Perustarpeiden kautta säästäväisyyttä?

Säästäväisyys on tämän syksyn yksi ehkä kuumimmista puheenaiheista. Yllättäen nousseet elämisen kulut koskettavat lähes jokaista jossakin määrin ja monelle tulee ihan oikeakin tarve miettiä, mistä vielä voi arjessaan tinkiä?

Tarveperusteinen pohdinta antaa hyvää näkökulmaa siihen, mitä elämässä viimekädessä tarvitsee.

Ihmisen perustarpeitahan ovat; ravitsemus, hengittäminen,erittäminen,hygienia,uni,lämpö sekä asumus/suoja, ja kyky liikkumiseen. Ilman näitä elämän perusedellytyksiä yksinkertaisesti menettää henkensä.

No, hygienia pitäisi olla listan viimeisenä ja se ei varsinaisesti kuulu tuohon pelkistettyyn listaan ihmisen tarpeista. Hygieniakin kuuluu toki perustarpeisiin, mutta se ei ole elämälle välttämätön ja ensisijainen edellytys. Ilman hygieniaa pysyy pidemmänkin aikaa hengissä.

Suomen oloissa korostuu erityisesti lämpö sekä asumus/suoja. Kuolet tunneissa, ellet pääse jonnekin lämpimään tai liikut ulkona paleltuen ilman vaatetusta.

Ilman ravitsemusta myös kuolee muutaman viikon aikana.

Jos olisit umpinainen, ja et erittäisi jätöksiä tai hien avulla säätelisi lämpötilaa kuolema myöskin korjaisi nopsaan.

Uni on myös elintärkeää, riittävä lepo kuuluu tärkeimpiin asioihin ihmisen elämässä. Uni on kuin palkinto siitä, että muut elämän perusedellytykset ovat kunnossa ja ihminen siis selviää pitkäänkin pienellä levolla, jos muut perustarpeet ovat hakusessa ja tekeillä.

Asiat ovat siis vallan mainiosti, kun sinulla on katto pään päällä, sisällä on edes jonkin verran lämpöä sekä sinulla on vaatetus kehosi suojana. Liikkumisen kykysi paikasta toiseen takaa sinulle sen, että kykenet ylipäänsä tyydyttämään perusperustarpeesi eli hankit ravintoa ja vettä, valmistat ehkäpä ravinnon syötävään muotoon ja saat pidettyä asumuksen ja itsesi lämpimänä? Ja kun elimistösi on saanut polttoaineensa, on jätteestä päästävä eroon ja teet tarpeesi. Sitten onkin levon ja unen vuoro. Luksusta on, mikäli peseytyminen on mahdollista, sehän ei ole elämää ylläpitävää ja onkin sitten vuorossa vasta, kun muut tärkeämmät asiat on kunnossa.

Ihmisen tarpeet kasvavat siis sitä mukaa, kun elämää ylläpitävät tarpeet on ensin saatu tyydytettyä. Uni tulee kunnolla vasta, kun on massu täynnä ja olo on turvallinen ja lämmin eikä erittäminen ole ajankohtaista. Kaikki perustarpeet on siis täytetty.

Nykyaikana tarpeet ovat lisääntyneet, sitä mukaa kuin elämää ylläpitävät perustarpeet on alkaneet olla itsestäänselvyyksiä. Viimeisimpinä tarpeina ihmiselle tulee halu itsensä toteuttamiseen sekä ilmaisemiseen ja tässä tulee mukaan myös kaikenlainen kulttuuri eri muodoissaan sekä perustarpeiden tyydyttäminen mm. luxusasioilla ja ihminen alkaa myös haaveilla ja unelmoida vielä paremmista kokemuksista sekä saattaa näin ottaa turhiakin riskejä uhmaten elämän ja kuoleman rajoja.

