Arki=kotityöt

Arki, alkaa aalla sekin. Pikkuinen on kiinnostunut kirjaimista, mummo-kirjain on hänestä hauska bongattava kaikenlaisen tekstin seasta ja ilo on silminnähtävä hänen löytäessään jostain kirjaimen M. Onkohan lukemisen siemen istutettu? Pikkuisella lapsenlapsella on näköjään hyvät hoksottimet ikäisekseen ja monessa arjen asiassa kyllä osaa yllättää niin positiivisesti, muussakin, kuin kirjainten bongaamisessa. Luonnetta pikkuisesta löytyy myös, aivan kuten äidistäänkin ja se on hyvä se.

Oma arkeni on tällä erää ja vaihteeksi hyvin rauhallista. Rauhallisuuteen on muuten omasta mielestäni vaikeampi sopeutua, kuin jatkuvaan hektisyyteen. Olen saanut käännettyä nyt omaa luontaista rytmiäni enemmän aamuun, ja iltakukkuminen ja kaikenlainen iltatekeminen on jäänyt.

En tiedä sitten, onko hyväksi vääntää omaa luontaista sisäistä kelloa, vaikka mielessäni pohdin myös sitä mahdollisuutta, että oma sisäinen kelloni olisi jotenkin vääristynyt varhaisessa lapsuudessa? Jokatapauksessa minusta on mukavampi aloittaa aamut aikaisin.

Aikaisin aloittaessa ehdin ulos säälliseen aikaan koiran kanssa ja heräämiseen ei vierähdä ihan koko päivää. Tänään aamusta oli vuorossa yhden koneellisen verran tummia vaatteita pesuun ja huomasin kasvien vaativan vettään kipeästi, joten kipittelin edestakaisin keittiön ja olohuoneen väliä ahkeraan.

Kukkien kastelu unohtuu ja ruukut saavat todellakin kuivahtaa kunnolla kasteluiden välillä, sääli kukille. Viimeisin kuollut kasvi oli pylvästyräkki, joka eräänä aamuna näytti saaneen tarpeekseen huonosta hoidostaan. Sai ilmeisen liikaa vettä kerralla? Poikaset tästä kasvista ovat vielä toistaiseksi elossa.

Lenkillä ollessa mietin, pääsenkö kotiin asti ja ohikulkijoilta sain katseita kävellessäni hitaasti, hitaammin ja viiltävä kipu selkärängasta varpaisiin asti notkautti askeleen, toisenkin sähköiskujen sarjan seuratessa perässä päästä varpaisiin muutamia kertoja. Yritän kävellä mahdollisimman varoen, mutta epätasainen ja jäinen tie yllättää jalan alla aiheuttaen kipua jalkojen joutuessa eri korkeuteen. Pieni horjahdus, askeleen rytmin muutos tai selän asennon vääränlainen muutos saavat aikaan hiljaisen perkeleen huulilleni kivun seurauksena. Kaikkeen onneksi tottuu, enää en huomaa varpaiden puutumista molemmissa jaloissa, kuin ohimennen.

Lenkillä mietin myös, kuinka ja miten ulkoilutan koiran, jos ja kun käteni liikkeet ja koiran vetäminen ja nykäisyt alkavat olla haastavia? Haastetta jo riitti, kun yhden tien varrella asustaa suuri oravayhdyskunta ja, kun kyseessä on saalisviettinen koira, oli hihnassa pitelemistä vietin viedessä korvat mennessään. Siinä ne oravat juoksivat edestakaisin tienpientareelta toiselle suoraan silmien edessä ja monen monta kurrea luikki ja leikki puiden rungoissa kiiveten ylös ja alas. Ilman koiraa näkyä olisi ollut ilo seurata pidempäänkin.

Kaurapuuron olen opetellut myös syömään ulkoilun jälkeen, kaurapuuroa ja kauranäkkileipää ilman levitettä. En osaa sanoa, onko mikään muuttunut mihinkään suuntaan? Puntarin lahjoitin tarpeettomana pois ja vyötärön lihavuuden voi mitata mittanauhalla, joka kertoo enemmän, kuin pelkkä puntari. Vyötärön ympärysmitta ei ole muuttunut, vaikka kevennys syömisiin on ollut huima. Päivittäistä liikunnan määrää en voi lisätä tahi sitten jää väsymisen vuoksi kaikki muut arjen askareet kokonaan tekemättä. Jo nyt koen huonoa omaatuntoa tekemättömien askareiden edessä.

Ehkä syön vielä jotenkin väärin tai liikaa tai liian vähän? Keski-ikäisen keho on näköjään mysteeri, se toimii itselleni tuntemattomalla tavoin ja en koe pääseväni jutun jäljille ollenkaan. Tai, ihmettelen suuresti sitä, kuinka on mahdollista laihtua, syödä usein ja paljon ja vain istua sohvalla tuijottamassa sarjoja useampi kuukausi peräjälkeen ja sitten lihoa vastaavasti, eli syödä vähemmän, liikkua enemmän ja seistä suurimman osan päivästä. Jotenkin tuo ei käy järkeeni ollenkaan.

Noh, koira on tyytyväinen saadessaan suuren suuren porkkanan aamiaisensa lisäksi ja onkin aika kohta käydä päivälevolle. Sitä ennen pyykit kuivuriin ja keittiön puunausta. Mielessä pyörii vielä kysymys, kuka meillä sitten siivoaa, kun minusta ei ole siihen? Asennot, joissa joutuu kumartamaan, aiheuttavat tuskalliset seurauksensa ja kodin askareissa ei kumartumisilta voi välttyä, ei huonoilta työskentelyasennoilta.

