Lajittelun uusi tuleminen, vihdoin

Lomailua

Arkeen tuli edellisellä viikolla pieni kaivattu tauko, miniloman merkeissä tyttäreni ja hänen miehensä luona. Meidät oli kutsuttu jo hyvissä ajoin talvella juhlistamaan kihlajaisia heidän kanssaan.

Menomatkaa pohjoiseen sulostutti pienen pieni, rohkea pentunen, nukkuen suurimman osan aikaa omassa laatikossaan ja matkaa taitettiin pienen ehdoilla pysähtyen parin tunnin välein jaloittelemaan. Oma koiruutemme on tottunut pitkän matkantaittaja ja rauhallisesti pötkötteli omassa paikassaan auton takaosassa jaloitellen hänkin aina, kun auto pysähtyi.

Ajomatkat sujuivat ruuhkitta ja minun ei tällä kertaa tarvinnut ajaa kilometriäkään koko aikana, mikä on hyvin poikkeuksellista ajatellen elämääni. Olen aina ollut ratin takana ja nyt sain keskittyä ohi vilahtaviin maisemiin, ohjeiden jakamiseen ja vain pelkkään olemiseen. Yllättävän vaikeaa oli keskittyä pelkkään istumiseen..

Perillä vastassa olikin suolainen, lämmin ja kostea meri-ilma, joka vaihtui lähtöpäivän myrskyävän tuuliseen kylmyyteen päivien edetessä. Meren rannalla tuuli oikein ujelsi, ulisi suorastaan ja vaikka yleensä pidänkin myrskyävästä kelistä, tuulesta niin, nyt meni jopa itsellä hieman yli kokemus luonnon raivoisasta puolesta.

Pieni irtiotto tulikin meille kaikille tarpeeseen ja huomata, että on mukava lähteä ja mukava tulla kotiinkin. Meillä jatkuu pihapuuhat aidanteon ja terassin merkeissä. Hieman suunnittelua, mitä/millaisia istuimia terassille tulee, sekä mitä muuta mahdollisesti hankitaan katoksen lisäksi? Onneksi en luopunut muuton yhteydessä parvekkeen kalusteista, nyt niistä saa mukavan lisän pihalle.

Niin, ja pääsen tosiaan istutuksien siirtohommiin, osan kasveista siirrän aidan ulkopuolelle kasvamaan ja vihdoinkin saan myös ne kauan haaveilemani sireenipuskat ilostuttamaan elämää omalle pihalle.

Lämpöisiä kesän päiviä jokaiselle!

Kuulumisia

Aika kulkee etiäpäin

Miltä minusta tuntuu

Kiitos vanhalle kodille

Jäät mieleemme monessa. Maisemat ikkunoissa, vaihtuva vuodenaikataulu milloin keltaisena, milloin luminen vuoristo, kesän varjoisat sävyt. Ymmärrän, miksi korpisana on alueella niin voimakkaana läsnä näiden vuosien jälkeen. Tänne vanhaan kotiin ei paista aurinko ja metsä on joskus ollut kovin tiheää ja vanhaa puustoa. Ympärillä on paljon vuoria, maanpainanteita, luontoa. Olen kaivannut auringonlaskuja, ja jatkossa näen ne omasta ikkunastani.

Eläimet luonnossa, lintujen viserrys kesäisin.

Kiitos vanhalle kodille, olet tehtäväsi tehnyt näiden vuosien aikana ja nyt on tullut aika vaihtaa maisemia. Annoit kokemuksen siitä, mitä en enää jatkossa kodissani toivo olevan. Kuntoilun kannalta portaikko sisällä on ihan ok, vaan kun selkä sanoo yhteistyösopimuksen irti, portaikosta muodostuukin päivittäinen selviytymistaistelu.

