Edelliset viikot on menneet jotenkin nopeasti ja aika kuluu taas ihan käsittämättömällä nopeudella. Samalla huomaan, kuinka en taas pääse kiinni rutiineihin, väsyttää liikaa ja olo on henkisesti melkoisen tahmea.Ulkona on sumuisen sateaa ja niin on omassa päässäkin taas sellainen aivosumu, että huhheijaa vaan.
Hyvin alkaneen syksyn myötä mukaan tuli joku ihme flunssa ja sen jälkeen oloni on kurjistunut entisestään jatkuvien lihas,-nivelkipujen ja väsymyksen ja kaiken mahdollisen oireen kera. Peti kutsuu puoleensa huilaamaan useasti päivän aikana ja tätä nyt taas kestää jonkin aikaa ja oma sietokyky on kovilla, olisi paljon muutakin tekemistä, kuin huilata sängynpohjalla. Monta asiaa jäi nyt odottamaan parempia päiviä ja kyllähän se kismittää vietävästi.
Syksy on itselleni monesta syystä tärkeää aikaa. Syksyyn on liittynyt läpi elämäni tapahtumia, joiden vaikutukset elävät edelleen minussa niin hyvässä kuin pahassakin. Keho muistaa, vaikkei mieli muistaisi ja se taitaa tuntua nyt myös huonontaen oloani entisestään.
Viikonloppuna eksyimme kävelyllä tyttäreni ja hänen pienensä kanssa minun lapsuuteni maisemiin. Kävin itsekseni kulkemassa samaa metsäistä polkua, jota olin ihan pikkuisena tallustellut leikkiessäni ulkona aamusta iltaan. Yritin katsella ympärilleni, kuin pikkuinen minä olisi ollut jälleen siinä..On helpottavaa olla aikuinen, minä ja katsella maailmaa hieman laajemmin, kulkea hetken käsi kädessä sen pienen tytön kanssa..
