Ajatuksissa palaan edelleen parin vuoden takaisiin mietteisiin. Tuolloin aloin puolitosissani pohtia ja suunnitella reissua eteläiseen eurooppaan omalla autolla. Matka tyttären luo, Suomen pohjoiseen kolkkaan, oli sujunut yllättävän hyvin ja jaksoin ajaa matkat mennentullen hyvin. Matkaseuruekin eli miesystävä ja lapset jaksoivat takapenkkiläisinä matkustaa reippaasti ja riitelemättä.
Siitä se ajatus sitten lähti. Euroopan karttaa ja välimatkoja vertaillessa totesin, kuinka 1oookm alaspäin veisi jo melkein espanjan rannoille, italiaan. Sama matka siis voisi olla mahdollinen toiseen suuntaan, etelän lämpöön kuin ylös pohjoiseen.
Tein pieniä alustavia laskelmia siitä, kuinka kauan ja kuinka paljon olisi säästettävä pelkkiin polttoaineisiin ja välttämättömyyksiin ruokien ja majoitusten sekä lainsäädännöllisiin juttuihin eri maissa, selvitin myös vakuutuksia omatoimisen matkan varalle yms.
Sitten se saapui, tuo pieni pöpö pysäyttäen koko maailman. Unohdin oikeastaan samantien nuo suunnitelmat ulkomaille matkaamisesta ja tuumasin, ettei nyt ollutkaan se oikea hetki moisiin aatoksiin. Mieleeni tuli myös sellainen pieni ajatuksenpoikanen tutuksi tulleesta huonosta tuuristani.
Kevään korvilla olisi ollut jälleen intoa alkaa miettimään matkustamista, vaan eteen on tullut uusia esteitä. Polttoaineen hinnat on pilvissä, samoin kaikki muu elämässä tarvittava kallistuu kovaa vauhtia saaden minut uudemman kerran hautaamaan orastavat suunnitelmat. Onneksi en silloin pari vuotta sitten vielä kertonut lapsilleni ajatuksiani.
Lomailuun saa riittää toistaiseksi pienet pyrähdykset lähiympäristössä, nauttien käsillä olevista hetkistä ja tunnelmista. Onneksemme olemme niin monta lomaa viettäneet ihan kotioloissa, joten mikään uusi asia ei ole kyseessä.