Kiitos kaikesta, vanha koti. Jotenkin minusta tuntuu, ettei jää ikävä. En koskaan tuntenut oloani kovin kotoisaksi täällä, ehkäpä seinien sisällä on liikaa asioita, joiden kanssa en tullut sinuiksi? Ehkäpä toivottomuus valtasi liikaa alaa mielessäni, toivottomuus kaiken rapistumisesta käsiin, ilman mahdollisuutta korjata tilannetta mitenkään? Loppusiivousta tekiessäni totesin, etten jää ollenkaan ikävöimään, en kokenut koskaan olevani kotona.

Kodilla on yllättävän suuri vaikutus kaikkeen elämään niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin. Meille on ollut kovin hankalaa perheenä mahtua ylipäänsä vanhaan kotiin, keittiöön ei ole mahtunut kuin korkeintaan kaksi kerrallaan ja silloinkin on varmaa toinen toisiinsa törmäily ja jatkossa siitä ei ole pelkoa. Keittiössä mahtuu nyt touhuamaan useampi kerrallaan.

Jatkossa voimme liikkua kotona ilman jatkuvaa törmäilyä seiniin, kulmiin, huonekaluihin. Ei tarvitse väistää, kun kaksi on samassa tilassa. On hassua ajatella muuttavansa pienempään kotiin, mutta kuitenkin käytännössä suurempaan. Uudessa kodissa on näin ollen paljon turvallisempaa liikkua. Ja sitä liikkumisen turvallisuutta ihminen tarvitsee vanhetessaan.

Niin tosiaan, enemmän voisin kirjoittaa siitä, mitä en jää kaipaamaan sinusta vanha asunto, vaan sitä en tee. Kiitän ja se on siinä sitten.

Elämänlaatuun ja hyvinvointiin seinät ympärillä, siis koti missä oleskelee suuren osan ajasta, vaikuttaa ratkaisevasti. Sisustuksella voi jonkin verran vaikuttaa siihen, mitä silmä näkee ja tuulettamisella voi vaikuttaa siihen, miten ilma vaihtuu jos vaihtuu. Monia asioita olisi pitänyt tarkistaa ennenkuin päätimme muuttaa vanhan kodin seinien sisäpuolelle ja jokapäiväiset harmitukset saivat melkein yliotteen elämästäni ihan vain kodissa olevien puutteiden ja epäkohtien muodossa. No, se siitä nyt sitten. Kiitos, vanha koti.

Hei vaan, uusi koti!

Ensimmäinen yö on takana uuden kodin seinien suojissa. Vaikka talo on vanha, se oli yllättävän hiljainen yöaikaan ja johtuiko peräti suuren suuresta väsymyksestä, ettei yöllä mitkään äänet herättäneet? Voisi sanoa, etten ole aikoihin nukkunut niin hyvin koko yötä, kuin mitä ensimmäisenä yönä uudessa kodissa.

Touhua on riittänyt ja riittää vielä pitkäksi aikaa tavaroiden paikoilleen saattamisen myötä. Kaaos kotona on hyvä sana kuvaamaan tilannetta, mikä juuri nyt vallitsee meillä. Siivoilen ja suunnittelen, ihan rauhassa. Tuntuu, kuin elämäni alkaisi aivan alusta ja niinhän se tavallaan sen tekeekin.

Uudessa kodissa on lukematon määrä positiivisia asioita. Luonto on lähellä tässäkin, pääsen koiran kanssa metsään ihan kotipihalta ja siinä riittää tutustumista pitkäksi aikaa molemmille. Ikkunanäkymät on luontoon, puihin. Sisäilma tuntuu olevan puhdasta ja ilma ainakin vaihtuu. Hankimme sisäilman puhdistimen uuteen kotiin ja se on jo toista viikkoa pöheltänyt menemään. Niin, ja en ole riittävän montaa kertaa vielä maininnutkaan tilan tunnusta, mikä nyt vallitsee kaaoksesta huolimatta.

Ps.Meille paistaa vihdoin aurinko sisälle! Mukavaa loppuviikkoa!

