Muutosten vuosi 2024

Kello 9:15 olemme koiran kanssa pääsääntöisesti lähdössä ulos. Ihan sama, heräänkö viideltä vaiko seitsemältä, niin ulkona huomaan olevani aina samaan aikaan. Vielä on hämärää, mutta melko pian näkyy auringon nousu ja hämäryys katoaa hetkeä ennen.

Rakastan rutiineita, ne muotoutuvat vähän niinkuin vahingossa, toimet tulevat automaattisiksi ja sitten niiden rikkoontuminen saattaa aiheuttaa pienimuotoisen sisäisen katastrofin.

Vuosi 2024 on itselläni positiivisten muutosten vuosi kaikessa elämässä. Muutos parempaan alkaa siis käsillä olevasta kodin vaihdoksesta ja uskoisin vuoden 2024 päättyvän opintojen alkutaipaleelle. Väliin mahtuu rakkautta, iloa, onnea, hyvää tuuria, asioiden järjestymisiä parhaalla mahdollisella tavalla, terveyttä, Elämää isolla eellä.

On melkoisen uskaliasta kirjoittaa ylläolevalla tavalla, mutta jotenkin olen luottavainen ja toiveikas. Uskon ihan tosissani ansainneeni vaihteeksi hyviä ja positiivisia asioita elämääni, miettiessäni mennyttä aikaa. Joskus olen kuullut sanonnan, sitä saa mitä tilaa ja minä tilaan kaikkea mahdollista parhainta parasta elämääni. Kaikkea hyvää ja positiivista!

Olen rypenyt menneinä vuosikymmeninä ihan tarpeeksi suossa, käynyt väsytystaistelua itseni ja elämän kanssa ja se saa olla nyt takanapäin ihan suosiolla. Olen saanut kärsiä, elämä on kiduttanut ihan huolella lapsuudesta saakka kaikenlaisilla tapahtumilla ja asioilla, joihin en ole kyennyt vaikuttamaan itse mitenkään ja se tie on loppuun asti nyt kuljettu. Selvisin, vaikkakaan en ehjin nahoin. Seurauksia kannan mukana kehossani, ajatuksissani, tunteissani hyväksyen ne osaksi omaa tarinaani ja nykyisin pystyn halutessani olemaan jopa ällöpositiivinen, oikeasti.

Kaikessa ja kaikella on elämässä tarkoituksensa, kasvaa ja kehittyä ainakin ihmisenä parempaan suuntaan. Voimakkaat kokemukset jättävät voimakkaan jäljen, oppi elämästä siirtyy suoraan selkärankaan.

Yritän pitää tämän vuoden teemana positiivista hyvinvointia oikeastaan kaikessa elämässä, kaikilla elämänalueilla. Kukaan muukaan ei huolehdi hyvinvoinnista, ellei sitä itse tee. Haluaisin olla kovin lapsilleni parempi roolimalli tässä asiassa ja näyttää omalla esimerkilläni, että asenne voi muuttua. Tässä suhteessa olen saanut paljon lapsiltani ajateltavaa, jotka osaavat paljon paremmin huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, kuin minä tähän asti koskaan olen osannut. Olenhan oppinut liiankin hyvin pitämään huolen muista, unohtaen itseni.

Tällaisia mietteitä tähän päivään ja toivon kaikille teille lukijoille positiivisia hetkiä tälle tammikuiselle viikolle!

Vuosi blogia takana

Vuosi on vierähtänyt blogin parissa nopeasti, uskomatonta miten nopeasti kuukaudet on vaihtuneet. Edelleen kirjoitan yhtä innoissani kuin aloittaessa, into ei ole hiipunut. Kiitos kaikille teille lukijoille.

Aloittaessa en osannut odottaa niin nopeaa lukijamäärien kasvua ja sama tahti jatkuu edelleen. Kiitokset ihan jokaiselle vielä kerran.

Tylsästä arjesta löytyy paljon niitä positiivisia asioita, kun hieman jaksaa nähdä vaivaa löytääkseen ne. Jokaisesta päivästä löytyy vähintäänkin se yksi hyvä asia, joka on huomion ja mainitseminen arvoinen.

”Saa olla onnellinen!” on tämän blogin kantava ajatus kaikenlaisten elämänkokemusten ja tavallisen arjen keskiössä. Tai no tavallisen ja tavallisen.

