Avainsana: opinnot

Myrskyisä opintopäivä

Myrsky

Kesken opintoja havahduin voimakkaaseen lumisateeseen, joka kuorrutti ikkunanpielet ja lopulta myös koko ikkunan katolta tuiskuavan höttöön. Näkymää katsellessa mietin, että onneksi ei tarvinnut lähteä tuohon keliin.

Pitipä kuitenkin ulostautua lumitöiden pariin, ja kyllä sitä lunta riittikin. Ainakin 20cm, ellei enemmänkin. Siinä lunta työntäessä, muistelin milloin olisi viimeksi ollut tällainen keli? Pitkä aika siitä ainakin on, tuollaisesta myräkästä.

Havahduin hereille tuijottamasta ikkunasta näkyvää tuiskua ja palailin takaisin opintojen pariin. Tekoälyä ja algoritmejä, jotka ovat molemmat aiheina jo melkoisen tuttuja ja mielenkiintoisia. Molemmista minulla on myös oma mielipiteeni ja tiedän näiden aiheiden herättävän laajalti erinäisiä tunteita.

Somekuplia—klikkaa aiempi teksti aiheesta

Tällä hetkellä suositukset ovat muuttuneet ja esimerkiksi alle 2vuotiaille ei suositella enää lainkaan ruutu-aikaa ja muidenkin ikäryhmien suosituksiin on tullut muutoksia. Myös esimerkiksi sosiaalisen median käyttörajoituksia alle 13-vuotiaille on suunnitteilla. Ehkä on havahduttu median negatiivisiin vaikutuksiin kehittyvien aivojen ja tunne-elämän sekä ylipäänsä koko elämän kannalta?

Tällä hetkellä tekoälyä tuputetaan joka asiassa ja paikassa. Ymmärrän, se tarvitsee monipuolista materiaalia koulutukseen, jotta voi kehittyä edelleen. Mutta onko pakko jos ei halua? Käyttää tekoälyä esimerkiksi kuvien/tekstin manipulointiin?

Oma suhtautuminen tekoälyyn on vielä ristiriitainen. Ymmärrän sen käytön joissakin sovelluksissa; esimerkiksi karttasovelluksessa se yleensä toimii ja kaupungissa on helppo suunnistaa oikeaan osoitteeseen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ihmisen täytyy osata liikkua paikasta toiseen myös sen perinteisen kartan avulla . Apuvälineet toimivat tietyin ehdoin, kuten akun ja sähkön avulla, mutta fyysinen kartta ja ehkäpä opittu taito suunnistaa paikasta a paikkaan b ei katoa, vaikka sähköt/akku loppuukin.

Tiedon jakaminen verkossa nopeaa, jokseenkin yksinkertaista ja sitten onkin hyvä pohtia, millainen tieto on luotettavaa, oikeaa ja ajantasaista? Verkosta löytyy tosiaan kaikenlaista ja tiedon aitouden pohdintaan voisi käyttää ikuisuuden, kuten myös jaetun tiedon lähdemateriaalinkin etsimiseen.

Edelleen jaksan hämmentyä siitä, kuinka etenkin aikuiset ihmiset kommentoivat verkossa. Ihan jopa omalla nimellä ja kuvalla lytätään, haukutaan toinen kommentoija, jonka mielipide ei itseä miellytä; kuin päiväkoti-ikäinen kersa opettelemassa ryhmässä vuorovaikutusta. Sanoisiko nämä samat aikuiset tyypit samat ikävät asiat toiselle päin kasvoja, vaikkapa kahvipöydässä? Verkkoon on helppo huudella, näköjään.

No, jokainen on itse vastuussa omista tekosistaan ja jos vanha suomalainen sanonta yhtään pitää paikkaansa, niin ”edestään löytää sen, minkä taakseen jättää”.

Näissä mietteissä päädyn jatkamaan villasukkien neulontaa ja olenkin uskaltautunut kokeilemaan ohjeiden kera neulomista. Etsittyäni aikani sopivan yksinkertaista ohjetta, netissä tuli vastaan helppo ”punos”-villasukkien ohje, jota lähdin innokkaasti kokeilemaan kolmella värillä ja tapani mukaan muuntelin ohjetta hiukan itselleni paremmin sopivaksi.

Kevään alkua

Kevät alkoi, nyt huomaan ihan arjessa valoisuuden lisääntyvän hurjaa vauhtia ja kotiinkin kaipaan jo lisää valoa. Jälleen on selvitty yhdestä yhdestä talvesta, pimeästä ajanjaksosta.

Tiedossa on opintoja; pääsin siis opiskelemaan uutta tutkintoa. Nyt se on virallista ja vihdoin voin jättää entisen ammatti-identiteetin taakse.