Asumisen menot pienentyvät

Edellisen kerran tehdessäni muuttoa, olin hieman omituisessa tilanteessa ja minun oli tavallaan pakko ottaa vastaan asunto, mikä ensimmäisenä sopi silloiseen elämäntilanteeseeni. Minun oli hyväksyttävä suhteellisen korkeat asumismenot kalliin vuokran lisäksi, ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa lasten vuoroviikkoasumisen jatkumisen takaamiseksi.

Tällä kertaa tilanne on toisenlainen ja iloisena saan jättää tämän vanhan kodin kalliine kustannuksineen jollekin muulle. Veden osuus on ollut ryöstöhintaista aina ja nyt kun senkin hintaa vielä nostettiin lisää, muuton jälkeen ei todellakaan tule ikävä tähän asuntoon. Sain juuri edellisen puolen vuoden vesimaksun ja vaikka kulutus on pysynyt samana kuutiometrilleen, laskuun oli hintojen korotuksen jälkeen tullut lisää vajaa sata euroa. Vuokran osuus asumiskustannuksista nousi myös vuoden alussa sadalla eurolla ja se olikin viimeinen niitti kaiken muun lisäksi.

Laskin kädessä ynnäilin käsillä olevan muuton vaikutuksia ja pelkkä taloudellinen säästö on huomattava, saatika kuinka paljon elämänlaatu nousee, sekä hermoparkani säästyvät jatkossa uuden kodin seinien sisäpuolella. Uskoisin myös fyysisen terveydentilan kohentuvan huomattavasti muuton myötä. Tiesin jo muuttaessa aikanaan ”pienestä” sisäilmaongelmasta, jonka syytä ei kukaan ollut löytänyt.

Ensimmäinen tavara viety ja kuva otettu uudessa kodissa

Kävimme viikonloppuna hakemassa uuden kodin avaimia ja oli ihan pakko viedä samalla kuvan maljakko sylissä, ikkunalaudalle toivottamaan tervetulleeksi uuteen kotiin. Maljakko on sen verran suuri, etten pakannut sitä ollenkaan särkymisen välttämiseksi. Kylläpä kutistui maljakon olemus tuossa paikallaan ikkunasyvennyksessään. Ympäristönkin mittasuhteilla on näköjään vaikutusta, ja vanhassa paikassaan kuvan maljakko on ikäänkuin vienyt paljon tilaa ympäriltään ja maljakko on tuntunut todella isokokoiselta ja raskaalta.

Avaimet uuteen kotiin saatuani muutto ikäänkuin tuli todelliseksi. Me todellakin muutetaan ja olen siitä koko ajan enemmän innoissani.

Tällä viikolla pikkuinen on tulossa neljäksi päiväksi äitinsä työvuorojen mukaisesti hoitoon, pari aamua ja pari iltaa. Muuttotouhuja tehdään sitten pikkuisen rytmin mukaisesti, jos tehdään? Tai siis on pakko tehdä, koska olemme sopineet yhdelle päivälle pikkukaverin hoidon kanssa peräkärryvuokrauksen, jotta ylimääräiseksi jäävät huonekalut ja muut ”rojut” pääsevät viimeiselle kierrokselleen kierrätysasemalle.

Elämänmuutos maistuu nyt mukavalle. Uskon koko vuoden olevan yhtä posiitiivista elämänmuutosta, vaikken vielä välttämättä tiedäkään, mitä missä ja milloin. Olen kuitenkin ottanut sen ensimmäisen askeleen kohti parasta mahdollista.

Parhainta mahdollista viikkoa myös sinulle!

Talvinen metsälenkki

Maisemat on kotimetsässä hurjan kauniita. Olemme saaneet päivittäin nauttia -10asteen pikkupakkasesta lumen kuorruttamissa maastoissa. Jouluinen levollinen tunnelma valtaa mielen ihan väkisinkin näissä maisemissa.

Lumihangessa tarpoessa ja Uman hyppiessä hankeen elämä tuntuu siedettävältä. Ulkona unohtuu arki ja arjen pienet huolet, joista jouluinen stressi ottaa oman osansa. Näissä maisemissa pää tyhjenee tehokkaasti kaikesta ja mieli ikäänkuin nollautuu.

