Avainsana: rajat

Kohta valmista

Terassia tekemässä, vol 2. Nopeasti on pihan teko edennyt. Enää uupuu reunakivet erottamaan laatat ja nurmikon toisistaan. Sitten olisi sisustuksen vuoro ja nurmikon leikkuu, joka on odottanut parisen viikkoa vuoroaan.

Säilöin nurmikolle mullan seasta löytyneitä kiviä ja kohta kivet pääsevät uimaan betoniin talon kivijalan viereen. Pientä puuhaa siis edelleen riittää. Sovittelimme jo päivänvarjoa hieman kohdilleen ja ai, että, kun olemme iloisia uudesta kesähuoneesta jo nyt. Itse tehden, suunnitellen käyttäen vanhaa, kierrätettyä materiaalia saimme kustannukset minimiin.

Ensiviikolla olisi tarkoitus sitten kasata kalusteet sekä rakentaa pieni tulisija, jossa voipi pitää minitulia elokuun hämärtyvissä illoissa ja tunnelmoida ihan huolella.

Elämääni on tullut ihan eritavoin lisää energiaa tehdä asioita, joista ennen vain haaveilin, jaksamatta toteuttaa käytännössä. Edelleen vahingollisten ihmissuhteiden rajauksella on ollut kovin positiivinen vaikutus ja nyt sen huomaa ihan käytännön elämässä.

Stressi, mikä on aiheutunut kahden kodin pihapiirin huonosta hoitamisesta ja taloudellisista kustannuksista on poissa. Aika, energia ja rahat tulee käytettyä ihan omaan hyvinvointiin, omaan kotiin ja jaksan toteuttaa kotosalla suunnitelmiani.

Omista tekemisistä ja omasta ilosta ei enää tule huonoa omaatuntoa, kuten aiemmin koin. Minun iloni oli pois siltä toiselta, ja en olisi saanut kokea onnea, koska hänkään ei sitä kokenut/saanut itselleen. Ja omaksi surukseni olen ymmärtänyt, että sitä olen hyvitellyt tuolle ihmiselle koko elämäni ja kantanut syyllisyyttä myös omasta hyvinvoinnista.

Saa olla onnellinen, saa voida hyvin ja nauttia siitä myös

(ilman musertavaa syyllisyyden tunnetta).

Ensin on kyettävä huolehtimaan omasta hyvinvoinnista, ja jos sen jälkeen on vielä rahkeita, auttaa muita. Oman elämän laiminlyönnin kustannuksella ei kannata ryhtyä leikkimään hyväntekijää.

Näissä mietteissä kasasin kiviä talon seinustalle, ajelin ylipitkää nurmikkoa ja olin ehkä hieman vihainenkin kaikesta siitä menetystä ajasta, jolloin orjan lailla hyppäsin toisen ihmisen toiveista ja tarpeista käsin sivuuttaen oman elämän toisen hyvinvoinnin eteen.

No, se on menneisyyttä nyt ja olen todella iloinen omasta jaksamisestani ja energiasta pihan eteen. Lopputuloksena on jotakin näkyvää yhdessä miehen kanssa tehtynä. Vähän kerrallaan, pala kerrallaan.

Uhma-ikä nostaa päätään

Mietin, pidänkö pientä taukoa kirjoittamiseen ja tulin siihen tulokseen, että katsotaan. Kirjoitan, mikäli tulee sellainen olo 🙂 . Pakkaset vaihtuivat jäätävään vesisateeseen, vaan onneksi lunta on paljon ja sen sulamiseen voipi mennä hetki, jos toinenkin ellei ihmettä tapahdu ja pakastu uudelleen.

Meillä elettiin jälleen hetki taapero-arkea pikkuisen ollessa meillä hoidossa ja tulihan tilanne omaan uneenkin. Näin hirmuisen painajaisen siitä, kuinka kiinnitin auton turvakaukaloon omaa poikavauvaa. Hautasin oman hentoisen unelmani viidennestä lapsesta täyttäessäni 35 vuotta.

Moni saa ikäisenäni sen ensimmäisen lapsen ja en voi kuin hattua nostaa heille. Vauva,-taapero,- yms uhmaiät, sekä kolmen lapsen teini-iät ja arjen itse läpikäyneenä voin rehellisesti tunnustaa, etten jaksaisi enää sellaista elämää. Nuorimmaisen teini-ikää eletään parhaillaan, mutta tähän saakka olemme selvinneet melkoisen hyvin. Johtuneekohan siitä, että jokaisella meistä on jo aiempaa kokemusta asiasta. Mummoilu sopii minulle vallan mainiosti.

Taaperon ollessa meillä kyläilemässä, nuorimmaiseni kutsui minua äidiksi taaperon kuullen ja pikkuisen ilme ja reaktio olivat erikoiset. Onko mummo äiti? Niin, piti selittää pienelle, että mummokin on äiti. Taaperoinen näyttää ymmärtävän, samoin niin pieneksi ihmisen aluksi puhetta tulee paljon ja hän käyttää jo kolmen sanan lauseita parhaimmillaan. Vielä hetki sitten hän toisteli yksittäisiä sanoja.

Kehitystä taaperosssa tapahtuu myös muuten, uhma-ikä alkaa nostaa päätään ja oma tahto näyttää olevan voimakas. Tuttua meidän perheessä. Pettymyksiltäkään ei voi välttyä ja tässä ensimmäisessä uhmaamisen iässä onkin tärkeää selkeä rajojen asetus. Samaan aikaan lapsen tulisi saavuttaa asiallisen myönteinen orastava minäkuva irtaantuessaan häntä hoitavista aikuisista ensimmäisen kerran.

Myöhemmässä vaiheessa niitä rajoja onkin sitten vaikeampaa alkaa asettaa, jos vanhemmista muodostuu enemmän kavereita, kuin vanhempia. Kaveri ei kykene asettamaan rajoja, eikä kieltämään lasta tai aiheuttamaan pettymyksiä. Joten, tässä vaiheessa viimeistään on alettava miettiä lapsen tulevaisuutta, sekä yhteiskunnassa pärjäämistä, joka perustuu pitkälti sisäistettyihin käytös,-tapa,-laki yms sääntöihin.

Nykyisin näkyy niin paljon rajattomia lapsia, jotka kuvittelevat voivansa tehdä mitä mieleen juolahtaa ja sitten koulussa viimeistään törmäävät ehkä ensimmäistä kertaa elämänsä aikana rajoihin ja siihen, että ei voi tehdä jotakin, vain koska huvittaa yms.

Sen minkä pienenä oppii, taitaa myös aikuisena. Kasvatusvastuu on hurja nykypäivän vanhemmilla, monet elävät perheinä kovin yksityistä ja yksinäistä elämää, verraten entisaikoihin, jolloin myös naapurusto ja koko kylä kasvattivat tarpeen tullen ja silmiä oli enemmän.

Monet ihmiset myös paheksuvat erityisesti julkisilla paikoilla vanhempia, jotka uskaltavat asettaa rajat pienokaiselleen, vaikka seurauksena on se valtava lapsen huutokiukku. Niin pitää kuitenkin toimia, riippumatta siitä missä ollaan ja tarpeen tullen voi poistua paikalta, jos tilanne ei hellitä.

Tsemppiä jokaiselle uhma-ikäisen vanhemmalle ja ei pidä pelätä tunteita, lapsi ei mene rikki rajoja asetettaessa. Päinvastoin, lapsi menee rikki, mikäli niitä rajoja ei kyetä asettamaan ja pitämään niistä kiinni. Rajat on rakkautta.