Kuvissa oleva karvainen kaveri istuu puistossa, penkillä ja seurailee ympäristön tapahtumia ihan kuin ymmärtäisikin jotakin? Kyseiselle penkille pitää aina hypätä ohi kulkiessa ja ihmettelen suuresti tätä tapaansa. Miksi juuri tuo penkki ja miksi siihen pitää päästä peräti istumaan? Aikansa seurailtuaan ympäristön liikkeitä, korvat kuulevat viimein ”mennään” käskyn.
Harmaita päiviä, kylmiä päiviä jälleen useampi peräkkäin. Hyvä niin, koska aurinkoisina päivinä lotraan aurinkosuojaa enemmän kuin tarpeeksi ihon palamisen estämiseksi. Tänä vuonna iho tuntuu reagoivan aurinkoon samantien ikävällä poltteellaan, joten pilviset päivät mahdollistavat pidemmän ulkoilun, mukavan ulkoilun.
Auringonvalon sieto on vuosikymmenien aikana vaihdellut paljon, joinain aikoina olen pärjännyt peräti ilman voiteitakin. Ja tällä hetkellä olo on kuin elokuvien vampyyreilla, jotka savuavat heti auringon noustessa taivaanrantaan. Vanhat loisteputkivalaisimet aiheuttavat myös oireita; ihon kirvelyä, pistelyä sekä voimakasta punoitusta.
Yleensä en hirmuisesti mieti, mitä päälleni laitan. Tälle kesää joudun pakostakin miettimään ihon suojaamista vaatetuksin. Kirpparilta löysin jo yhden peittävän, kevyen paidan kesän aurinkoisiin päiviin ja jotenkin tuntuu, että koko vaatekaapin sisus kesävaatteiden osalta uusiutuu vastaamaan tarvetta peittää näkyvissä oleva iho. Hattukin pitäisi löytää…
Alkuviikosta vietimme lapsenlapsen kanssa yhteisiä ulkoiluhetkiä käyden kävelyllä ja leikkipuistossa. On se vaan jännä, kuinka monessa asiassa ja esimerkiksi luonteenpiirteissä lapsi muistuttaa äitiään ja joissakin asioissa tulee mieleen isänsä. Sekoitus molempia siis ja kasvaessaan isommaksi tunnistan poikasessa myös hieman samoja piirteitä, kuin itsessä on ollut lapsuudessa. Esimerkiksi voimakas kieltäytyminen tietyistä ruuista ja raaka-aineista tuntuu kovin tutulta.
Uhmistelu on jäänyt jo vähemmälle ja talven kuluessa poikasesta on kuoriutunut ihka oikea leikki-ikäinen huimien mielikuvitusleikkien kera, joihin itsekin pääsin mukaan käpyjen, hiekan ja tikkujen muuttaessa muotonsa eläimiksi, metsäksi, ja kaupaksi. Pääsin poikasen mielikuvitusleikkeihin mukaan myös metsään, paistamaan makkaroita, paahtoleipää ja vaahtokarkkejakin sekä katselemaan ankkoja. Minusta on mukavaa seurata, kuinka lapsi kehittyy ja leikki kasvaa kehityksen mukana. Lapsi on selvästi onnellinen ja tiedoton suuresta maailmasta…
Viimeaikoina olen paljon miettinyt erilaisten laitteiden ja some-maailman seurauksia. Omatkin lapset ovat kasvattaneet puhelimen käteensä. Vain vanhimmalta puuttuu nettiaikakausi perusopetuksen ajalta. Siis kännykulttuuri, josta on tullut iso osa lasten elämää nykyisin.
Kauhistuin kymmenisen vuotta sitten, kun päiväkodissa piti aloittaa alle kolme vuotiaiden nettikasvatus. Siis tabletti kouraan ja pelaamaan jotakin kehittävää peliä tarkoituksena mm. lapsen omatoiminen ja sujuva laitteen käyttö. Kotona piti vanhempien aloittaa näille pienille asiaankuuluva nettikasvatus turvallinen käyttö huomioiden. Kotiin jaettiin lippua, lappua ja ohjekirjasta lasten netin käyttöön kannustamisesta ja turva-asioista ja oikein kannustettiin vanhempia lasten netin käytössä. Huh, olen edelleen sitä mieltä, ettei ihannemaailmassa olisi lasten mahdollista käyttää aikuisten laitteita ennenkuin lasten aivot ovat riittävän kehittyneitä ottamaan vastaan kypsästi sen, mitä siellä sitten onkaan.
Moni lapsi käytti laitetta sujuvasti ja esiin tuli juuri tuo runsas ruutuaika ja sen päivittäinen käyttö takaamaan vanhemmille niitä rauhallisia ja häiriöttömiä hetkiä. Toki muistan itsekin laittaneeni lapsilleni videolta pyörimään lastenelokuvan, kun piti saada kodin viikkosiivous tehtyä ja elokuvaa katsellen lapset pysyivät paikallaan ja poissa siivouksen tieltä.