Uman luonne on kultaa, tässäkin kuvassa se kiltisti istahtaa odottamaan, että mamma saa asiansa hoidettua eli kuvat napattua puhelimeensa. Ihan kuin tämä koira ymmärtäisi, että olisi jotakin tärkeää meneillään? Hetkeä aiemmin vastaan polulla tuli kolme isohkoa koirakkoa, väistimme pensaikkoon, josta käsin Uma katseli ohittavia koiruuksia. Onneksi väistimme, koska yhden koira ei pysynyt omistajansa hallinnassa päästen turhan liki meitä. Hyökkäsi meitä päin, jos se kuvaisi parhaiten ohitustilannetta?

Onneksi Uman luonne on kiltti kaikinpuolin ja se ei reagoinut takaisin, vaan antoi ohituksen tapahtua ilman häiriötä, kuten yleensäkin hihnassa ollessa ei välitä muista, ellei saa lupaa.

”Joko hei mennään”? Nyt pitäisi jo liikkua eteenpäin!!! ”Noh, upotan kuonon lumihankeen ja nuuhkin jälkiä sitten”.

Kauempana oli jokin, mikä sai Uman mielenkiinnon heräämään? Peura, jänis, kettu? Susikin on nähty viimeksi syksyllä näissä maisemissa.

Metsäinen ympäristö on minulle tärkeä elementti. On todella luksusta, että pienen pieni pläntti metsää alkaa heti takapihalta ja erikseen ei tarvitse minnekään lähteä. Vaihtelevat maastot, joita kulkea koiran kanssa tuovat arkeen hyvää liikuntaa, raitista ulkoilmaa sekä mieli lepää ja hiljenee luonnossa, jossa kuuluu oikeastaan puiden kahina ja lintujen laulu. Joskus on taasen täysin hiljaista, kuten kuvassa, mikään ei liikkunut, ei pitänyt ääntä.

Hyvää uutta joulukuista viikkoa jokaiselle!

Vaarallisia ajatuksia?

Syksyn alku on aina, yhä vaan rakas aika vuodesta. Ilmat piristyvät kaiken helteisen kuumuuden jälkeen ja tuuli tuivertaa omaa säveltään aiempaa enemmän. Jääkaapin oveen ilmestyy lukujärjestyksiä, tai no meillä enää se yksi, joka määrittää jonkin verran eloamme.

Tiedon välittäjä wilma

Wilma laulaa useamman kerran päivässä ilmaisten toiveensa sivustolle kirjautumisesta, (aina en jaksa, en viitsi tyhjänpäiväisiä tiedotteita lukea) sähköpostissa onneksi näkyy kuka viestii ja mitä asiaa :). Onneksi alku on tärkeiden ja huomionarvoisten viestien kanssa ollut erittäin positiivista ja toivon saman jatkuvan koko lukuvuoden.

Joskus kaipaan vanhanajan paperilappuja, reissuvihkoa ja puhelinsoittoja. Ihan siitä syystä, että wilma aiheuttaa niin paljon turhia ja joskus jopa epätodelliselta tuntuvia tunteita ja mielikuvia. Asiaa siellä on harvemmin tai asiasta on jotenkin tullut erilaista, kuin ennen wilma-sovellusta. Olenkin todennut parhaimmaksi ihan vaan keskustella lapseni kanssa ja yleensä hän jo kertookin samointein, mikäli wilmaan on odotettavissa epämääräiseltä kuulostavia merkintöjä.

Wilma on aina silloin tällöin antanut erikoisen kuvan ns. amattilaisista, joiden vastuulle joudun lapseni jättämään useammaksi tunniksi ja luottamaan heidän kykyynsä täyttää heille kuuluva vastuu.

