Vanhan vuoden loppuja, uuden toivoja

Niin se on jälleen yksi joulu vietettynä ja uutta vuotta pitäisi miettiä. Kulunut vuosi on mennyt omasta näkökulmasta katsottuna todella nopeasti. Sairauslomani venähti odotettua pidemmäksi ja tällä hetkellä keskityn siihen, että saan arjen tässä kotona sujumaan, toisinsanoen sopeudun uudelleen sle:n ja kipuilevan selkäni tuomiin haasteisiin.

Näin on onnesta soikeana eräs, kun pääsee mummolaan kylään

Lopetin jo lapsuudessa kaikenlaisten uudenvuodenlupausten tekemisen. Ymmärsin, että on ihan turhaa luvata jotakin, jota ei välttämättä pysty toteuttamaan, edes itselleen. Lupaus on lupaus ja sen rikkominen aiheuttaa mielipahaa niin itselleen, kuin sellaiselle, jota asia koskee ja niin on parempi olla lupaamatta mitään sellaista, mitä ei kykene varmasti toteuttamaan. Lupauksia ei tule tehdä myöskään vain tekemisen ilosta tai silkasta huvista, vain koska niin muka kuuluu tehdä.

Noin vuosi sitten ulos lähdössä; pikkuinen mummon rakas

Vuosi sitten toivoimme edes vähän parempaa seuraavaa vuotta verrattuna edelliseen, joka menikin minulla pääosin toipuessa suuresta leikkauksesta, ja heti perään mies sai oman syöpädiagnoosinsa, hoitojen jatkuessa yhä edelleen ylläpitohoitoina parin kuukauden väliajoin. Joten, toivomme tulevasta vuodesta jälleen hieman parempaa, kuin kohta päättyvä vuosi.

Kevät luo jo itsessään toivoa, valo on kirkas ja ilmoilla on odotuksen kutkuttava jännitys

Toivon siis itselleni ja lähipiirilleni ensivuodelle paljon onnellisia hetkiä, eikä ne pidemmätkään ajanjaksot onnellisuuden kuplassa olisi pahitteeksi. Toivon myös parempaa terveyttä jokaiselle ja samanlaista vastuunottoa itsestä ja omista asioita kuin tähänkin asti.

Jaa, mikä se tuo on? Tällä hetkellä pikkuinen vie paikoilleen astioita reippaasti, jos on jotakin semmoista, minkä uskaltaa käsiin antaa 🙂

En tee tähän nyt mitään kaikenkattavaa listaa omista toiveistani ensivuodelle, olkoon se moninkerroin parempi kaikinpuolin, kuin tämä päättyvä vuosi.

Vietämme uudenvuoden vastaanottajaisia lasten ja lapsenlapsen ja isomummon kanssa. Limua, pikkusuolaisia purtavia, patonkia ja salaattia sekä kerran vuodessa saatavaa itsetehtyä perunasalaattia ja nakkia. Jotakin makeaa karkkien muodossa tai jonkin leivonnaisen. Sellainen meidän perheen perinteinen uudenvuodenaaton helppo menuu. Tinan valu on jäänyt pois perinteistä, samoin itse olen toivonut jo kymmenisen vuotta ilotulitteidenkin kauppaan jättämistä ympäristösyistä. Vaan, perheessä on useampiakin, joiden mielestä ilman paukuteltavaa ei voi vuodenvaihdetta viettää, joten enemmistön äänillä mennään.

Meilläpäin asustelee paljon koirallisia talouksia ja pauke ympäristössä on pientä onneksi. Umalla tulee hieman viiveellä reaktiot paukkeesta, vaikkei pelkoaan näytä uudenvuodenaattona, niin seuraavina viikkoina saattaa säpsähdellä kovia ääniä ympäristössä. Voipi olla, että Uma pääsee saunan suojiin aattona, koira ei ymmärrettävästi arvosta pauketta.

Kuva kertoo ainakin yhdestä kiinnostuksen kohteesta

Nyt päättyvän vuoden kulunut loppuvuosi on tuonut tullessaan lapsillenikin paljon muutoksia elämiinsä. Olen pitkin syksyä saanut sanoa heillekin useampaan otteeseen, että asioillansa on tapansa järjestyä parhain päin ja niin ne asiat on melkoisen hyvin myös järjestyneet. Isohkot muutokset elämässä tuovat aina hieman epävarmuutta tullessaan. Lapsistani tiedän kuitenkin, että ovat hyvässä liemessä keitettyjä, ja pärjäävät tiukankin paikan tullen elämässään. Sitkeys näyttää periytyneen geenien mukana, kuten myös eräänlainen periksiantamattomuuskin.

Ja sitten tähän hetkeen. Haaveeni uudesta läppäristä näyttää vihreää valoa. Ennen joulua, aatonaattona vanha kone tipahti pöydältä ja näyttö meni rikki. Ja kun yksi laite hajoaa, niin mikä siinä sitten onkaan, että että tahti jatkuu muissakin laitteissa. Miehen pitkään palvellut puhelin päätti myös sanoa sopimuksensa irti samoihin aikoihin. Molemmat oli siis jo hankintalistalla, joten ihan ei yllärinä laitteiden uusinnat tulleet tällä kertaa.