Kymmenisen vuotta sitten alkoi ryhmissä olla paljon hälinää, ääntä, väkivaltaa, yleistä levottomuutta ja osaamattomuutta leikkimiseen sekä lasten puheenkehityksen viivästyminen yleisesti kiinnitti omankin huomion. Ylipäänsä pienten taaperoiden kehitys näytti hidastuneen ja tuottavan huolta yhä useampien kohdalla. Nämä olivat niitä lapsia, joiden ilme kirkastui kerran viikossa vartiksi—päiväkodin tablettihetkessä karkeasti yleistäen.
Moni näistä kehityksellisesti jäljessä olevista olivat todella taitavia ja tietäviä isojen lasten peleistä, elokuvista, jne. ja osa jopa piti tylsinä päiväkodin opetustuokiota, koska ei ollut tappoa ja räiskettä. Mitä sellaisesta pitäisi ajatella? Että pojat on poikia ja kuuluu ikään ihannoida väkivaltaa, joka on kuitenkin kaikessa muodossaan väärin ja ei hyväksyttävää toimintaa normaalissa elämässä.
Somesisällöt on käyttäjien tuottamaa kuvaa, videota ja ääntä. Alakoululaiset tekevät sisältöä someen. Aina löytyy jokin porsaanreikä kiertää ikärajoja, vanhempien valvontaa. Ero entiseen aikaan, kun ei ollut mitään liveä netissä, nykyiseen on enemmän kuin yö ja päivä ja kenenkään aivot ei voi kestää jatkuvaa tietotulvaa eri laitteiden välityksellä.
Uniongelmat, mielen ja tunteiden säätely ja hallinnan vaikeus, kehonkuvan vääristymät ja epätodelliset toiveet omasta ulkomuodosta, elämästä jne. tulevat pitkälti nykyisin laitteiden käytön seurauksena. Some koukuttaa, se on sen tarkoituskin. Käyttäjä jää koukkuun yhä nuorempana vääristäen normaalia kokemusta elämästä.
Some ja nettimaailma yleensäkin on erilainen kokemus eri käyttäjillä ja algoritmien vaikutuksesta se muokkautuu jokaiselle käyttäjälle omanlaiseksi riippuen siitä, mikä käyttäjää kiinnostaa ja mihin hän kiinnittää huomionsa. Voisi puhua kärjistetysti jopa aivopesusta ja manipuloinnista, mielenhallinnasta.
Aiemmin aikuisilla oli jokseenkin yhteneväinen kuva ympäröivästä maailmasta. Nykyisin on mahdollista muodostaa netin syövereiden perusteella täysin omanlaisensa kupla, mihin ajatukseen vain pitäen sitä totuutena, koska netti niin sanoo. Lapset pitävät esimerkiksi wikipediaa ja sen tietoja ehdottomana, ikäänkuin viimeisenä sanana, vaikka sielläkin on paljon virheitä johtuen siitä, että kuka tahansa ja missä tahansa pääsee muokkaamaan sisältöjä. Lasten maailmankuva muotoutuu sen mukaisesti, mitä ruutu heille näyttää eri algoritmien säätämänä.
Törmäsin itse omassa perheessä tähän algoritmiasiaan, kun nuorin lapseni hieman ärsyyntyneenä kertoili, miten eräässäkin kanavassa hänen jatkuvasti kuulemansa taustamusiikki oli tietynlaista. Siitä saimme aikaan hyvän keskustelun päätyen juurikin tuohon aivopesun logiikkaan, kuinka huomaamatta aivoille syötetään sellaista materiaalia, mitä ei normielämässä edes tulisi eteen. Onneksi lapseni oli tietoinen tästä algoritmien maailmasta ja tiesi itsekin mistä moinen ilmiö juontaa.
Lasten ja nuorten kasvanut masentuneisuus ja muut mielenterveyden ongelmat ovat kasvaneet samassa tahdissa kuin vapaa laitteiden,- netin käyttö. Vanhemmat eivät kykene enää estämään/hallitsemaan sitä sisältöä, mitä lapsi katselee/näkee tahtomattaankin netistä, taikka mitä sisältöä lapsi itse tekee ja jakaa nettiin. Aina löytyy porukoista viimeistään se yksi, jonka nettiä ja käyttöä ei rajoiteta? Ja lapset osaavat myös kiertää rajoituksia ja estoja taitavasti ja sitähän ei kotona kerrota. Kieltämisen kulttuuri on vahva niin vanhemmilla, kuin lapsilla. ”Eihän nyt meillä, vaan siellä muilla”.
