Vaarallisia ajatuksia?

Syksyn alku on aina, yhä vaan rakas aika vuodesta. Ilmat piristyvät kaiken helteisen kuumuuden jälkeen ja tuuli tuivertaa omaa säveltään aiempaa enemmän. Jääkaapin oveen ilmestyy lukujärjestyksiä, tai no meillä enää se yksi, joka määrittää jonkin verran eloamme. Tiedon välittäjä wilma Wilma laulaa useamman kerran päivässä ilmaisten toiveensa sivustolle kirjautumisesta, (aina en jaksa, en viitsi tyhjänpäiväisiä… Jatka lukemista Vaarallisia ajatuksia?

Vanhemmuus

Uman kanssa kävimme aattona lenkillä jo hyvissä ajoin ennen kuutta, itseasiassa jo neljän jälkeen. Lähistöllä joku räjäytteli ja kohti koirapuistoa jolkotellessa vesijään liukastuttamaa tietä järkytys sai pienen sijan jälleen sisimmässäni. Näin, kuinka noin kymmenen vanhat pojat sytyttivät meidän nenän edessä jotakin sähisevää ja pysähdyin… Onneksi Uma-koira on ääniin tottunut, samoin ei ihan helpolla pelästy näkemiään… Jatka lukemista Vanhemmuus