Avainsana: takatalvi

Kevät edistyy

Tällä viikolla on ollut jo paljon tekemistä, menoja ja muistettavaa. Toisinaan tuntuu siltä, etten ehdi levätä päiväseltään ollenkaan, kun koko ajan on jotakin hoidettavaa velvollisuutta, puuhaa ja muistettavaa.

Alkuviikko on kulunut hyvin nopeasti ja vähän tuntuu, etten meinaa perässä pysyä. Asiat tapahtuvat nopeasti, tilanteet vaihtuvat hetkessä. Aamu vaihtuu iltaan ihan huomaamatta.

Vaarana näissä hetkissä on kuormittua liikaa. Arjen muutokset nopeassa tahdissa tuovat mukavaa vaihtelua, mutta myös tietynlaista stressiä elämään.

Positiivista stressiä kylläkin. Omassa elämässä tapahtuu isoja asioita askel kerrallaan otettuna ja olen hyvin kiitollinen jokaisesta pienestä kuljetusta matkasta eteenpäin. Tämä kevät tuo tullessaan ja vie vanhaa mennessään. Toipumiseni terveydellisten ongelmien parissa on jo niin pitkällä, että pääsen pohtimaan omaa ammatillista tulevaisuutta miettien, mitä teen mahdollisesti seuraavat vuosikymmenet?

Siinä sitä onkin miettimistä, pohtimista ja pähkäilyä kerrakseen, jos toiseen ja kolmanteenkin. Pääsiäinenkin tuli ja meni. Aika tuntuu hujahtavan ohi, vuosi vuodelta nopeammassa tahdissa. Kohta siintää jo juhannus…

Maaliskuu on vain meni ohitse omalla kohdalla. Olen totutellut uuteen ympäristöön ja osin uusiin rutiineihin arjessa. Sellainen vie yllättävän paljon ylimääräistä huomiota ja mietinkin, mitä olen ehkä unohtanut? Ehkä en vielä mitään oleellista?

Parasta kuitenkin tässä ja nyt on se, miten oma olo virkistyy edelleen ihan fyysisesti ja se tokikin vaikuttaa myös mielialaan positiivisesti. Kaipaan jo töihinkin, mikä on pienoinen ihme viime kesän toivottomuuden jälkeen, kun tuntui siltä, etten enää ikinä kykene työskentelemään kaikkien sairauksieni vuoksi.

Vähän kerrallaan ja hiljaa hyvä tulee. Liian nopeasti ei saa tehdä päätöksiä suuntaan, taikka toiseen ja onneksi olen saanut apua tulevaisuuteni työn pohtimiseen, mitä se sitten ikinä onkaan?

Takatalvikin yllätti, ja onneksi emme ehtineet vaihtaa autoon kesärenkaita, en vielä kaapistoinut talvivaatetusta taikka kenkiä. Hassua, koska yhtenä päivänä ulkolämpömittari hätyytteli +20 asteita ja vartin auringossa olon jälkeen ihoni suorastaan kiehui, kuin vampyyrilla konsanaan ja olihan se pikaiseen haettava apteekin aurinkorasvat ja hattukin olisi hyvä löytää pipon tilalle. Harvennut hiuspehko ei enää suojaa auringolta päänahkaa.

Koti kylpee nykyisin auringon valoa, ja enhän itsekään muistanut edellisten hämärien kotivuosien aikana tuota auringon vaikutusta vanhassa kodissa. Ikkunoiden läpi tuleva paiste on jotenkin jatkossa estettävä, paksuilla verhoilla todennäköisesti ihon palamisen estämiseksi.

Mukavia kevään hetkiä jokaiselle!

Kevättä ja koisokasveja ajatuksissa

Ulkona on jälleen lumen puhdistama maisema, kauniina kuorrutuksena valkoista höttöä. Kaikki eivät siitä pidä, koska lumikinokset aiheuttavat työtä, joka nyt vain kuuluu talveen. En itsekään pidä lumen kolaamisesta, jota väliin täytyy vanhan mummon pihassa harrastaa. Kovin usea ei pidä myöskään takatalvesta, kevään lupauksesta ja taas talven jatkumisesta.

Kolaaminen on itselle todella ikävää, se kuluttaa omat fyysiset voimat, ja sitten kotona en enää jaksakaan tehdä mitään, pahimmillaan moneen päivään. Tätä on muiden vaikea ymmärtää, että tahtoisin todellakin käyttää ne vähäiset energiani omaan kotiin, en toisten hommiin. Sama juttu kesällä, nurmikon leikkuun ja muiden pihatöiden kanssa. Vaan, kukapa nyt kodistaan vapaa-ehtoisesti haluaa lähteä? Ehkä ensi talveksi olisi jo koneellista apua tiedossa?