Moni nykyajan ”tarve” on siis suoraa seurausta siitä, että elämä on yksinkertaisen helppoa ja perustarpeiden tyydytys on niin itsestään selvää, että niistä on ehtinyt tulla tylsää ja mukaan onkin tullut kaikenlaisia ilmiöitä, millä saadaan vaihtelua tavallisuuteen. On ikäänkuin luotu uusia tarpeita, joihin ihminen alkaa kokea huutavaa pulaa sopivassa hetkessä. Luonnollista kehitystä ja seurausta siis siitä, kun perustarpeiden tyydyttämiseen ei kulu energiaa ja niiden eteen ei tarvitse nähdä minkäänlaista vaivaa. Kun kaikki paremmin kuin hyvin.

Perustarpeiden ympärille on valitettavasti luotu kokonaisia kaupallisia ja einiinvälttämättömiä asioita, joista on tiukan paikan tullen helppoa irrottautua. Tai, helppoa ja helppoa? Jos olet kasvanut vauraasti, peruspalasaippua saattaa tuntua moukalta ja junttimaiselta automaattiseen vaahtokäsienpesusysteemiin verrattuna. Saman asian molemmat kuitenkin ajavat, pesevät ja lopputulos on puhdas. Toivottavasti joku sai kiinni ajatuksesta, mitä yritän sanoa 🙂

Säästäväisyyttä voi siis miettiä ihan pelkästään perustarpeiden kautta. Mitkä asiat ovat elämää ylläpitäviä? Onko sokeri sen kaikissa muodoissaan elintärkeä ainesosa omassa ravitsemuksessa esimerkiksi? Eihän se ole, sokeria on käytetty vasta vajaa 200 vuotta ja sitä ennen hunaja oli pienissä määrin mausteena ravinnossa. Ravitsemuksessa on paljon ns. turhaa, joka ei palvele perustarvetta. Alkoholi on yksi niistä asioista, mistä olen säästänyt (ja paljon) koko ikäni eli se ei ole kuulunut koskaan hankintalistalle. Samoin voi miettiä puhtauteen liittyviä hankintoja, vaatetusta, ulkonäköä jne.

Nykyisin perustarpeiden tyydytttämiseksi ei tarvitse nähdä kovin paljoa fyysistä vaivaa. Unenkin voi saada pillereiden avulla, kun keho ei muutoin liiku ja keho ei väsy luonnollisesti raskaassa työssä perustarpeiden saavuttamiseksi. Kaupasta saat mukaasi ravinnonkaltaisia asioita ja ravitsemus muutoin saattaa hoitua kaikenmaailman pillerien ja juomien kautta.

Omalle kohdalle monet aikoinani käyttöön ottamani säästövinkit on edelleen käytössä ja nyt syksyn aikana olenkin miettinyt kuumeisesti, mistä enää voisin säästää elämänlaadun kärsimättä liikaa ja onko meidän perheessä edelleen tarvetta sellaiselle nuukailulle?

Yhtenä päivänä tuumasin miesystävälle olevani aika halpa ja taloudellinen nainen pitää. Hällä meni hetki tajuta ja jouduin hieman avaamaan asiaa enemmän. Halpa nainen? Niin, en käytä mitään ylimääräisiä tököttejä kehooni, en käy kampaajalla, en meikkaa, en ostele uusia vaatteita, kenkiä jne. Eli rahaa minun ulkonäkööni ei kulu, en vaadi romanttisia illallisia ravintolassa, en matkusta koskaan minnekään, minulla ei ole maksullisia harrastuksia yms.

Elämässäni on melkoisen yksinkertaisia asioita, pelkistettyjä tuotteita ja ravintoa. Valmiita eineksiä karsastan, vaikka oman sairauteni myötä niihinkin on jouduttu turvautumaan. Siivoukset sujuvat yhdellä, kahdella aineella ja taloudellisuus istuu selkärangassa toimien ikäänkuin automaattiohjauksella.

