Hetkiä; ne mitkä jäävät mieleen

Katsahdin eräänä aamupäivänä ylös taivaalle, kotia tultaessa ja siinä se oli; täydellinen taivaan sini sopivan valkoisten pilvien kera. Täydellinen näky ja sain välttävän otoksen juuri siinä taltioiduksi myöhempääkin käyttöä varten. Pienestä se oma ilo syntyykin…

Vastaavasti hetkessä voi jokin mennä pieleen, ihan pienesti vain ja huoli on suurta sen jälkeen. Tämän saimme kokea viikonloppuna, kun koiruus sai lipoa jäätelötikusta loput herkut ja lipoi sitten mennessään koko tikun. Otteeni tikusta herpaantui ja siitä alkoikin vuorokauden mittainen jännitysnäytelmä, tuleeko se tikku nyt sitten itsekseen ulos koirasta vaiko ei ?

Päivälenkillä hieman toisenlaisissa maisemissa

Toimimme ohjeiden mukaisesti ja selailin vielä ihmisten kokemuksia vastaavasta tilanteesta ja totesin, että on aika tavallinen onnettomuus, silti mielessä kaihersi oma huolimattomuus.

Suunnittelimme päivän kulkua Uman ehdoilla. Päivälenkki ohjautui veden äärelle, pienen kosken rantaan. Kalliolta löytyi Uman hajuaistin ohjaamana mm. sukkapari, sisilisko, ongenkoukku siimoineen sekä pusikosta vielä hauenpää, jonka olisi mielellään hotkinut menemäään, jos luvan olisi saanut.

Ympäristöä mainostettiin kyltein roskattomaksi, mutta ihmisten lukutaito tuntuu olevan ruosteessa paikoitellen. Jos on jaksamista viedä luontoon jotakin sinne kuulumatonta, niin pitäisi olla jaksamista kantaa se sieltä poiskin. Ongenkoukku minkä tahansa eläimen kehossa sattuu aivan varmasti, siimasta puhumattamakaan.


Arabia 1962

Samalla reissulla kävimme vielä pienesti ja nopeaan pyörähtämässä kirpputorilla. Mielessä oli, josko lautasia löytyisi ja löytyihän niitä peräti neljä. Kotona vasta huomasin lautasia tarkemmin tutkaillessa, että ovat joo kyllä Arabiaa, mutta että vuosiluku leimassa on vuodelta 1962. Melkoista vuosikertatavaraa tällä kertaa. Innoissani sainkin heittää kaapista roskiin neljä jo pahoin kolhiintunutta /halkeillutta lautasta.


Kakkavaroitus seuraavassa kuvassa, joten älä lue pidemmälle, jos olet herkkä tyyppi!

Illalla saapuikin sitten helpotus koko poppoolle viereisen kuvan mukaisessa muodossa. Huh, tällä erää selvisimme säikähdyksellä ja suurella huolella. Vahinkoja sattuu, sellaista se elämä vaan on. Kaikkeen ei voi etukäteen varautua, mutta olemme jälleen hieman ”viisaampia” ja jatkossa aivan varmasti jää tikut nuolematta eräältä neidiltä.


Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Valinta on sinun

Onhan ollut ihania lämpöisiä päiviä ja sama näyttää jatkuvan vielä. Puihin on puhjennut hiirenkorville lehdet ja vihertävä vehreys kasvaa kohisten ympäristöön.

Parveke on nyt siistitty ja siellä viihtyy kahvikupposen äärellä hetken, jos toisenkin nauttien lintujen konsertista, joka ilokseni peittää paljon ympäristön muuta melusaastetta. Melusaaste eli jatkuva autojen/mopojen hurina, tehtaiden ja junien kolinat yötäpäivää, lisääntynyt ja päivittäinen helikopteri,- ja muu lentoliikennöinti alueemme ylitse jne. Onhan tuota kaikenlaista saastetta, johon ei tämmöinen yksittäinen ihminen voi oikein vaikuttaa, muuten kuin laittamalla ikkunat ja ovet säppiin, jos korviin oikein sattuu.

Mutta, sitä en ymmärrä miksi aikuiset ihmiset roskaavat ympäristöään? Roskaaminen on jotenkin sanoinkuvaamattoman ällöttävää ylipäänsä, saati aikuisen ihmisen tekemänä. Aikuisen luulisi jo tietävän/osaavan toimia silleen ”aikuisten oikeesti”.