Erikoiseksi mielikuvani ihmisistä siis tekee se, miten viestintää hoidetaan koulusta kotiin päin, ikäänkuin vanhemmat kävisivät peruskouluaan uudelleen, eikä kyseinen lapsi. Wilman merkinnät voivat saada aikaan jopa täydellisen hermoromahduksen tai niin olen ainakin kuullut. Liekö sitten liioiteltua? Keväällä olen jo ihan korviani myöden täynnä koko wilmaa, ja mieleni on tehnyt poistaa koko sovellus käytöstä.

Muutosten alku on aina hankalaa

Joskus mietin, tuhoaako mahdollinen korkea sivistys/koulutus ihmisen kyvyn normaaliin ymmärtämiseen/ajatteluun ja perusempatiaan ja tilannetietoisuuden häviämiseen ja ihan peruselämän ymmärtämiseen, vai mikä ihme siellä joskus mättää?

Toki vika on yhtälailla minussa itsessäni, myönnän. Olen siinä mielessä vanhanaikainen ollut vielä tähän asti, etten ole ihan loppuun asti ymmärtänyt esimerkiksi uuden opetussuunnitelman merkitystä ja sitä, millaista tukea uuden opetussuunnitelman noudattaminen minulta vanhempana vaatii.

Sen olen huomannut, ettei mikään vanha ja minulle tuttu asia asia toimi opetuksessa, vaikka se ehkä toimisi oman lapseni kohdalla oikein loistavasti? En vain osaa nykysysteemin mukaisesti tukea kotona kaikkeen siihen mihin ehkäpä pitäisi? Tarvitsisiko vanhemmatkin oman koulutuksensa oppivelvollisuuden piiriin siirtyneen lapsen tukemiseksi? Iltalehtien otsikoita tyyliin ”Oletko tehnyt näitä virheitä tukiessasi lastasi koulun käynnissä?” ”Oletko aina tukenut lastasi koulun parissa väärin?”

Koulumotivaation häviäminen peruskoulun aikana

Yhtä kaikki, jokainen varmasti tekee parhaansa ja on mahdotonta huomioida kaikenkarvaiset immeiset ja heidän tarpeensa edes saman lukukauden aikana. Joku saattaa opettaa omalla tehottomalla tavallaan ja vaatia, että joku oppiikin sillä tavoin jotakin ja ihmetellä, mihin hävisi se lapsen luontainen kiinnostus eri asioihin, kuten meillä kävi. Motivaatio katoaa jotenkin salaperäisesti ja koulun käynnin merkitys hämärtyy kohti yhdeksättä luokkaa mentäessä. Yläkoulun luokat on jokainen lapsi kärsinyt läpi jotenkuten, ja myöhemmin on sitten löytynyt kyky, motivaatio ja into oppimiseen.

Miten siinä onkin eroa, peruskoulun ja toisen asteen opetuksen kesken? Voisiko toisen asteen opetuksesta ottaa mallia sinne peruskouluun kaikessa opetuksessa? Tai sitten vain palata aikaan ennen suurta opetussuunnitelman muutosta? Ei lapsi/nuori kykene itseohjautumaan kaikessa ja kaikenaikaa, kuten nykyisin vaaditaan. Ihan jo kehitysbiologinenpsykologinen seikka estää kehittyvien lasten kohdalla sen, että oman toiminnan järkeistäminen ja ohjaus voisi toimia, kuten aikuiselta odotetaan. Useimmiten lapsi/nuori toimii parhaiten, kun on selkeät ohjeet, toimintatavat riittävän yksinkertaisesti esitettynä.

Kuka tietää mihin raha oikeasti menee

Vai onko tarkoituskin murentaa suomalaisten erinomainen sivistys, kouluttautuneisuus ja sitä kautta myös koko yhteiskunnan rakenne hyvinvointivaltiosta anarkistiseen suuntaan? Tyhmiä ihmisiä on kyllä helpompi alistaa ja hallita, se vaan tuo mukanaan rikollisuuden lisääntymisen ja yleisen epäjärjestyksen.