Omalla kohdalla voin myöntää kuitenkin, etten koe jääväni mistään paitsi tai että olisin menettänyt elämässäni mitään, koska sellaisesta mitä ei ole kokenut, nähnyt ei osaa ihminen edes haaveilla ja esimerkiksi meikkaamattomuus nykyisin on oma valintani arjessa, joka jäi tavaksi. Vielä nykyisinkin on tavattoman hassua todeta jääneensä jostain perin tavallisesta asiasta paitsi, jos ja kun sellainen osuu omalle kohdalle ja totean ihmeissäni, ettäkö tuollainenkin on olemassa elämää/arkea helpottamaan? Kuluttamisessa omalle kohdalle pätee hyvinkin sanonta; kun on lusikalla annettu, ei kauhalla voi vaatia. 😉

Tosin, väärässä paikassa säästäminen voi pahimmillaan viedä hengen ja/terveyden? Muistakaa heijastimet!!!

Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot!

Elämässä, arjessa yleensä teemme jokainen kaikenlaisia valintoja. Yksi haluaa kaiken heti tässä ja nyt ja henkilökohtainen maailma kaatuu, mikäli ei saa haluamaansa. Toinen saattaa toimia vähemmän impulsiivisella tavalla harkiten tarkoin, mitä ja milloin haluaa. Kolmas saattaa kieltäytyä kaikista ja kaikesta. Olemme jokainen niin erilaisia tässäkin asiassa ja mikä itselle sopii, ei ole välttämättä toisen juttu ollenkaan.

Oma valintani on käytännössä kaikesta säästäminen. Meillä on ihan yleinen vitsi siitä, miten minä en hanki mitään kallista. Edellinen tarkoittaa käytännössä sitä, että monet tarpeelliset asiat olen tehnyt hyvinä löytöinä joko käytettynä tahi sitten hyvällä alennusprosentilla uutena kaupasta. Malttaa hieman odotella ja tuumailla tarpeen tullen, eikä suunapäänä ryntäämässä ostoksille.

Joskus säästäväisyys on tarpeen ja joskus taasen ei ole. Silloinkin, kun ei olisi tarvetta varsinaiseen säästämiseen, nuukailen ihan automaattisesti ja voisin opetella hieman hellittämään enemmänkin. Suomaan myös itselleni joskus jotakin? Toisinaan koen suoranaista inhoa kuluttamista kohtaan ja välttelen viimeiseen asti ostoksille menoa. En koskaan lapsuudessani/nuoruudessani oppinut kuluttamisen taitoa tai oikeastaan päässyt kokemaan iloa moisesta touhusta. Jokaisesta hankinnasta lapsuudessa ja nuoruudessa piti kokea edes vähän syyllisyyttä ja mietin, olikohan siinä mukana sodan jälkeistä pula-ajan perintoä? Toisaalta ihan hyvä, sillä opittu säästäväinen elämäntapa on pelastanut monilta ahdingoilta myöhemmin elämässä.

Olen viettänyt suurimman osan elämästäni pitäen ”älä osta mitään”-päiviä. Tiukimpina eron jälkeisinä aikoina suunnittelin jopa kuukauden ajalle ruokalistat, kun pahimmillaan piti pärjätä ja ruokkia pesue 20e/viikko. Vieläkään en ymmärrä, miten sen tein? Heti eron jälkeen olin kylläkin kirjaimellisesti syömättä ne viikot, kun lapset olivat isällään, jotta kykenin hankkimaan ruuan lapsille heidän ollessaan minun luona. Opiskelin tuolloin ja siis ainoa tulonlähteeni oli opintolaina sekä opintotuki. Lapsilisä kahdesta lapsesta meni suoraan laskuihin ja lasten ruokiin. Samaan aikaan piti yrittää perustaa kotia, saada neljälle kasvavalle lapselle vaatteet minun kotiin, samoin huonekalut jne ihan kaikki pienempien leluista lähtien.

Se aika oli jotakin kamalaa painajaista ja mikä ilon ja helpotuksen tunne tuli itselleni jokainen kerta, kun yksitellen sain lapsille jonkin asian kotiini. Isommille patjat lattialle, myöhemmin jopa sängyt. Ei ollut kovin paljoa valinnanvaraa, vaan piti ottaa se, mitä mahdollisesti joku ilmaiseksi tarjosi. Lapset eivät arvostaneet samoin, olihan heillä isän luo jäänyt kaikki se mitä tarvitsivat, siellä elämä jatkui kuin mitään vanhempien eroa ei olisi tapahtunut. Vain äiti oli poissa heidän kodistaan.