Taudit eivät jätä rauhaan, yksi tervehtyy, niin jo joku toinen osoittaa kipeäksi tulemisen merkkejä. Joinakin vuosina näköjään sairastellaan enemmän ja toisena taas vähemmän. Se on sitä elämää, sekin. Flunssat kurkkukipuineen kaikkineen käyvät jo toista kierrostaan perheessämme. Vanha mummo oli lääketipassa useamman päivän sairaalassa keuhkokuumeen runtelemana ja samalla reissulla tuli kaikki muutkin vaivat todennettua, ne joita tk-lääkärit on vuosia vähätellyt ja mitätöinyt. Nyt otettiin mummo tosissaan ja paljolta vahingoilta olisi vältytty, jos lähetteet olisi saanut vuosia sitten jatkoihin. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Olen itse todella harmistunut jälleen kerran paikkakuntamme kurjaan ja toimimattomaan puoskarilääkäreiden lastentarhaan, jollainen täällä ilmeisesti on. Oikealle lääkärille pääsee vasta useamman turhauttavan ja epäonnisen käynnin jälkeen, jos pääsee, kuten itsekin olen kokenut. Edellisen vuoden aikana olen törmännyt joka ikinen kerta eri ihmiseen tuossa arvauskeskuksessa ja vasta kaksi viimeisintä käyntiä etävastaanotolla puhelimitse on olleet ihan oikean tuntuisen lääkärin vastaanottoja. Tähän asiaan ei muutosta ole luvassa, ei ainakaan parempaan päin. Tiedän, että paikkakuntamme on erittäin huonossa maineessa ja kukaan (tervejärkinen) ei tänne edes halua, vaikka maksettaisiin kuinka paljon tahansa. Yksityisillä lääkäriasemilla on sama tilanne.

No, se siitä avautumisesta taas.

Kokeilua syömisrajoituksin

Mitä hyvää purnaamisen vastapainoksi? Paljonkin. Vihdoinkin nukun yöni sikeästi, ja hyvin. Herään aamuisin aiempaan verrattuna peräti virkeänä. Melkein voisin jopa tanssahdella pari askelta. Kunhan siis jaksan napostella kipulääkettä määrätyn määrän.

Ruokarajoitteisuuteni laajenee käsittämään paprikan lisäksi perunan ja tomaatin. Allergia voi oireilla myös koko kehon uupuneisuutena ja minulle kävi niin hassusti, että vointini romahti ihan minuuteissa, syötyäni tomaatin lounassalaatin seassa pitkästä aikaa. Olo on ollut väsymisen suhteen parempi ja olen ollut pirteämpi jo pidempään (johtuuko sittenkin tomaatin ja perunan syömättömyydestä?). Kokeilemalla sekin selviää, voisiko kyseessä olla sittenkin allerginen reaktio ja teen kaikkeni, kokeilen melkein epätoivoisena, josko jostakin olisi apua tämän kropan kanssa.

Toisaalta olen hieman enemmän innoissani, josko syy jatkuvaan huonoon oloon väsymisineen olisikin noin yksinkertainen asia, kuin allergia. Vitsit, miten hienoa olisi kokea olo normaaliksi ja tehdä ja jaksaa elämää yleensäkin normaalisti? Minussa heräsi siis ihan pieni toivonkipinä, josko pääsisin vielä sittenkin toteuttamaan niitä pieniä ja vähän suurempia haaveita, joita olen joutunut unohtamaan, oman voinnin ollessa aina vaan hankalampi?

Kuukauden päästä olen viisaampi tämän kokeiluni kanssa. Harmi sinänsä, olen siitä asti rakastanut koisokasveja, (paprika, tomaatti, peruna) kun niitä lapsuuden jälkeen vihdoin opin syömään. Muistan lapsuudesta, kuinka kieltäydyin monista syömisistä ja ehkä siinä on ollut taustalla tuo sietämättömyys useita ruoka-aineita kohtaan? Opettelin syömään kunnolla (monipuolisesti) vasta ensimmäisen lapsen maistellessa uusia makuja.

Paprikan sietämättömyys kävi ilmi melkoisen nopeasti, iho reagoi laajasti märkivällä ihottumalla ja mikään voide tai lääkärinhoito ei tuntunut auttavan. Tuohon aikaan käytin paprikaa mausteena sekä tuoreena päivittäin. Taisipa se tomaattikin eksyä pikkuhiljaa sinne lautaselle ja leivän päälle. Näihin päiviin asti olen laajentanut tomaatin käyttöä ja ruokiinkin se on eksynyt kuin varkain tuomaan lisää makua, salaatteihin tomaatti on aina kuulunut ja tosiaan sen käyttö on myös päivittäistä ollut.

Parempi myöhään kuin ei ollenkaan, kertoo sananlasku. Ynnäsin eilen niitä ruoka-aineita, joista seuraavaan kuukauden aion koostaa syömiseni ja mietin, pitäisikö ihan päiväkirjan avulla seurata omaa vointia suhteessa syömisiin?