Tähän mennessä edellisinä vuosikymmeninä on tehty paljon koko yhteiskuntaa horjuttavia ratkaisuja, huonoja päätöksiä ja viimeisimmät ovat vasta tuloillaan eri tulonsiirtojen muodossa. Kuinka pitkälle päättäjät ovat valmiita menemään näiden heikennyksiensä kanssa, ennenkuin kansa oikeasti herää ruususen unestaan ymmärtämään, mitä ympärillä tapahtuu? Ja niin, valtiotasolla rahaa pitää saada kasaan eri instansseihin, kuten nyt jäsenmaksuihin ollaksemme osa eurooppalaista yhteisöä sekä viimeisimpänä erääseen tuoreeseen liittoon, jonka jäsenyys maksaa maltaita. Heikennetään siten vaivalla kasattua sosiaaliturvaa, jotta kaikenmaailman valtiotason maksut saadaan kuitatuksi.

Kyllä jaksetaan taivastella sitä ja tätä ilmiötä otsikoinnin tuoman ”tiedon” perusteella ja luotetaan sokeasti siihen, että siellä lukee se viimeinen ehdoton totuus, vaikkei asia aina niin ole. Kuka uskaltaa luottaa omaan näppituntumaan ja vaikka ihan oman kokemuksen suomaan käytännön tietoon/näkemykseen? Minäkin voisin tilata oman mieleni mukaisen tieteellisen tutkimuksen riittävän rahan turvin ja voisin siten tutkimuksien nojalla väittää mustan valkoiseksi. Siihen ei tarvita kuin riittävä numeromäärä pankkitilillä – ja saat sitä mitä haluat. Uskottavuutta saadaan, jos halutaan.

Opetussuunnitelmien piilotarkoituksellisuus

Mihin nykyisen muotoisissa opinahjoissa sitten tähdätään? Kansalaiseen, joka on riittävän tyhmä uskoakseen kaiken sen, mikä silmien eteen saatetaan? Kansalaiseen, joka on sekaisin kuin seinäkello, tietämättä mihin luottaa ja lopulta ei mihinkään? Tämän jälkeen pelotellaan ja uhkaillaan, kiristetään ja pakotetaan toimimaan ylhäältä käsin, kuin orjaa konsanaan.

Kouluistakin on tullut yhä enemmän sellaisia paikkoja, joissa käydään tosiaan vain hengailemassa, paikassa jossa on pakko viettää vaaditut tunnit ilman tietoa ja motivaatiota siitä,mitä pitää tehdä milloinkin tai miksi on tärkeää haalia yleistä sivistystä ja oppia monista eri elämänalueista, jatko-opintoja unohtamatta.

Logistiikan ymmärrys tuo mukanaan ymmärryksen monien valtioiden omavaraisuuden häviämisestä. Omavaraisuuden kato (ruuan tuotannossa esimerkiksi, maaperän/vesien/pölyttäjien häviämisen ja saastuneisuuden vuoksi) aiheuttaa riippuvuuden jälleen muista, laajemmista maailman tapahtumista ja ja…Käydäänkö tällaisia läpi asioita opetuksessa, vaiko sivutaanko niitä vain erilaisten teemapäivien yhteydessä? Pidetäänkö vielä oletuksena, että meillä oppilaat edelleen jatkavat maan viljelyä luonnollisesti ja että tämä pitää maamme omavaraisena kaiken muun teknologian ohella?

Tietokoneosaaminen ei auta, jos maasta loppuu puhdas vesi, taikka ravintoa ei ole luonnollisesti saatavilla. Muistaako ihmiset vielä, mikä oli maamme lähtökohta noin sata vuotta sitten ja miksi lapsia alettiin opettamaan laajasti ja mihin tarkoitukseen suunniteltiin hyvinvointiyhteiskunta? Pitääkö kukaan enää kiinni hyvinvoinnista itsestään vai onko jo kaikkien sielu itsekkyyden runtelema minäminähaamu?

Maamme oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten ihan oikea paratiisi, kuka sitä osasi silloin arvostaa?