Ilman hankintoja ei tässä maailmassa pärjää kuitenkaan. Raha on hyvin ikävä ihmisen keksintö silloin, kun sitä ei ole ja pitäisi jotakin tärkeää hankkia. Suomessa emme tule toimeen ilman asianmukaista vaatetusta ja ulkoilma pitkälti määrittelee sen, mitä kulloinkin on laitettava päälle. Koti pitää myös olla ilmaston kestävä, emme pärjää ilman sähköä, jota on ostettava ja talvisin lämmitys kuuluu asiaan. Pakollisia ja elämää ylläpitäviä keinoja on ja niistä on maksettava. Liikkuminen maksaa, kuten ravintokin. Harva asia enää on täysin ilmaista. Itsellä ulkoilut jäivät joksikin aikaa tuolloin kaikkein tiukimpaan aikaan, kun säähän sopivaa vaatetusta ei ollut varaa hankkia. On hankalaa nauttia kävelystä, jos kengät ei ole sellaista laatua, että niillä voisi pidempääkin matkaa tallustella tai pakkanen iskee varpaisiin heti ensimmäisten metrien aikana.

Lapsilleni olen yrittänyt opettaa vanhaa tapaa, kuinka laskut maksetaan ensin ja sitten syödään vasta. Ruuasta on ollut erittäin helppoa säästää itsetehden ja suunnitellen etukäteen mitä kaupasta kärryyn jääpi kauppalapun kanssa. Ainoa valmisruoka taisikin ennenvanhaan olla maksalaatikko, mikä kaikessa edullisuudessaan on edelleen meillä niitä viimeisiä vaihtoehtoisia säästöruokia, kun jostain on tingittävä.

Hyvä ja toimiva tapa vielä tänäkin päivänä on kerätä kaikki ostoksista kertyvät kuitit useamman kuukauden ajalta ja yksitellen käydä ne läpi ostos ostokselta. Sieltä selviää kaikki ne ns. turhat mutta myös välttämättömimmät ostokset hintoineen ja kuittien perusteella voi tehdä jatkoon tietyt taloudelliset raamit, joista pidetään kiinni ostoksia tehtäessä.

Liikkuminen ainakin meilläpäin on hankalaa, jos ei omista autoa. Saattaa olla, että hieman on joukkoliikenteen reitit &kellonajat ehkä parantuneet? Ainakin oma huomio kiinnittyy bussiin, joka tässä meidänkin likellä on alkanut liikennöimään. Oma auto on kuitenkin vielä toistaiseksi ehdoton ja aikoinaan jaksoin nähdä sen vaivan, että etsin edullisimmat ja kattavimmat vakuutukset yms ja sen jälkeen olenkin ollut tyytyväinen, ehkäpä voisi saman tehdä joku päivä uudelleenkin? Auton kulut on siis ainakin vielä pakolliset ja säästöä on, kun ajaa suunnitellen menot eli samalla reissulla samaan suuntaan mahdollisimman moni asia. Ja tämä on vain korostunut nyt tässä kuluvan vuoden aikana.

Olen siinä mielessä onnekas, ettei minulla ole velkaa ollenkaan, jos opintolainan maksuja ei oteta lukuun. Enkä lainaa aio ottakaan. Mikään ei ole niin inhottava tunne, kuin olla naimisissa pankin kanssa ja olo on kuin orjalla tehden pakon edessä työtä, jonka palkka ei riitä normaaliin elämiseen. Se kai se on nyky-yhteiskunnan tarkoitus?

Olin melkoisen kiitollinen päästessäni orjuuttavasta asuntolainanpuolikkaasta eroon aikoinaan, vaikka omaa kotiahan sitä maksoikin. Tällä hetkellä elämässä on kuitenkin tietty vapaus, sellainen valinnanvapaus mikä ei välttämättä sido tiettyyn paikkaan asumaan ja mahdollisuudet avautuvat liikkumaan paremmin tulevaisuudessa. Omistusasunto omana kotina voi olla hyvin rajoittavan sitovaa ainakin pienituloiselle.