Mitä tulee kehittyviin aivoihin sitten? Usean tunnin selailu netissä ei varmastikaan tee hyvää kenenkään aivoille. Hallitsematon sisältö napsahtaa silmien eteen halusit tai et, siinä se sitten kuitenkin on ja kuva on jäänyt verkkokalvoille ikuisesti. Ajatella, että itse olin huolissani aikoinaan lapseni traumatisoitumisesta kirjan lukemisesta, kun nuorten kirjassa käsiteltiin vaikeita aiheita. Nykyisin samaa aihetta näkyy kuvattuina tekoina kaikkien saataville kannustaen somekäyttäjää itseäänkin toimimaan kenties samoin. Se mitä isot tekevät edellä, pienet tekevät perässä.
Somemaailma ei kunnioita kenenkään oikeutta kokea olevansa turvassa, arvokas, rakastettu ja tärkeä. Päinvastoin, somemaailma aiheuttaa paljon erilaista turvattomuuden tunnetta, arvottomuuden kokemuksia sekä huonommuuden tunteita. Jo pienestä pitäen näet, koet miten erilaisin tavoin kiusataan ja se toiminta taltioidaan kaikkien nähtäväksi, pieni saattaa joutua pelkäämään, ettei itse joudu samanlaisen nöyryytyksen kohteeksi?
Mitä enemmän kyseenalaista sisältöä lapsi näkee, sen normaalimmaksi nämä ilmiöt muuttuvat lapsen elämässä ja lapsi ei tunnista enää pidemmän päälle sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Sama voi käydä aikuisillekin, heidän haksahdettuaan ja jäätyään riippuvaiseksi eri somealustoille. Nettiriippuvuus on sekin nykyajan vitsaus.
Olin itse koululainen, kun tietokoneet alkoivat yleistyä jokaisen käyttöön ja vuosikymmenen vaihtuessa lähemmäs 2000-lukua aavistelin, pelkäsin ja suorastaan inhosin ajatusta tietokoneavusteisesta elämästä. Olin jo silloin sitä mieltä, ettei tietokoneista ole kuin haittaa ihmisen elämässä ja niinhän siinä on sittemmin käynyt niin.
Lapset kasvavat kovin kieroon känny kädessään; todellisuus, sekä oikean ja väärän merkitys häviävät. Liian varhainen negatiivinen tunnekuorma tekee ihmisestä kylmän, tunteettoman kuplassa eläjän, ehkä ahdistus ja epämääräinen pahoinvointi kyläilevät silloin tällöin ja ne saadaan kuriin sitten pillereitä popsimalla, samoin kuin unikin saadaan aikaan pillereillä. Entisaikaan oli joitakin häiriintyneitä yksilöitä, nykyisin tuntuu netin syöverit olevan pullollaan sellaista materiaalia, jota mukamas täysin normaalit tuottavat muille jaettavaksi ja nähtäväksi somessa.
Lasten vasta kehittyvät aivot ja hermosto ja kaikki muu inhimillinen toiminta häiriintyy liiallisesta kuormituksesta, jota väistämättä saa osakseen sovelluksien ja somen kautta. On oikeastaan ihan turha ihmetellä, mistä lasten ja nuorten kasvava pahoinvointi ja epäterveet ilmiöt johtuvat.
Intouduin pohtimaan tätä aihetta katsottuani dokumentin tapaisen ohjelman, ”Valvontakapitalismin vaarat 2020”. Ohjelma oli ajatuksia herättävä ja varmasti mietittävää riittää jatkossakin. Jäin miettimään omaa somekuplaani, nettikuplaani ja totesin, että se on aika tylsä. Koirajuttuja, positiivisuushömppää ja mietelauseita, luontoa, ehkä historiaa vähäsen ja siinä se.
Oma käyttöni on aika vajaata, toki joskus uppoudun itsekin selaamaan syötteitä ja huomaan, miten useampi tunti häviää elämästä puhelimen äärellä ja sehän ei oikein ole ajankäyttöä, vaan sen tuhlaamista ja sen ymmärtäminen kismittää valtavasti.
Kaiken lisäksi netin äärellä vietetty hömppä-aika saa aikaan omalla kohdalla väsymistä ja haluttomuutta tehdä sen jälkeen oikeastaan mitään. Ikäänkuin aivot kokisivat pienimuotoisen tiltin, josta toipuminen taas kestää oman aikansa. Mieluummin virkistäydyn pikku nokosilla, ja sen jälkeen jaksaa taas puuhailla arkisten asioiden kanssa.
Onko aikuisen ja lapsen aivoilla ja kyvyllä jaksaa ja suodattaa sitten eroja? On varmasti, ja lasten aivoitukset sietävät heikommin jatkuvaa tietotulvaa ja nopeasti liikkuvaa kuvaa. Väsyminen johtaa uupumiseen myös lasten kohdalla ja ennen tällainen oli todella harvinaista.
Millainen on sinun nettikuplasi? Se lisääntyy, mihin huomiosi kiinnität; pätee erityisen hyvin netin syövereissä.
Mukavaa viikonvaihdetta ja lämpöisten kevätkelien odotusta jokaiselle!
