuttaessa heittelin surutta pois avattuja paketteja ja enää en samaa virhettä tee toiste. Minulta meni edellisessä muutossa todella pitkään hankkia toimiva kuiva-aine”varasto” kaappeihin ja tuntuu, ettei kierto vieläkään oikein toimi, kuten aikoinaan? Osaltaan tähän on kylläkin vaikuttanut sairastumiseni ja vähentynyt ruuanlaittoni, aina en pysy kärryillä mitä kaapeista puuttuu tms.

Tästä tulikin mieleeni oma vointini, kaksi vuotta on kulunut toipuessa pahimmasta uupumisesta sekä sle:n pahenemisjaksosta ja alkaa pikkuhiljaa ajatukset kääntymään tulevaan. Selän oireilun kanssa olen myöskin oppinut pärjäämään jotenkuten ja ainakin tiedän, mitkä asiat provosoivat oireilua ja kun rasituksen saan pidettyä rajoissa, myös kipu ja muut oireet lievittyvät.

Fyysisen ja kaikenlaisen muun rasituksen kanssa joudun nyt olemaan tarkkana, etten saata itseäni päiväkausiksi petiin. Olo voi olla vaikka kuinka jaksava ja virkeä, mutta jos rajoittamatta teen kaiken heti kerralla, seuraukset ovat kovin ikävät voimakkaan väsymisen suhteen. Siksi olen aloittanut kaappien tyhjentämisenkin hyvissä ajoin, jotta voin ilman kiirettä tehdä oman jaksamisen mukaisesti. Itse muuttopäivä vie voimat kuitenkin ja todennäköinen kunnon romahdus tuleekin heti tavaroiden kantamisen jälkeen, uudessa kodissa.

Umppa jo hieman katseli minua ihmeissään, että mitä se mamma nyt on saanut päähänsä purkaessani kaislaseinämää pois paikoiltaan. Voi, kun olisin koiran ilmeen saanut kameraan, se oli niin jännä ilme se ja murahduksen jälkeen koiruus siirtyi kenkäeteiseen pötköttölemään, mitä se ei ole ennen tehnyt. Uman mielestä mamman päivärutiinit on ihan vinksallaan, ja mamma touhuaa aamusta iltaan vain tavaroidensa kanssa.

Kaapit alkavat tyhjiä, pestyjä. Pitkästä aikaa laittelin nuorimman kanssa päivällistä ja totesin hieman pahoillani, että olen jo raastimen kin ehtinyt paketoida innokkaana. Mitä lie ajattelin, vaiko muuta, kuin että raastin oli sopivan kokoinen ja kevyt jo muuten painavaan laatikkoon?

Olen hieman hämmentynyt perheeni vähäisestä irtotavaroiden määrästä, sitä on todella vähän ja voisin ihan huoletta omistaa vielä toisen mokoman tavaraa ja siltikin sitä olisi vähän. Osasyynä tavaran vähyyteen on periaatteni olla ostamatta ilman oikeaa tarvetta sekä sitten säilytystilojen puute. Sama teema jatkuupi uudessa kodissa, itseasiassa siellä on vielä vähemmän tilaa säilytellä mitään ja uskon joutuvani hankkimaan jonkinlaisen huonekalun tähän tarkoitukseen.

Mukavaa viikkoa ihan jokaiselle!

Me muutetaan!!!

Uskomatonta, kuinka nopeasti tämä toimii. Pari kuukautta sitten päätin mielessäni, että elämä tässä kodissa on nyt tiensä päässä. Vielä tuolloin hieman epäröin, puntaroin ja kävin läpi kaikki hyvät puolet tässä asunnossa. Epäröin ennenkaikkea ympäristön ja luonnon menettämistä, maisemia ikkunoista. Kaikkeen muuhun sitten onkin mittari tullut täyteen.

Oma elämä on ikäänkuin ollut jumissa, pysähdyksissä. Päivät ovat alkaneet käydä pitkiksi, ajatus isommasta muutoksesta elämässä on käynyt yhä houkuttelevammaksi. Mikään ei tunnu oikein muuttuvan, hyvällä tavalla ja päättelin, ettei muutukaan, ellen itse tee asialle jotakin. Samaan syssyyn toinen nuorista ilmoitti kevään korvilla muuttavansa omilleen, heti kun valmistuminen koittaa tai siis onhan asiasta ollutkin puhetta jo pitkään. Syksyllä myös saimme ilmoituksen vuokrankorotuksesta vuodenvaihteeseen, joka katkaisi minun kamelinselän tämän kodin suhteen.

Ajatus muuttamisesta jäi kytemään ja yhä useammin selailin läpi tarjontaa mahdolliseksi uudeksi kodiksi. Pohdin, millaisia elementtejä uuden kodin kanssa pitäisi olla vähintään. Luonto, ympäristön rauha poissulkivat kerrostaloasumisen, toive omasta sisäänkäynnistä piti koiran vuoksi. Asunnon pitäisi olla myös riittävän tilava ja edullinen kustannuksiltaan ja oma autopaikka olisi myös tarpeellinen. Mielikuvissani olen aina toivonut salaisesti ne ikkunasyvennykset, sekä erittäin paksut kiviseinät ja korkeat huoneet ympärilleni. Niitä lapsuuteni elementtejä…

Mutta siis, selailin jälleen tarjontaa ja silmiini osui ilmoitus, jonka ensialkuun meinasin skipata katsomatta ohi. Tunnistin kuitenkin alueen ja joskus olen ohi ajaessa tuumannut, että tuossapa alueella olisi joskus kiva asua, puistossa ikäänkuin. Uskaltauduin laittamaan viestiä asunnosta eteenpäin.