Säästäväisyyttä ja itsepäisyyttä

Pieni johdatus historian kautta omaan tekemiseen

Olen aina ollut kovin säästäväinen. Lapsena onnistuin säästämään 5 markan eli vajaan euron viikkorahalla pyörän, siis uuden sellaisen. Säästin toista vuotta ja tein myös paljon ylimääräisen rahan eteen ihan oikeaksi luokiteltua työtä, josta sai palkaksi hieman enemmän. Pyörä oli halvin, minkä isosta citymarketista sai, siinä oli ne toivomani 21 vaihdetta ja muistan, miten onnellisena ajoin ensimmäiset kilometrit opetellen käsijarrujen ja vaihteiden käyttöä. Sitten kaikki ei mennytkään niinkuin strömsössä.

Kotimatkalla oli useampi kilometri kuoppaista hiekkatietä, rikkoen takapyörän laakerit ja poljin minkä jaloistani sain irti, vaihtaen aina vaihdetta pienemmälle. Ihmettelin raskasta kulkua kovin ja minua ohjeistettiin vaihteiden käytössä ja en kuulemma ollut vain osannut käyttää pyörän vaihteita oikein. Muutaman päivän yritin ajaa koulumatkoja rikkinäisellä pyörällä ja tuomio pyörälle oli kurja paikkakunnan pyörähuollossa. Uusi pyöräni olisi kaatopaikkatavaraa, valmistettu niin huonosti ja vaihteet eivät kestäisi ja pyörän takalaakeri oli siis antanut periksi jo ensimmäisillä kilometreillä. Pyörä taisi olla ensimmäisiä kiinalaisia tuontipyöriä edulliseen hintaan.

Takapyörän laakerin vaihto olisi tullut hyvin tyyriiksi, ja koko pyörän vaihteisto olisi pitänyt samalla vaihtaa, koska vastaavia varaosia ei ollut. Hinnaksi olisi tullut uuden pyörän hintainen remontti ja sinne jäi se pyörä. Pettymys oli valtava, uuden pyörän ilo vaihtui suuttumukseen ja niinpä aloin entistä kovemmin säästämään seuraavaan uuteen pyörään. Kuunneltani huollon saarnaa siitä, mikä kaikki uudessa pyörässäni oli vialla ja näyttipä jopa sitten malliksi minulle suomalaisen vastaavan pyörän. Silloin tein päätöksen, että juuri se kyseinen pyörä olisi vielä jonain päivänä allani. Tein työtä käskettyä, säästin ja säästin ja onneksi seuraavana kesänä pääsin ihan oikeisiin kesätöihin ja ensimmäisellä oikealla kunnon palkallani kävin ostamassa juuri sen kyseisen pyörän, joka oli silloista suomalaista laatua ja kestäisi hyvällä käytöllä ja huollolla vuosikymmenet.

No, Kun kyse on minusta niin eihän mikään mene, kuten siellä jossain pohjoisessa. Seuraavana talvena uusi pyöräni varastettiin erään kirjastoreissun aikana ja kävelin pitkän matkan takaisin ihmetellen, miten siinä niin kävi. Pyörä oli ollut lukossa, avaimet olivat taskussani todisteena siitä. Siihen aikaan lukosta ei saanut avaimia pois, jos ei laittanut lukkoon. Joten pettymys oli jälleen suuren suuri ja pieni ihminen oppi orastavasti, mitä tarkoittaa isojen ihmisten viljelemä vi…tus.

Seuraavana kesänä ostin jälleen kesätyörahoillani uuden ja samanlaisen pyörän, hieman eri värityksellä. Se säilyikin joitakin kuukausia ja sekin varastettiin. Paikkaa en enää edes muista, en aikaa. Poliisisetä oli jo tuolloin aivan hukassa varastettujen pyörien kanssa ja vaikka molemmissa edellisissä pyörissä oli nimeni ja henkilötunnukseni, niitä ei löytynyt koskaan.