Mikä on oikeasti tärkeää?

Kauhistun omaa kirjoitustani, mielikuvaa minkä se tuo silmien eteen? Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä uudelleenarviointia ja palata vanhaan, ottaen oppia siitä, missä on menty vikaan nyt tässä ajassa. Ympäristölle ystävällisiä elämäntapoja ja luonnollista elämää säilyttävät ratkaisut olisivat enemmän kuin tervetulleita.

Raha ja talous ovat ihmisen keksintöä, ahneen ihmisen keksintöä ja luonto ei vaadi maksua siitä, kasvattaako se omenan syötäväksi vaiko ei. Ihminen vaatii maksua. Mitä, jos jokaisella olisikin kotipihassaan omenapuu, kuka ostaisi kaupasta omenaa? Muistan itse, miten lapsuudessa järvivettä saattoi juoda tulematta kipeäksi, nykyisin se ei ole mahdollista usein edes keitettynä. Vesi pitää ostaa, jos aikoo juoda. Aika hullua, jos luonto ei tarvitse maksua antimistaan?

Samaan aikaan aikamme/ajatuksemme täyttyy karnevaalisirkuksista, teema vaan vaihtuu ajoittain. On muodissa milloin mikäkin teema, on oltava ajan tasalla ja tietoinen siitä, mikä on somessa in, mikä puhututtaa eniten jne.

Mikä on luonnossa in, mikä puhututtaa siellä eniten? Kuka muistaa, minkä määrän työtä ruuantuottaja tekee sinunkin ravintosi eteen? Ai niin, sehän on oikeaa fyysistä työtä, jota ei ole enää vuosiin muodikkaaksi voinut kutsua, rahan saa helpommallakin kuin tuottamalla ravintoa, koska toripäivät on peruttu logistisen,- ja monopolipelin vuoksi.

Tulevaisuuden visio

Toisaalta, palaan opetukseen ja positiiviseen ajatteluun. Josko nykyinen uusi malli on vain välivaihe kohti kestävämpiä ratkaisuja ja oppilaat voisivat omaa luovaa ajatusta käyttäen kehittää yhteiskuntaa entistä parempaan suuntaan?

Ajatuksen vapaus ilman kahlitsevaa ja säännönmukaista ideologiaa voi luoda ihan jotain uutta, hyvää ja luonnollista elämää. Lapsella on kyky kunnioittaa kaikkea luonnollista, elävää ihan luontaisesti. Lapsella on myös rajaton ajattelu, rajaton anti mahdollisuuksia ja uusia innovaatioita, mikäli niitä ei säännönmukaisesti rajoiteta aikuisten taholta. Aikuisena tämä kyky voi luoda entistäkin paremman yhteiskunnan, jos vain henkilö selviää ensimmäiset vuosikymmenensä syrjäytymättä yhteiskunnasta. Aito, kaupallistamaton ympäristöystävällisyys on tulevaisuutta, eheämpi ja yhteisöllisempi kansa, joka pärjää omillaan yhdessä?

Mieluummin toivoisin, itsenäiseen ja rakentavaan ajatteluun kykeneviä ihmisiä, joilla on terve moraalin,- ja oikeudenmukaisuuden taju, sekä kyky toimia luontoa kunnioittaen, sillä luonnosta me olemme kaikki ja terveestä luonnosta riippuu myös ihmisen elämä kaikkineen.

Vielä sata vuotta sitten luonnosta eläminen oli meilläkin itsestäänselvyys, luontoa kunnioitettiin siinä, missä toista ihmistäkin. Otettiin pääosin vain se, mihin oli oikeus. Itsekkyys ei tuonut leipää pöytään siinä määrin, kuin se nykyisin on arvossaan ja olemmekin jo unohtaneet esivanhempiemme tekemän työn tämän hetken eteen. Meillä on juuri nyt kaikki mahdollinen tietotaito ja kokemus voidaksemme ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisimman hyvä olla ja elää. Tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän luovuutta, ihmisiä uusine ideoineen, uskoa asioiden parempaan suuntaan ja luontoa kunnioittavaan kehitykseen.

