Mitä onnellisuus merkitsee minulle? Perinteisesti voisin kai sanoa, ettei silloin v…ta ollenkaan. Sehän ei ole koko totuus, vaikka rumastihan sen voi toki noinkin sanoa. Yritän kuitenkin pitää tämän sivuston asialinjalla, joten jääköön rumien sanojen viljely vähemmälle.
Niin, onnellisuus on itselleni siinä mielessä kovin uutta, ja vielä ihmeellistä sisäsyntyistä tunnetilaa, joka putkahtaa esiin mitä uskomattomammissa hetkissä, yhä useammin. Minulle onnellisuus on tällähetkellä kovin yksityinen tunnetila, harvemmin saan olla jakamassa sitä kenenkään kanssa. Yleensä onnellisuus nousee sisälläni, varsinkin kun hetkessä huomaan kaiken olevan hyvin.
Aina näin ei ole ollut, ja sitä todistin itselleni lukemalla vanhoja tekstejäni vuosien takaa. Rehellistä ja raadollista itsereflektiota, tunteiden kuorman purkua ja pohdintaa mahdottomien elämäntilanteiden keskellä. Syvän toivottomuuden syövereissä, masennuksen pohjamudissa. Kirjoittaminen oli osa hengissäselviytymisen tapaani, sekä keino purkaa pois sitä kuormaa, joka harteillani makasi jokaikisellä kuviteltavissa olevalla elämänalueella.
Nyt kaikki on hyvin, monessakin mielessä. Tietyt asiat elämässäni ovat vielä toistaiseksi olemassa, ja nekin väistyvvät lähivuosina, on mennyt paljon vuosia eteenpäin siitä hetkestä, kun laskin epätoivoisena vuosia eteenpäin. Nyt olen jo voiton puolella ja selvisin. Selvisin hengissä siitä, mikä näytti niin kovin epätoivoiselta ja kaukaiselta.
On kulunut yli kymmenen vuotta siitä hetkestä, kun tietoisesti oman pahan oloni siivittämänä hyppäsin pois oravanpyörästä, etsimään itseäni, elämääni, etsimään ja hävittämään pahanolon lähteitä niitä paljonkin löytäen. Olen tehnyt paljon työtä itseni kanssa, vaikka vasta alkuun olen päässytkin. Olen tehnyt parhaani sen eteen, että muutan elämässäni kaiken sen, mihin voin itse vaikuttaa ja lopulta hyväksyä ne asiat, jotka eivät ole minun käsissäni.
Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun ymmärsin olevani kerjäläinen. Minusta siis tuntui jatkuvasti siltä, kuin olisin joutunut kerjäämään saadakseni kokea rakkautta, välittämistä ja hyväksyntää niiden ihmisten taholta, joiden olisi luullut välittävän ehdoittakin. Oli tuntunut sellaiselta jo ihan pienestä pitäen. Jouduin tekemään asioita kaiken sen eteen saadakseni kokea olevani hyväksytty, rakastettu edes hetken. Ymmärsin tilanteen olevan erikoinen, väärin. Olin olemassa vain, jos minusta oli jotakin hyötyä toiselle, olin orja. Rakkauden kerjäläinen.
Vertasin omaa tilannettani lapsiin, jotka olivat ehdoitta rakastettuja sellaisina kuin olivat, heidän ei tarvinnut nähdä vaivaa eikä aikaa saadakseen olla rakastettuja, se oli itsestään selvyys ja ymmärsin, että ihmissuhteissani oli jokin pahasti vialla. Miksi minun piti kerjäämällä kerjätä toisen hyväksyntää ja rakkautta eli tehdä ihmisille palveluksia ja auttaa heitä voidakseni kokea olevani heidän edessään hyväksytty ja rakastettu? Niin se meni, aina. Minulle riitti toisen hyvä mieli palkaksi uurastuksistani, olinhan koulittu auttamiseen ja ehdolliseen välittämiseen.
Olin hyvä vain, jos ansaitsin omalla ahkeruudella ja tekemisellä välittämistä. ”Rakastan sinua”, jos teet tämän ja tämän jutun ja muuten voitkin sitten painua h..tiin. Olet olemassa vain, kun joku tarvitsee apuasi ja sitten et ole. Olet hyvä, kun autat ja tulet luokseni tekemään puolestani kaiken sen, mitä ikinä keksin pyytää. Palkaksi saat kehun ja vuolaita kiitoksia ja olet hyvä tyttö.
Tajuttuani viimein, etten tulisi koskaan riittämään sellaisena kuin olen, oli valtava shokki itselleni. Minulla oli tunteeni, minulla oli virheellinen kyky ja orastava käsitys omasta jatkuvasta sisäisestä pahasta olosta ja ennenkaikkea ymmärrys, että jotakin oli pielessä.
Olin oppinut aivan väärin sen, kuinka ihmissuhteet toimivat. Siitä alkoikin tämä matka, mitä kuljen edelleen. Paha olo on jo jäänyt jonnekin matkan varrelle, sitä tarvittiin aikoinaan paljon herättelemään minua pohtimaan syvemmin sitä, mikä olikaan yleensäkin elämässä normaalia ja mikä ei ole. Minulle kävi tuolloin hyvin selväksi, etten voinut enää jatkaa sillä tiellä, mikä näytti päällisin puolin jokanaisen unelmalta.
Elämä puuttuikin peliin nopeasti, alkaen potkia minua pois siitä tutusta elämästä, jota olin kasannut. Sain erittäin painavan syyn irtisanoutua silloisesta työstäni, hain ja pääsin opiskelemaan uutta ammattia. Erosin lasten isästä samalla luopuen kaikista ja kaikesta siihen mennessä saavutetusta, myös periaatteistani. Valmistuin uuteen ammattiini ja tein itse itselleni työpaikan. Samaan aikaan matkasin sieluni pimeimpiin syövereihin, toimin äitinä ja opettelin elämistä itsekseni vuoroviikoin. Talouteni romahti, sairauteni alkoi nostaa päätään vuosien remission jälkeen, sain parisuhteen ilman mitään vaateita, ja elämäni alkoi rauhoittua kaikin puolin. Lähdin uudelleen palkkatyöhön todeten, etten siedä liiallista epävarmuutta yrittäjänä, ainakaan jos lasten pitää kärsiä ja vaihtoehto on olemassa.
Olen edellisten vuosien aikana kärsinyt, mutta yhtä paljon olen saanut henkistä hyvää, tasapainoa ja olen oppinut paljon matkan varrella. Myös antamaan anteeksi, osin unohtamaan ja ennenkaikkea suhtautumaan elämään kuten siihen pitääkin suhtautua, oppien ja vastuunsa kantaen. Olen tehnyt monia isoja ja pieniä tietoisia päätöksiä ja kantanut niiden seuraukset, olen myös jättänyt ja ohittanut paljon mahdollisuuksia käyttämättä ja tullut siihen pisteeseen monta kertaa, että seinä on ollut vastassa ja minun on pitänyt palata taaksepäin riittävästi, jotta olen osannut valita eteenpäin vievän polun.
Ja tässä olen nyt, saan kokea elämäni olevan tasaisen rauhaisaa, onnellisuus pilkahtaa aina jossakin ja oma mielen perussävy on pääosin positiivisen puolella. Oma onnellisuus on siis pahan olon poissaoloa. Iloa pienissä hetkissä, tunne siitä, että kaikki on hyvin ja se riittää…Myös minä riitän, kelpaan juuri omanlaisena ja juuri niille ihmisille, kuin on tarpeen.