Kävimme katsomassa mahdollista uutta osoitetta kahteen kertaan. Olen siinä mielessä kovin otettu, koska uusi osoitteemme löytyy metsän rajasta eli pääsen jatkossakin koiran kanssa minulle niin tärkeään luontoon ihan kotipihalta. Jätänkin loput kertomatta, vielä.

Elämänmuutos tapahtuu nyt sitten muuttamisen kautta. Yön yli nukuttua päätös tuntuu hieman epätodelliselta. Seuraavaan kahteen kuukauteen ei todella tarvitse miettiä, mitähän tekisi? Tiedossa on pakkailua, siivousta, pakkailua ja edelleen tavaran karsintaa. Hirmuisesti ei ole enää karsittavaa, olen pikkuhiljaa vähentänyt tavaroiden määrää jo ennestään vähästä ja se helpottaa muuttohommaa huomattavasti, kun kaapit eivät ole täynnä erilaista tavaraa.

Siivoushommia helpottaa se, että nykyinen koti on paljon siistimpi/puhtaampi nyt, kuin muuttaessamme aikoinaan tänne, joten hirmuisesti ei ole omien jälkienkään siivousta. Niin, ja minun perussiivous/siisteys nyt tarkoittaa jatkuvaa muuttosiivoamista, vaikkemme ole edes olleet muuttamassa.

Edelliset päivät on menneet joulun kannalta vähän niinkuin ohi, ajatukseni ja koko kehoni on käynyt ylikierroksilla tulevan muuton kanssa. Olen mielessäni stressannut kaikenlaisia käytännön hoidettavia asioita, kuten nykyisen asunnon irtisanomista ja tulevaa puhelinrumbaa uusien sopimusten ja muiden käytännön hoidettavien asioiden vuoksi.

Kirjoituksesta käy siis selville, että päätös osoitteenvaihdosta on tehty. Elämän pysähtyneisyys katosi sillä sekunnilla, kun sain päätöksen tehtyä. Olen iloinen tulevasta muutosta, vaikka raskasta se tuleekin olemaan. Tykkään tehdä kaikenlaisia suunnitelmia, miettiä asiat ennakkoon jo hyvissä ajoin ja niin nytkin siirsin mielessäni pyörivät asiat paperille muuttosuunnitelmaksi.

Muutto on selkeästi uuden alku elämässäni. Vanha jää taakse ihan kirjaimellisesti, sillä myös paikkakunta vaihtuu (tosin rajalla ollaan nytkin asuttu). Vanha jää todellakin taakse kaikinpuolin ja muutto näköjään aloittaa jotakin uutta omaan elämääni, olen vihdoin uskaltanut antaa itselleni luvan olla kaiken hyvän arvoinen, mitä elämällä on tarjota ja tästä se alkaa.

Käytännössä kotimme pienenee 80 neliöstä noin kuuteenkymmeneen neliöön. Saunaa emme tarvitse, ja sitä ei uudessa kodissa onneksi olekaan. Saan sen oman eteisen, missä ei tarvitse kenkätelineeseen kompuroida. Huoneet suurenevat ja tilan tuntu on varmaan alkuun kovin outoa, kun ei joka käänteessä tarvitse olla törmäämässä milloin mihinkin kulmaan, huonekaluun taikka tuoliin jne. Elämä tapahtuu jatkossa yhdessä tasossa ja jää se portaiden edestakainen kulkeminen pois. Selkävaivaisena en hirveästi ole arvostanut portaikkoja, saatika vaikkapa painavan imurin edestakaista kantamista.

Olen myös alitajuisesti ennakoinut muuttoa pitkin edellistä vuotta, juuri siivousten kannalta, sekä tavaroiden karsimisen myötä. Olen ennakoinut taloudellista tilannetta ihan muuttoa ajatellen ja säästänyt pikkuhiljaa sivuun kuluihin, joita muutosta aiheutuu. Talouden ennakointi niin pitkälle, kuin kykenee on pelkästään järkevää, säästäminen yllättävien asioiden varalle tuo tietynlaista turvaa elämään.

Muuttaminen on aina yhtä jännää. Yritän kuvitella itseni uudessa kodissa, miettien millainen onkaan tunnelma ja arki siellä? Tällä hetkellä näen korkeiden ikkunoiden edessä lamppuja, kauniit pitkät valkoiset verhot kehystämässä näkymää. Sisällä on lämmin, rauhallinen tunnelma. Maalaustelineeni mahtuu nyt varmasti johonkin nurkkaan, ilman tarvetta piilottaa sitä kaappiin. Kaikki on mahdollista, kunhan vain uskaltaa antaa ajatuksilleen siivet…Tuleva uusi kotimme on ihana jo nyt.

Mahdollisimman rauhaisaa jouluista viikkoa ja mahdollisimman hyvää joulua jo nyt kaikille!