Opiskelen tutkinnon ammatillisena kuntoutuksena koulutussopimuksella eli olen samaan aikaan myös työssäoppimassa työpaikalla. Ammatin vaihto on edennyt siis virallisia reittejä pitkin, työeläkevakuutusyhtiön kautta.

Kohdallani useampi terveydellinen syy puolsi uuden ammatin hankkimista ja hieman jännittää menestyminen opinnoissani jatkossa. Kaikki uusi ja vieras kun tuppaa olemaan minulle pienen kriisin paikka noin ihan yleisestikin.

Vuosi sitten näihin aikoihin aloitin valmentajan avulla pohdinnan tulevasta. Lähtökohta oli aika tyhjä, koska minulla ei ollut aavistustakaan omista vahvuuksista ja kyvyistä, joita voisin hyödyntää jatkossa. Koin, ettei hoitajan koulutuksella ja työkokemuksella oikein tehnyt mitään, ja voi miten väärässä olinkaan.

Jo nyt huomaan, miten koko elämäni kulku on ikäänkuin valmentanut minua seuraavien vuosien ja vuosikymmenien työhöni.

Olen kuvannut uusia työolosuhteitani luksuksena. Itse työkin on näyttäytynyt luksustyöltä entiseen verrattuna ja voi miten kiitollinen olenkaan nykyisestä tilanteestani. Oman työn arvostaminen on huippua ja onkin ihanaa, kun voi löytää ja käyttää niitä erilaisia omia vahvuuksia työssä, joita löytyy ihan jokainen päivä uusia ja unohdettuja. Lähden hyvin mielelläni aamuisin työn ääreen.

Teen edelleen töitä ihmisten parissa, mutta lähtökohdat ja tarpeet ovat työssä erilaisia verrattuna hoitotyöhön. Kaikkein mullistavin tunne onkin päällimmäisenä ollut se, ettei virhe maksa ihmishenkiä. Kaiken voi siis määrittää rahassa ja pahimmillaankin vain asiakkaan mielipahalla, jos sattuisi tulevassa työssä virheen tekemään ja yleensä tehdyn virheen voi myös korjata, joka sekin on kovin helpottava ajatus.

Opintojen aloitus kutkuttaa, uusi alani on kaikin puolin vierasta, ellei muutaman kuukauden työkokeilua lasketa lukuun. Opinnoissa avartuu sitten se valtava määrä tietopuolta, joka pitää omaksua ja sisäistää.

Kiitollisuus on jälleen kovasti pinnalla. Muistelen vuoden takaista hämmennystäni siitä, miten ihmeessä ikinä löytäisin sen oman juttuni työelämän puolella. Asioilla on tapansa järjestyä, kuten jälleen saan todeta tämänkin asian suhteen.

Elämä on kaikinpuolin tällä erää kovin tasaista ja mutkatonta. Ehkä ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana? Ei ole draamaa, ei kriisejä taikka huolia, joista pitäisi osata ottaa koppeja, kuin paraskin pesäpallon pelaaja.

Voin jopa luottaa siihen, että omat suunnitelmat myös pitävät päivien mittaan ja ylipäänsä voin tehdä jonkinlaisia suunnitelmia viikoille, ilman että joudun huomioimaan muidenkin tarpeita, jotka sitten menisivät omieni edelle. Tämä tilanne on kovin vieras, sillä koko elämäni ajan olen huolehtinut muiden tarpeista, auttanut muita minkä ehdin ja se kaikki on maksanut minulle omien tarpeiden laiminlyöntinä.

Jostain syystä olen saanut lisää energiaa touhuamiseen niin töissä, kuin kotonakin. Epätietoisuus on näköjään vienyt suuren osan kaikesta käytettävissä olevasta energiasta ja kun asiat on vihdoin selkiytyneet, ylimääräistä virtaa riittää ehkä liiaksikin asti.

Noh, ei pidä nuolaista….Jatkaessani tätä kirjoitusta parin tunnin tauon jälkeen, sain todeta että huh huh taas…Minulla oli suunnitelma tälle vapaapäivälleni…

Kymmenen minuutin aikana asiat muuttuivat ja kaikki suunnitelmat menivät uusiksi.

-Uimahalli suljettiin äkillisen korjaustarpeen vuoksi, joten emme lähteneet polskimaan tyttären ja lapsenlapsen kanssa. Onneksi tästä tiedotettiin nopeasti. Harmi oli kuitenkin suuri, pikkuinen oli koko aamupäivän odottanut uimareissua ihan kiukkuun saakka.

-Samaan aikaan nuorin lapseni soitti ja kertoi avaimiensa kadonneen. Mopedi jäi parkkiin ja kävelymatka kotiin ja vara-avainkin hukassa. Pahasti näytti uuden lukon hankinnalta tilanne ja niinhän siinä sitten kävi, ettei vara-avaimen tilanteesta tullut selvyyttä.

