Onko se sitä, kun ei v…ta ihan joka hetki? Hetkinen, tajusin juuri, miten tilanne omalla kohdallani on kääntynyt toisinpäin.
Kuinka tämä nyt on mahdollista? Olen kärsinyt lähes koko ikäni tuosta ikävämmästä tunteesta, ja kun asiaa tarkemmin ajattelen nyt, en enää tunnista sellaisen olemassa-oloa.
No, oikeastaan olen tehnyt paljon yllämainitun eteen. Lukemattomia pohjakosketuksia, kipuamista ylös synkkyydestä askel kerrallaan, kuin veitsenterällä kävelisi toisinaan. Tuhansia kertoja kaatumista rähmälleen maahan ja sieltä ylös omin avuin. Sinnikkyyttä ei ole puuttunut minun matkalta tähän pisteeseen ainakaan.
Periksiantamaton luonne ja tietynlainen sitkeys ja ennenkaikkea oma kokemus vaikeidenkin asioiden yli pääsemisestä ovat vahvistuneet tällä elämänmittaisella matkalla. Joskus on saattanut tuntua, ettei enempää kuraa jaksaisi ottaa niskoilleen elämän heittäessä lokaa ihan urakalla päälle. Silloin onnellisuus on todellakin ollut hyvin kaukana minusta.
Voin jopa väittää, etten ole tiennyt onnellisuudesta hölkäsen pöläystä. Elämässä saattoi olla yksittäisiä päiviä, jolloin koin olevani jollakin tasolla onnellinen, se vaan ei koskaan kestänyt muutamaa päivää pidempään, kun jo ovella oli jokin katastrofiksi luokiteltava tilanne kehkeytymässä ja hyökkäämässä puun takaa täysin yllättäen. Omituista näissä elämäntilanteissa ja kriiseissä on ollut aina se, etten ole itse voinut vaikuttaa asioihin millään tapaa ja ainoaksi vaihtoehdoksi on siis jäänyt asioiden/tapahtumien kanssa eläminen ja niiden vaikutuksien hyväksyminen elämään.
Joskus kuvasin omaa tilaani ikäänkuin asteikolla, missä janalla kulkee plussa ja miinus. Oma elämäni oli lapsuudesta asti pakkasen puolella reilusti ja jos joskus olikin se onnellinen päivä, hetki se kuvastui asteikolla nollarajan plus yhteen ja sen yli ei oma mieli/tunne kyennyt.
Taisin joskus jopa olla sitä mieltä, ettei koko onnellisuutta ole edes olemassa. Sananhelinää ja aihe omalle ärsyyntymiselle. Niin, oli kovin vaivaannuttavaa yrittää iloita ja olla onnellinen toisten puolesta, kun omassa arjessa piili jatkuva katastrofien tulva.

Onneksi olin väärässä! Oma onnellisuus on lähtöisin niin pienistä ajatuksenpoikasista, etten enää kykene muistamaan mistä ja miten olen tähän pisteeseen päässyt. Ehkä kyllästyin alinomaa potemaan mieli maassa elämää, joka ei ollut siihen asti säästänyt ikäviä kokemuksiaan? Kuitenkin,asteikkoni on nyt jo selvästi plussan puolella ja huonoimmillaankin enää nollan hujakoilla, joskus ja hyvin harvoin.
Onnellisuus onkin mielentila, se on oma päätös jokaisena aamuna herätessä ja illalla nukkumaan mennessä. Tänään on hyvä päivä! Onnellisuus on enemmän, kuin pelkkä hyvä mieli ja onnellisuuteen liittyy vahvasti kiitollisuus. Onnellisuus ei estä surun kokemista, ja ehkä yksi onnellisuuden salaisuus onkin tuntea myös ne ikävät tunteet alta pois, eikä jäädä vellomaan niihin viikkotolkulla?
Elämässä on aina mukana niin ne hyvät, kuin ne huonotkin asiat ja aina sattuu ja tapahtuu. Oma asenne varmaankin ratkaisee paljon ja kaikkien ikävien asioiden keskellä on hyvä kaivaa ne hyvät ja onnelliset mietteet esiin, samoin kiitollisuus pienistäkin asioista pitää pään vedenpinnan yläpuolella, kun myrskyää.
Omalla kohdalla onnellisuus tulee kiitollisuuden myötä. Kun arjessa muistaa olla kiitollinen kaikesta, tulee väkisinkin onnelliseksi. Se ei tarkoita, etteikö olisi huolia, murheita mutta ne voi hetkeksi laittaa ikäänkuin sivuun, ja katsoa mitä muuta löytyy samasta hyllystä ja suunnata valokeilan väliin niihinkin asioihin, jotka ovat hyvin.
Joskus yllätyn positiivisesti esimerkiksi heräämällä aamulla ja ihan pienen pieni utelias mieleni saattaa jännittää tulevaa päivää hyvällä tavalla, koskaanhan ei tiedä mitä mukavaa päivä tuo tullessaan? Tämä on suuri käännös omassa ajattelussa, sillä olen koko ikäni inhonnut aamuisia heräämisiä ja ensimmäinen ajatus on ollut kovin negatiivinen, jo siis ennenkuin olen edes silmiäni avannut.
Olen tehnyt päätöksen joskus aikoinaan, olen halunnut kokea myös elämän toisen puolen, sen positiivisen ja olen päässyt ilokseni alkuun. Päätin, että jo riittää se ainainen rypeminen ja jos kerta muutkin, niin miksen minäkin saisi kokea positiivisia 🙂