Ja etten ihan tavoistani luovu kokonaan, niin toivon hyvin paljon viisautta maailmaan ja erityisesti niille, jotka ihmisten kohtaloista ovat vastuussa. Toivon rauhaa, rakkautta, viisautta ja vapautta ihmisten keskuuteen ympäri maailman!

Uman tarina

Ajatuksia lemmikistämme

Uma on koira, jonka elämälle löytyi tarkoitus

Uman tarina on ehkä tyypillisin esimerkki siitä, mitä tarkoitan puhuessani kaiken tarkoituksista, syistä ja seurauksista.

Olen aina ollut niin kissa-ihminen, kuin vain voi olla. Lapsuudestani muistan meillä olleen ainakin yhden kissan, joka kuulemani mukaan oli angorakissa ja se tykkäsi nukkua kaulani päällä. Muistan myös, kun tämä kissa meni sitten kissojen taivaaseen. Koiria olen pikemmin pelännyt, olen inhonnut niiden kuolan ja märän turkin hajua ja sisälle tulevaa hiekkaa yms. En ymmärtänyt, miksi kukaan ylipäänsä piti koirista ja säällä kuin säällä ulkoilusta hihnan perässä.

Lasten ollessa pieniä, meillä tosiaan asui musta kissa elämänsä loppuun saakka. Löytöeläin, joka oli ennen eläinsuojaan pääsyä viettänyt elämänsä ensimmäiset vuodet metsässä, josta se oli löydetty. Kissa ehti elää kanssamme peräti kaksitoista vuotta. Olin aina ollut sitä mieltä, ettei meille ikinä tulisi koiraa, tai mitään muutakaan lemmikkiä kissan ja kahden hamsun jälkeen. Vaan väärässä olin, koskaan ei pidä sanoa ei koskaan…

Rakas kisumme, edelleen muistelemme lämmölllä.

Uma on siis alunperin vanhimman lapseni koira, joka tuli hänelle kodinvaihtajana noin kaksivuotiaana. Siperianhuskyille yleinen vetoharrastus vei myös lapseni mennessään ja melkoisen pian kävi selväksi Uman sopeutumattomuus laumaan ja ennenkaikkea yhteistyöhaluttomuuteen vetojuttujen parissa.

Uman kautta opin sietämään koiria ja sain mahdollisuuden tutustua koiran sielunelämään aiempien luulojeni ja pelkoni karistessa pois. Huomasin myös itseni hämmästykseksi pitäväni koirasta, ja siihen ehkä saattoi vaikuttaa se, ettei Uma kuolannut tai turkki haissut ja käytös oli ja on edelleenkin hyvin kohteliasta.

Lapseni lauman kasvaessa Uma oli siis tavallaan ylimääräinen jäsen ruokakupilla, ja jäi helposti muun lauman jalkoihin ja hänelle oli alettava etsiä uutta kotia ainoana koirana. Samoihin aikoihin kissan vanhuuden päivät alkoivat hiipua ja sitten syksyllä kissan kuoltua otimmekin Uman ensin hoitoon pariksi viikoksi ja myöhemmin seuraavana kesänä hänen etsiessään kotia, Uma tuli meille pidemmäksi aikaa koeajalle. Hoidossahan Uma olikin ollut meillä joitakin kertoja ja yhteistyö tuntui meillä toimivan hyvin.

Koeaika sovittiin riittävän pitkäksi, ihan kaikkien turvaksi ja jotta koiran omistamisen todellisuus näyttäytyisi arjessa ja ennenkaikkea riittäisikö omat rahkeeni liikuttamaan koiran vaatiman tarpeen mukaisesti. Nyt Uman asuessa meillä kolmatta vuotta, luottamus ja yhteistyö sujuvat melkein kuin ajatuksen voimalla, saumattomasti ja Umasta on tullut perheenjäsen, joka liikkuu siellä missä muukin perhe.

Terapiakoira Uma!

Uman tarkoitus selvisikin meille hyvin nopeasti oman vakavan sairastumiseni myötä ja ilman Uman läsnäoloa perheessämme oma toipuminen olisi ollut hyvin hidasta. Jo alun alkaen Uman tullessa meille, se vauhditti minun kuntokuuriani ja ulkoilun uudelleen löytämistä. Uskollisesti Uma myös ulkoilutti minua toipumiseni ensimetreillä ja nyt kuntoni pysyy yllä Uman kanssa lenkkeillen.

Uman matka meille tuntuu olleen ikäänkuin tarkoitettu tapahtuvaksi. Arjessani olen jokainen päivä kovin kiitollinen Uman läsnäolosta ja edes karvakasat jokapaikassa eivät vie iloani pois.

Uma on antanut perheeseemme niin paljon positiivista, etten oikein osaa sanoin kuvata kaikkea. Uman lempeys, kärsivällisyys ja ystävällisyys yhdistettynä leikkisään luonteeseen ja herkkyyteen sopii meidän perheeseen. Suuri liikunnan tarve takaa ulkoilun säässä kuin säässä ja Uma osaa myös nauttia sohvapäivistä yhtälailla kääriytyen huskyrullalle sadesäällä.