-Nuorin tytär soitti samaan aikaan matkaltaan kampaajalta takaisin kotiin. Kampaaja oli pilannut hänen hiuksensa, vaaleat raidat olivat tuhkanharmaata mössöä ja edes lapsi ei olisi kotona saanut niin kamalaa lopputulosta aikaiseksi. Kuullessani hinnan tälle ”raidoitukselle”, kauhistuin. Edes kampaajan tarjoama korjaus ei pelastanut hiuksia ja entinen niin kaunis tukka on nyt pilalla. Noh, hiukset ovat uusiutuva luonnovara, vaikkei se harmistusta ja mielipahaa ja rahanmenoa korvaakaan.

Miehellä päivä venyi, venyi ja venyi. Muksun avaimia olisi pitänyt lähteä etsimään vielä kertaalleen, mutta auto oli miehen alla. Joten päivä venähti yhdeksi odotuksekseksi. Pikkuinen saapui meille pariksi tunniksi hoitoon, koira piti käyttää tarpeillaan ja kun vihdoin sain auton käyttöön, niin siinä ajellessa vierähti useampi tunti.

Oli kyllä kaikenlaista muutakin pientä arjen ongelmaa koko päivälle, vaan kyllä sitä sai olla kiitollinen siitä, että loppujen lopuksi mielenpahoitus oli ja on hyvin pientä seurausta. Ihmettelimme porukassa vain sitä, miksi kaikki tapahtui noin sumpussa, yhtäaikaa ja koko perheen jokaiselle jäsenelle jotakin?

Tapahtumia yhdelle viikolle

Asioilla on tapansa järjestyä; edellinen on oma voimalauseeni, jonka saatan unohtaa toisinaan. Ja kyllähän se niin on, että asioilla on oikeasti tapansa järjestyä parhain päin.

Maaliskuusta asti minua jännittänyt nuorimman lapseni pääsy opiskelemaan haluamalleen alalle varmistui viimein; olen helpottunut tästä, sillä sinne oli kuulemani mukaan vaikea päästä ja pääsykokeiden tuloksen ansioista nuori pääsi ”heittämällä” sisään pisteiden mukaan. Mikään muu vaihtoehtoinen ala ei kiinnostanut ja pelkäsin jo pahinta eli, että joutuu vastaanottamaan sellaisen opiskelupaikan, joka ei ole se oma juttu ja opinnoista muodostuisi vain ikävä velvollisuus. Voin siis huokaista ainakin nyt ja toivoa, että opinnot lähtevät syksyllä mukavasti käyntiin.

Koko kevään olen myös jännittänyt mukana vanhan mummon odotettua lonkkaleikkausta, joka sekin on nyt ohi ja mummo kuntoutuu hyvää vauhtia kuntoutusyksikössä. Yli kymmenen vuoden kivut helpottavat viimein ja kävely alkaa toivottavasti luonnistua paremmin. Mikä lie viivästyttänyt hoidon saamista ja itse leikkausjonoonkin pääsy kesti vuoden verran, jonossa ehti olla yli puoli vuotta, kunnes kiireellisenä viimein leikattiin kipujen muodostuessa ylitsepääsemättömiksi.

Kevään saimme myös jännittää keskimmäisen valmistumista, joka viivästyi puhtaasti erään opettajan toiminnan vuoksi ja nuori sai useamman kuukauden odottaa yhden ja ainoan kurssin arviointia, kunnes viimein toisen opettajan suosiollisella avustuksella kurssi saatiin arvioitua. Jännä, miten todistus kilahti sähköpostiin, ja sitä ei paperisena enää anneta ja paperiversio ei ole virallinen; vain linkki ja sähköinen todistus on kuulemani mukaan se ainoa virallinen todistus.Jokatapauksessa, onnea valmistuneelle!

Kaikki edelliset tapahtuivat parin päivän aikana ja vaikka jokainen juttu on ollut kovin toivottua, odotettua ja positiivista, niin silti tuntui edellisellä viikolla, kuin asioita olisi liikaa sisäistettäväksi.

Kesän ja valoisan myötä oma unirytmi on palautunut siihen, että valvon illalla myöhään ja aamulla nukkuisin pitkään. Aamuiset perusrutiinit kirjoittamisineen kaikkineen häviävät nukkuessa pidempään ja sitten kuroessa päivää kiinni tekemisineen.

Olen kovasti harkinnut hankkivani pimentävät verhot, josko niistä olisi hieman apua unirytmin kanssa? Viimeisetkin pimeän hetket yöstä ovat poissa ja sisällä on samanlainen valaistus oli yö taikka päivä. Pimentävät verhot saattaisivat ehkä kertoa keholle yön alkamisesta ja illalla rauhoittuminen olisi helpompaa?

Kuluva viikko on alkanut sateisena, mutta lämpimänä. Luonto tarvitsee vetensä pitkän kuivan ajan jälkeen.

Kesäisiä hetkiä kaikille!