Jälleen säästöni hupenivat uuteen pyörään ja tällä kertaa sellaiseen, joita olen nähnyt tähän päivään mennessä vain yhden liikenteessä minun lisäkseni. Silloin päätin, että olkoon väritykseltään niin erikoinen, että sen tunnistaa jo pelkästä ulkonäöstä ja tuollahan tuo on vielä käyttökelpoisena vielä parinkymmenenkin vuoden jälkeen. Itse en tosin enää sillä kykene menemään, vaatii hieman parempaa fysiikkaa se kapistus. Nykyisin ajelen, jos ajelen tyytyväisenä mummopyörällä, joka mahdollistaa myös koiran kanssa jolkottelun.

Opin siis jo hyvin pienestä tahdonvoimalla tekemisen, jos päätin jotakin, se myös piti. Pidin kiinni siitä, mitä tavoittelin ja sain myös omalla työlläni sen, mitä kulloinkin tarvitsin. Säästin ja säästin. Olisin saanut käytettyjä, vanhoja pyöriä ja yhden sellaisen käytetyn pyörän jälkeen en voinut enää kuvitella missään tapauksessa itselleni moista kapistusta.

Lapsuuden kokemukset köyhyydestä jättivät jälkensä ja opetti paljon myöhempää elämää varten. Tänä päivänä olen hyvin kiitollinen niistä kokemuksista, ja olen pärjännyt jokseenkin hyvin tiukan paikan tullen. Opin säästämisen jalon taidon, kuinka centtiä venytetään tarpeeseen ja miten voi elää hyvinkin niukilla tuloilla, saaden sen mitä eniten tarvitsee, mikäli vain tahtoa tarpeeksi löytyy säästämiseen. Opin käytännössä sananlaskun, ”ei ne suuret tulot, vaan pienet menot”.

Joku saattaa tässä kohdin miettiä, miksi ei kelvannut se käytetty pyörä, jos kerta oli niin köyhää? Ajoin minikokoisella pyörällä koulumatkat, kunnes polvet alkoivat hipoa leukaa. Pieni tokaluokkalainen ei vielä ymmärtänyt muiden puheita kiusanteoksi. Sain uuden pyörän, mutta koulumatkalla eräänä kelmeänä syksyaamuna rekan aiheuttamana kaaduin? pyörälläni ojaan, ja siinä rytäkässä pyörän runko renkaineen vääntyi. Säästyin itse suuremmilta vammoilta, oli onnea onnettomuudessa ja ojan pohjalla ollut suuri kivikin sijaitsi vain senttien päästä päästäni. Tuohon aikaan ei ollut käytössä kypäriä vielä. Tämän jälkeen minulle hankittiin käytetty pyörä, joka oli kuin suoraan jostain viiskyt-luvulta ja koko lukuvuoden kuuntelin ”koulukaverien” kiusaamista pyörän ulkonäöstä ja erityisesti siitä, ettei ollut ollut varaa hankkia uutta edellisen tilalle. Kaikilla muilla oli uudet ja hienot vaihdepyörät, ja minua siis kiusattiin sen vuoksi, koska pyöräni poikkesi niin paljon muiden pyöristä.

Tuolloin päätin, että seuraava pyöräni olisi uuden uusi, samoilla ominaisuuksilla kuin muillakin. Toisten sanomiset tuntuivat loukkaavilta ja opin häpeämään käytettyä pyörää ja en millään ymmärtänyt pienillä aivoillani, miksi en saanut uutta tilalle ja piti sillä vanhalla rumalla ajaa. Vaihtoehtoja ei siis ollut, paitse se oman rahan kerääminen. Kiusaaminen loppui pyörän osalta saatuani uuden, ja se osaltaan vahvisti sitä, että pitää olla samanlainen kuin muut, jos aikoo välttyä kiusaamiselta.

Tulipa pitkä johdanto, sille että ajattelin kirjoittaa ihan tavallisesta säästäväisestä elämäntyylistä meidän perheessä ja tämä teksti saa jäädä seuraavien kirjoitusten aihioksi.