On ollut melkoisen tasaisesti kaikenlaista isompaa ja pienempää menoa ja tekemistä. Koneen äärelle en ole yksinkertaisesti ehtinyt missään välissä.
Sitä eletään jo loppukesää, ainakin mitä koulujen alkuun tulee ja kohta jo saa jännittää uuden lukukauden alkamista. Taidan itse jännittää enemmän, kuin nuoret, joita asia koskee enemmän? Ammatilliset opinnot jatkuvat, samoin toisella nuorella jatkuu vielä yläkoulu. Keväällä olin hyvin iloinen heidän ahkeruudestaan opinnoissaan ja toivon samaa ahkerointia myös ensi vuodelle. Syksy alkaa samoihin aikoihin koulujen alkamisen kanssa ja se tietää jälleen paluuta siihen perusnormaaliin arkeen lukujärjestyksen mukaisesti.
Viikonpäivät ihan vilisevät silmien edessä lasten ollessa meillä ja tänään on jo keskiviikko. Ennenkuin huomaankaan, tulee seuraavan viikon sunnuntai ja lapset vaihtavat kotia isänsä luo. Minne tuo aika oikein menee? Samaa nuoriso ihmettelee vaihtopäivän lähentyessä, joko äitiviikot hujahtivat? Kohta on taas viikonloppu ja lauantain mummolasaunapäivä. Mietin itsekseni, mitä ja mihin alkuviikon päivät on kadonneet? Onko dementia iskenyt vai mikä on ja ymmärrän, että ohjelmaa on ollut näille parille päivälle koko viikon edestä jo. Maanantaina oli halonhakkuuta mummolan pihamaalla, halkomakone aiheutti sulakkeiden palamisen ja poikanen pääsi tositoimiin kirveen kanssa halkoessaan kaadettua ja pieniksi pätkittyä koivua. Tiistain vietinkin Uman kanssa mummoillessa lapseni luona, nuorison ollessa toinen töissään ja toinen kavereidensa kanssa uimassa.
Mitä vanhemmaksi tulen, sen nopeammin näköjään menee aikakin. Lapsena ajankulu oli hyvin hidasta, vuosi tuntui ihan käsittämättömän pitkältä ajanjaksolta. Nyt aikaa miettiessä, vuosi on mennyt ennenkuin ehtii kissaa sanoa hieman liioitellakseni. Saati 20 vuotta.
Vastahan sitä olin itse pienen taaperon äiti, toinen lapsi oli tuloillaan ja pohdin kuinka kykenen jakamaan itseni kahdelle lapsukaiselle jatkossa. Nyt olen sitten jo mummokin, pienimmät omat lapseni neljästä ovat muutaman vuoden sisään täysi-ikäisiä ja en saata olla edelleen miettimättä, kuinka nopeasti aika on kulunut?
On tosin ollut aikoja myös aikuisiällä, kun aika on ikäänkuin pysähtynyt. Viikko saattoi tuntua kuukausien mittaiselta ja yksi tunti saattoi kestää ikuisuuden. Minuutit kuluivat laahustaen. Kuitenkin, näin jälkikäteen omaa ajankulua miettien, aika on todellakin mennyt nopeasti.
Varsinaista aikaahan ei kuitenkaan ole. Se mitä kellonaikana mitataan, on ihmisen omaa keksintöä. Luonnossa aikaa ei ole. Luonnossa on vain erilaisia rytmejä, syklejä, kiertokulkuja. Niiden mukaisesti tapahtuvat sitten eri ilmiöt, yleensä aina samassa järjestyksessään, toistuen kausittain, kiertäen ympyrää. Joku päättyy, kuolee ja joku toinen alkaa, syntyy alusta. Siihen väliin sitten mahtuu enemmän tai vähemmän tapahtumia, jotka nekin ovat riippuvaisia toinen toisistaan, ilman jotakin tapahtumaa tai asiaa ei tapahdu toista jne. Kuin ketjureaktio, kaikessa.
Suomessa luonnon kiertokulkua voi tarkastella vaikkapa vuodenaikojen mukaisesti. Vuodenajat toistuvat samassa rytmissä, jokaiseen vuodenaikaan liittyy oma teemansa ikäänkuin. Talvi on kuoleman, horroksen ja levon aikaa. Silloin muhii tuleva, piilossa odottaen sopivaa hetkeä lähteä kasvuun. Kevät auttaa piiloistaan uudestisyntyneet, siemenet on tästä oiva esimerkki. Kevät on ilmaantumisen ja uusien alkujen aikaa. Kevät on heräämistä. Kesä on, kypsymistä, kasvamista. Laajentumisen aikaa. Kesällä ollaan elossa. Syksyllä tullaan valmiiksi, ollaan kypsiä ja esimerkiksi siemenet ovat valmiit seuraavaan kauteen talven levon jälkeen. Syksy on levolle valmistautumista ja valmiina olemista. Sadonkorjuu päättyy.
Ihmisen keksimä aikaaika sulkee pois syklisyyden ja jatkuvuuden. Se on kuin ehdoton ja sekunnilleen noudatettavissa. Luonnon sykleissä asiat eivät välttämättä tapahdu aina tarkalleen samaan aikaan, vaan liikkumavaraa on. Luonnossa on tietty järjestys, jonka mukaan asiat tapahtuvat, kiertokulku. Luonnon aika on siis liikkeessä koko ajan ja jos jokin on pysähdyksissä, se jokin on silloin todennäköisesti kuollut.
On siis hyvin luonnollista, että aika ikäänkuin kulkee ihmisenkin elämässä omaa kiertokulkuaan. Ihminenkin on on alkujaan kuin siemen. Elämän kierto alkaa syntymästä päättyen kuolemaan. Siihen väliin jää sitten itse elämä, jossa kasvetaan ja kehitytään, jokainen luonnon tarkoittamassa järjestyksessä. Luonnollinen kiertokulku tarkoittaa siis myös vääjäämättä aina luopumista, jonkin asian kuolemaa, muodonmuutosta tai jotakin muuta. Mikään asia ei pysy aina ja ikuisesti samanlaisena, kaikki on koko ajan jollain lailla muutoksessa. Ja tätä ajatusta vasten voisi myös ajatella minun paljon viljelemää sanontaa, kaikella on tarkoituksensa, syynsä ja seurauksensa.