Mietin, pidänkö pientä taukoa kirjoittamiseen ja tulin siihen tulokseen, että katsotaan. Kirjoitan, mikäli tulee sellainen olo 🙂 . Pakkaset vaihtuivat jäätävään vesisateeseen, vaan onneksi lunta on paljon ja sen sulamiseen voipi mennä hetki, jos toinenkin ellei ihmettä tapahdu ja pakastu uudelleen.
Meillä elettiin jälleen hetki taapero-arkea pikkuisen ollessa meillä hoidossa ja tulihan tilanne omaan uneenkin. Näin hirmuisen painajaisen siitä, kuinka kiinnitin auton turvakaukaloon omaa poikavauvaa. Hautasin oman hentoisen unelmani viidennestä lapsesta täyttäessäni 35 vuotta.
Moni saa ikäisenäni sen ensimmäisen lapsen ja en voi kuin hattua nostaa heille. Vauva,-taapero,- yms uhmaiät, sekä kolmen lapsen teini-iät ja arjen itse läpikäyneenä voin rehellisesti tunnustaa, etten jaksaisi enää sellaista elämää. Nuorimmaisen teini-ikää eletään parhaillaan, mutta tähän saakka olemme selvinneet melkoisen hyvin. Johtuneekohan siitä, että jokaisella meistä on jo aiempaa kokemusta asiasta. Mummoilu sopii minulle vallan mainiosti.
Taaperon ollessa meillä kyläilemässä, nuorimmaiseni kutsui minua äidiksi taaperon kuullen ja pikkuisen ilme ja reaktio olivat erikoiset. Onko mummo äiti? Niin, piti selittää pienelle, että mummokin on äiti. Taaperoinen näyttää ymmärtävän, samoin niin pieneksi ihmisen aluksi puhetta tulee paljon ja hän käyttää jo kolmen sanan lauseita parhaimmillaan. Vielä hetki sitten hän toisteli yksittäisiä sanoja.
Kehitystä taaperosssa tapahtuu myös muuten, uhma-ikä alkaa nostaa päätään ja oma tahto näyttää olevan voimakas. Tuttua meidän perheessä. Pettymyksiltäkään ei voi välttyä ja tässä ensimmäisessä uhmaamisen iässä onkin tärkeää selkeä rajojen asetus. Samaan aikaan lapsen tulisi saavuttaa asiallisen myönteinen orastava minäkuva irtaantuessaan häntä hoitavista aikuisista ensimmäisen kerran.
Myöhemmässä vaiheessa niitä rajoja onkin sitten vaikeampaa alkaa asettaa, jos vanhemmista muodostuu enemmän kavereita, kuin vanhempia. Kaveri ei kykene asettamaan rajoja, eikä kieltämään lasta tai aiheuttamaan pettymyksiä. Joten, tässä vaiheessa viimeistään on alettava miettiä lapsen tulevaisuutta, sekä yhteiskunnassa pärjäämistä, joka perustuu pitkälti sisäistettyihin käytös,-tapa,-laki yms sääntöihin.
Nykyisin näkyy niin paljon rajattomia lapsia, jotka kuvittelevat voivansa tehdä mitä mieleen juolahtaa ja sitten koulussa viimeistään törmäävät ehkä ensimmäistä kertaa elämänsä aikana rajoihin ja siihen, että ei voi tehdä jotakin, vain koska huvittaa yms.
Sen minkä pienenä oppii, taitaa myös aikuisena. Kasvatusvastuu on hurja nykypäivän vanhemmilla, monet elävät perheinä kovin yksityistä ja yksinäistä elämää, verraten entisaikoihin, jolloin myös naapurusto ja koko kylä kasvattivat tarpeen tullen ja silmiä oli enemmän.
Monet ihmiset myös paheksuvat erityisesti julkisilla paikoilla vanhempia, jotka uskaltavat asettaa rajat pienokaiselleen, vaikka seurauksena on se valtava lapsen huutokiukku. Niin pitää kuitenkin toimia, riippumatta siitä missä ollaan ja tarpeen tullen voi poistua paikalta, jos tilanne ei hellitä.
Tsemppiä jokaiselle uhma-ikäisen vanhemmalle ja ei pidä pelätä tunteita, lapsi ei mene rikki rajoja asetettaessa. Päinvastoin, lapsi menee rikki, mikäli niitä rajoja ei kyetä asettamaan ja pitämään niistä kiinni. Rajat on rakkautta.