Elämässäni on paljon muuttuvia tekijöitä, joihin en oikein voi itse vaikuttaa, muutoin kuin ottamalla oikein hyvän asenteen niitä asioita kohtaan. Ja kyllä sitä asennetta usein myös koetellaan.

Olemme vuoroviikkoperhe, lapseni ovat kasvaneet parin viikon välein vaihtuvassa ympäristössä, koulun ollessa se yksi tuttu pysyvä tekijä elämässä kahden kodin lisäksi. Vuoroviikkoihin sopeutuminen on ollut (24h/7/365) äitiyden jälkeen hyvin haastavaa ja lasten hyvinvoinnin eri osa-alueet ovat eron jälkeen korostuneet entisestään. Haasteellinen erotilanne jatkui melkein kymmenen vuotta itse eron jälkeenkin, joka sekin kuormitti suunnattomasti jokaisen osapuolen arkea.

Olemme aikuisten lasten ja murrosikäisten lasten perhe, olen isovanhemmuuden kynnyksellä opettelemassa toisenlaista vanhemmuutta. Olen saatellut puolet tenavista jo vuosia sitten omiin koteihinsa oppimaan elämää omineen. Elämä on yhtä oppimista, se ei pääty koskaan…

Eron jälkeen olen etsinyt tasapainoa niin lasten elämään, kuin omaankin. Tasapainoa työn ja kodin /lasten välille, tasapainoa omaan elämään sairauksien kanssa. Olen etsinyt itseäni ennenkaikkea, sitä mikä minä olen tässä maailmassa ja mikä merkitys kaikella onkaan, mitä järkeä tai tarkoitusta varten olen tässä ja nyt?

Kirjoituksissa peilautuu ainakin jollain tasolla historiani ja elämänkokemus, sekä niitä vähäisissä määrin opittuja elämän lainalaisuuksia.

Blogini on seurausta ajanjaksosta, jolloin lähdin tietoisesti hakemaan onnellisuutta elämääni, ymmärtäessäni aikoinaan eläväni vain muiden odotusten mukaista elämää, esittäen omaa rooliani kulisseissa. (hyvin esitinkin, onnistuin huijaamaan jopa itseäni)

Onnellisuus on olla oma itsensä, sellaisena kuin on sattunut syntymään. Sitä toki kasvaa, kehittyy ja oppii elämän varrella unohtamatta kuitenkaan, ettei se onnellisuuskaan ole itsestään selvyys. Perustyytyväisyys elämään voisi olla synonyymi käyttämälleni ”Saa olla Onnellinen!” lauseenparrelle.

Saa olla; eli ei ole pakko, jos ei halua. Saa olla”, antaa mahdollisuuden valintaan, ja teemme päivittäin erilaisia valintoja. Joskus saa olla surullinen, masentunut, vihainen, rakastunut ja niin edelleen. Tunnetiloja voi olla päällä yhtä aikaa useampia, elämä kaikessa on kovin kerroksellista ja lomittain menevää. Ja mihin kiinnität eniten huomiota, se korostuu eniten.

Olen kulkenut hyvin synkkiä aikoja elämäni varrella. Sain masennuksen varmaan syntymälahjaksi ja samanlaatuisen mielenlaadun tukemaan masennusta. Poisoppiminen negatiivisesta maailmasta on ollut kovan työn takana, ja tänä päivänä edelleen ihmettelen, opettelen positiivista elämän puolta. Puolet masennuksesta on asennetta elämässä, puolet jotakin muuta.

Masennuksen takana piilee paljon negatiivisia tunnekuormia, paljon ikäviä korjaamattomia kokemuksia, rakkaudettomuutta itseä ja muita kohtaan, luottamuksen puutetta niin ihmisiin, kuin elämään yleensäkin.

Masennus on yksi keino herätellä ihmistä, pysäyttää ihminen, siinä omassa elämässään pohtimaan omaa olemassa-oloaan ja tarkoitustaan tässä ajassa, tässä hetkessä. Masennuksestakin voi oppia, siitäkin voi kasvaa ja ammentaa elämään paljon positiivista, vaikkei heti arvaisi niin käyvän jälkeenpäin.