Yhtenä päivänä ollessani aamukävelyllä koiran kanssa, näin kuinka päiväkodin pikkuiset hoitajineen keräsivät kävelytien varrelta ja puistoalueelta jätesäkkiin toisten luontoon heittämiä ROSKIA! Ilmeisesti ympäristökasvatukseen liittyvänä osana nämäkin pikkuisetkin pääsivät kampanjoimaan paljon mainostettua roskienkeruukampanjaa. Omat lapseni ovat käyneet samaa päiväkotia ja siellä ympäristötietoinen kasvatus oli sydämen asia koko henkilökunnalle, ei huono teema ollenkaan mielestäni. Oppi näkyi mukavasti myös kotona ja tuki hyvin kodin kasvatustyötä.

Lasten roskien keruu aiheutti minussa monenmoisia ja ristiriitaisiakin tunteita. Pienet olivat kuitenkin sen ikäisiä, etteivät yksin saisi liikkua siinä ympäristössä, joten he keräsivät puhtaasti toisten, isompien ihmisten luontoon heittämiä jätteitä. Yksi lapsista yritti kerätä jätesäkkiin myös koirankakkaa, jonka hoitaja onneksi kielsi.

Meilläpäin ei ole kaupungin taholta panostettu julkisiin katujen varsilla oleviin roskiksiin ja niitä ei löydy oikein mistään enää (ne vähätkin on poistettu ilmeisesti ilkivallan takia) kävelyreiteiltä valitettavasti. Ja vaikka niitä roskiksia olisikin, tuskin roskat löytäisivät siltikään oikeaan paikkaan?

Kaikki kasvatus lähtee aikuisista, jotka omalla esimerkillään näyttävät muillekin, kuinka toimitaan erilaisissa tilanteissa, myös ympäristössä. Lapset näkevät paljon liikkuessaan ulkona, he ottavat mallia aikuisten ja muiden lasta itseään vanhempien lasten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Näiden lämpimien päivien aikana parvekkeellani tulee istuttua enemmänkin ja samalla sitä kuulee ja näkee kaikenlaista kulkijaa menevän ohitse läheisellä jalankulkuväylällä. Ihmiset ohi kulkiessaan eivät välttämättä tiedosta, että heidät nähdään ja kuullaan siinä selvästi.

Olen kyseisellä katuosuudella ihmetellyt, kuka heittää koirankakkapussejaan, joko ihan tielle tai pöpelikköön? Ja nyt se henkilö jäi kiinni itse teosta, pusikko vaan rapisi koiran tehtyä tarpeensa ja ihmisen viskatessa jätökset muovipussissa melkein meidän takapihalle. Se sai sappeni kiehumaan välittömästi.

Kuka aikuinen on oikeasti niinkin idiootti, että viitsii kerätä ne koiran kakat muovipussiin ja sitten heittää kyseisen pussin luontoon? Eihän tuo toimenpide edistä luonnon puhtaanapitoa ollenkaan, päinvastoin. Muovi, kuin muovi saastuttaa luontoa, paljon puhutulla mikromuovilla ja muilla kemikaaleilla ja eihän se koirankakka mihinkään häviä siellä pussissa. Onko tälläiset koiralliset pussiheittelijä- ihmiset muutoinkin välinpitämättömiä luonnon suhteen ja onko nämä nyt niitä ihmisiä muutenkin, jotka heittävät kaikenlaiset muutkin roskat ympäristöön? Joita sitten pienet päiväkotilapset keräävät osana ympäristökasvatusta?

Mikä ihme siinä on, että kannetaan roskaa mukana, ja sitä jätettä ei viitsitä kiikuttaa kotiin asti? Kun kuitenkin jaksetaan se luontoon ottaa mukaan? Eihän ne roskat kuitenkaan itsestään sinne luontoon pääse, vaan ihmisten välinpitämättömyyttä sellainen on.

On oikeastaan hieman harmi, etten ole sellainen röyhkeä ihminen, joka olisi huutanut koirankakkapussin heittelijän perään parhaat valitut sanat. Kakka ei paljoa paina, sen kakkapussin jaksaa kantaa kotiin asti, jos matkalla ei ole soveltuvaa roskista. Luonto ei ole oikea paikka hävittää koirankakkapusseja, ei edes silloin, vaikka pussi olisikin maatuvaa lajiketta. Koirankakka on jäte, siinä missä se muovipussikin on.

Ylipäänsä ympäristön roskaaminen on vastuutonta keneltä tahansa. Mikään tekosyy ei oikeuta ketään, jättämään luontoon roskia muiden siivottavaksi. Jokainen huolehtisi omat jätteensä omaan roskikseensa, ongelmaa ei olisi ja ihmetellä pitää, onko ympäristöään roskaava ihminen tyhmä, välinpitämättömyyden lisäksi? Ympäristön roskaaminen on aina tietoista toimintaa, se on joka kerta oma valinta toimia joko oikein tai väärin. Miksi niin moni valitsee toimia väärin?

Mitä ajatuksia roskaaminen sinussa herättää?