Joitakin toimia kotona olen yrittänyt muuttaa niin, ettei asennot pääse kipeyttämään selkää lisää. Saunasta otin alimman askelpenkin pesukoneen eteen ja siinä istuen pyykit pääsevät koneeseen/kuivuriin. Astianpesukoneen tyhjennys sujuu, kun oikein keskittyy välttämään selän kumartamista ja nykyisin kaikki astiat sijaitsevat samassa kaapissa, minulle sopivalla korkeudella. Wc-pöntön/lattian pesuun en ole vielä keksinyt selkää säästävää tapaa toimia. Vaihtoehtoina on kumartelun ja lattialla konttaamisen väliltä valitseminen ja kumpikaan ei ole se paras vaihtoehto.

Pienestä sitä saakin oman mielen iloiseksi. Kukkien kastelusta se lähti ja päätin pitkästä aikaa pyyhkäillä pölyt pois sieltäkin, mihin en ole rättiä näyttänyt ties koska milloin viimeksi? Pesin myös pölyyntyneet lasiesineet ja järjestelin hyllyjä uudelleen. Tein sellaista, mikä aikaisemmin kuului omaan viikkosiivoukseen hyvin tiiviisti.

Sairastaessa monesta itselleen tärkeästä asiasta joutuu luopumaan ja itse edes muista enää, mistä kaikesta arjessani olen jo päästänyt irti?

Isoja suuntaviivoja tälle vuodelle

Tammikuu, uuden vuoden ensimmäiset päivät. Meillä elellään rauhakseltaan arkea ja vapaapäiviä vielä tämä viikko. Jouluisia asioita keräilen vähän kerrassaan laatikkoonsa, josko tulevana jouluna sitten laittaisin paremmin ja enemmän joulua? Kuusen takaisin laitto kaappiin tuntuu aina jotenkin hieman haikealta. Yksi osa vuotta on mennyt nopeasti, vastahan oli marraskuu ja joulukuun alku..

Tälle vuodelle toivon erityisesti liikunnan ja terveellisen syömisen sopivaa tasapainoa. Vaikka jo nyt liikunkin paljon siihen nähden, mitä kroppa oikeasti sietää, ja vaikka määrällisesti pistän poskeeni vähän syömisiä, se ei kuitenkaan näy puntarilla. Taitaa tuo ikä tehdä tehtäviään ja hidastaa myös aineenvaihduntaa siinä määrin, että minun on ihan pakko tehdä keventäviä muutoksia omaan ruokavalioon. Suositusten mukainen syöminen ei ole omalle keholle se oikea juttu, ainakaan tuon painon suhteen, joten lisää työtä teettää, kun alan melkein summamutikassa kokeilemaan, millä tavoin painon saan takaisin niihin sopiviin lukemiin.

Ihanaa, kun on saanut nukkua yönsä hyvin. Se tarkoittaa omalle kohdalle helppoa heräämistä ja ylösnousua sängystä. Vuosiin en muista, että aamuisin olisi ollut mitenkään helppoa edes avata silmiä, saatika jaksaa nousta peittojen alta pois. Kipu, joka on pitänyt yöuneni huonoina jo hyvin pitkään, on nyt ilmeisesti taltutettu ja hitsi, miten olenkaan iloinen ollut nyt näinä aamuina.

Minulla oli hyvää tuuria sen suhteen, etten joutunut kokeilemaan monia erilaisia lääkityksiä, vaan sain heti ensimmäisenä sen oikean lääkkeen, joka vie kehosta kivun melkein kokonaan pois. Kovin paljoa en voi kehua paikkakuntamme terveydenhuoltoa, niin paljon on takana huonoja kokemuksia niin itsellä, kuin lähipiirilläkin. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, sillä sain yllättäen avun, joka oikeasti auttaa selviämään myös arjestani melkein tavalliseen tapaan. Tätä ihmettä olen saanut elää nyt muutaman viikon.

Tammikuun maisema näyttää tältä iltapäivällä, aurinkokin ehti hetken värjäämään puita punertaviksi

Kipu tekee minut kovin totiseksi, jäykäksi myös muutoin, kuin kehosta. Nyt jaksan hymyillä, nauraa ja olla enemmän läsnä perheessä. Nuoriso on selvästi hieman hämillään, ovathan hekin jo pitkään tottuneet äitinsä toisenlaiseen olemiseen ja kireähköön ulosantiin, johon kipu on niin voimakkaasti myös vaikuttanut.

Tälle vuodelle mahtuu myös muita isompia tavoitteita omaan elämääni. Nyt alkaa varmistumaan pikkuhiljaa kroppani kestämättömyys toimia enää siinä ainoassa työssä, mikä on omalta tuntunut. Selkäkipuni on vihdoin otettu tarkastelun alle ja ensimmäisen röntgenin jälkeen sain kuulla, että siellä todellakin on ongelmia. Kyllä tässä onkin sinnitelty jo vuosia omatoimisesti selän ongelmien kanssa.

Mitä ja miten alkaisin opiskelemaan, kun tuntuu, ettei mikään muu ole lähellä sydäntä? Asiaa olen pohtinut itsekseni jo reilun kymmenen vuotta saamatta vastausta, joten ihme pitäisi tuon asian suhteen tapahtua?

Ai niin, uuden koneeni myötä olen alkanut harjoitella erilaisten ohjelmien käyttöä. Aiempi ikivanha läppärini ei mahdollistanut edes yksinkertaisten ohjelmistojen käyttöä ja nyt runsauden määrä yllätti minut täysin. Olen päässyt laitteeni kanssa 2020-luvulle.