Uskon, että jokainen kokee jossakin elämänsä vaiheessa masennuksen synkän jakson. Masennuksellakin on mielestäni aina jokin tarkoitus, kasvattaa ihmistä ”parempaan” päin. Masennuksella on aina jokin viesti kerrottavanaan ihmisen kasvua ajatellen ja mikäpä sen parempi oppi, kuin kokea itse? Oman kokemuksen kautta syntyy parempi ymmärrys myös muita ihmisiä kohtaan, on helpompi olla ihminen ihmiselle, jos itse tietää mistä toinen puhuu, jos on kokenut jotakin samankaltaista elämässään.

Jostain olen tullut siihen päätelmään elämässä, että kaikella on aina tarkoituksensa. Kaikella on aina syynsä. Ja kaikella on aina seurauksensa. Sama ajatus on pitänyt pintansa myös masennuksen kanssa. Kolikollakin on kääntöpuolensa, samoin kuin vaikka yöllä ja päivällä on vaihtelunsa. Vaihtelu itsessään kahden eri puolen välillä on luonnollisessa ympäristössä hyvin luonnollista, mikä tuppaa hyvin usein unohtumaan kiireessä ja elämän melskeessä, suorittamisessa. Aina ei voi olla onnellinen, eikä aina voi olla surullinen.

Opettelen olemaan onnellinen, menneestä ikävästä huolimatta. Blogi on toiminut hyvänä apuvälineenä matkallani kohti onnellisuutta ja parempaa itsetuntemusta. Samalla toivon voivani ehkä hieman inspiroida muita kanssakulkijoita; polku on pitkä, kivinen, kuoppainen ja yksin sen saa kulkea synkissä varjoissa, pimeydessä. Eräänä päivänä se on kuitenkin poissa, aurinko nousee ja valaisee lämmittäen kylmästä kärsivää.

Eräänä päivänä huomaa, miten syvään sitä onkaan juurtunut, ihan pienet tai vähän isommatkaan asiat eivät hetkauta elämän tuulissa. Olen oppinut vähän niinkuin kantapään kautta, miten oma asenne vaikuttaa ihan kaikkeen elämässä ja asenne on aina valittavissa. Voit päättää millaisella asenteella milloinkin suhtaudut elämääsi. Ikävään mielenmaisemaan ei ole pakko jäädä märehtimään, sillä se kasvaa, mitä viljelet.

Kiitos kaikille ja mukavaa viikkoa!

Harjoittelua

Uuden oppiminen ja käyttö tuntuu olevan hieman hankalaa, varsinkin ilman selkokielistä ohjekirjaa erikseen toimitettuna. Puhun nyt itsestäni ja uudesta laitteesta ja sen käyttöönotosta. On, kuin olisi puhelin isossa koossa ja sellaista en tahtonut siis. Tarvitsen tietokoneen, en puhelinta. Noh, pitää nyt antaa joululahjalle mahdollisuus sitten?

Ihan vähän harmittaa, koska olin ajatellut itse käydä koneeni etsimässä. Tai sitten olen vaan jälleen kovin muutosvastainen tapojeni mukaisesti. Annan kuitenkin mahdollisuuden ja ainakin sain jo kuvan liitettyä tekstiin, mikä on jo paljon. Oikeastaan paljoa enempää en tarvitsekaan, ehkä.

Kyllä tässä opettelussa saa aikaa kulumaan ihan tuhottomasti ja nykyisin minusta on alkanut kehkeytyä uusi hieman kärsimätön piirrekin esiin. En millään malttaisi opetella uutta, kun vanhakin toimii mukamas ja samalla ikäänkuin ne uudet hienot ja elämää mahdollisesti helpottavat ominaisuudet jäävät hyödyntämättä?

Mitä enemmän rapsutuksia, sen parempi

Ehkä tämä tästä, tai sitten ei? Noh, asenteeni voin valita joten valitsen sitten seuraavia; Opettelen, yritän ja ehdyn ja opin.

ajatuksia arki asenne elämä elämänhallinta ero harrastus hyvinvointi ilo isovanhemmuus joulu juhlat kasvatus kesä kevät kierrätys kiitollisuus kipu kirjoittaminen kiusaaminen koira koti kotityöt lapsenlapsi lapset lapsuus lepo luonto masennus mummoilu muuttaminen muutto Onnellisuus pohdintaa positiivinenasenne siivous sisustus sle säästäväisyys terveys tunteet ulkoilu unelmat valokuvaus vanhemmuus