Kesän loppuja

Kulunut viikko on ollut kovin pilvinen, tuulinen ja sateinen. Porottava aurinko tuntuu jääneen historiaan alkavan syksyn myötä. Tänäänkin on kovin pilvistä ja tuuli riepottelee puita. Ilma on hyvin raikasta hengittää. Ulkona on erittäin miellyttävää käydä lenkkeilemässä.

Alkuviikosta kävin kirpparikierroksella tyttären kanssa ja ajatus siitä, miten kierrätys esimerkiksi vaatteiden osalta on siirtynyt osaksi luontevaa kulutusta lapsilleni, lämmitti mieltäni kovasti. Löysin itsekin jälleen pienesti pari astiaa rikkoontuneiden tilalle. Tytär teki myös hyviä löytöjä, ja sai sen, mitä lähtikin etsimään.

Loppuviikosta suuntasimme nuorimmaisten kanssa pääkaupunkiseudulle retkelle, kohteena Suomenlinna. Otimme mukaamme myös meillä hoitopäivää viettävän mummon pikkuisen poikasen ja koira pääsi päivän ajaksi toisaalle hoitoon. Päivä oli matkoineen kaikkineen mukava, mutta raskas.

Söimme miehen tekemiä herkkueväsleipiä parkkipaikalla, ennen siirtymistä julkisiin kulkupeleihin, alkaen metrosta ja päätyen lopulta Suomenlinnan lauttaan. On se helppoa ja nopeaa liikkumista paikasta toiseen siellä Helsingin päässä. Meilläpäin ei ilman omaa autoa voi edes kuvitella elävänsä, julkista käyttäen esimerkiksi töihin meneminen kestäisi ikuisuuden ja silti ei vuorotyöläinen ehtisi ajoissa perille, kauppareissusta puhumattakaan. Välimatkat on pelkälle pysäkille usein kilometrejä.

Ihmisvilinä, vaikkei ollutkaan mikään pahin ruuhka-aika, kävi koko porukan aistien päälle ja totesimme jokainen, ettemme voisi elää siinä ympäristössä eli pääkaupungin tohinassa. Liikenteen kova meteli yhdistettynä ihmisistä lähteviin ääniin tuntui ylittävän sietorajan monessa kohdin. Kykenimme silti kaikesta huolimatta nauttimaan päivästämme, pikkuinenkin unohti uhma-ikänsä kotiin ja nautti parivuotiaan tavoin uusista jännittävistä kokemuksista eri liikennevälineiden kyydeissä sekä jahdatessa mm. lintuja.

Suomenlinnaa kiertelimme omaan tahtiimme ja totesin, ettei yhdessä eikä kahdessa päivässä koko saarta ehdi käydä. Historiaa olisi niin paljon nähtävillä. Itselle tuli siellä ollessa sellainen olo, kuin olisin joskus siellä joskus käynyt. Tiedän kuitenkin, etten ole ja uskon nähneeni vain unta taannoin samoista paikoista.


Punaiset viinimarjat tuli kerättyä lauantaina ja hämmästelin, kuinka isoja terttuja olikin pensaikon suojiin päässyt kasvamaan. Keräys sujui nopeaan ja pääsen mehustushommiin. Pusikoihin jäi vielä useampi ämpärillinen ja hieman harmittelen, ettei meille pakkaseen mahdu yhtään enempää mehua talveksi.

Pienesti jäämme jännittämään, toteutuuko säätieteilijöiden ennustukset alkuviikon myräkästä. Iltalenkillä aurinkokin pilkahti juuri ennen painumistaan vuoren taa ja ulkona tunnelma oli jotenkin odottava. Ympäristön hiljaisuus ja matalalla kulkevat pilvilautat loivat hyvin erikoisen tunnelman, jopa hieman pelottavan fiiliksen, ihan kuin jonkun kauhuelokuvan alkutunnelmat tai jotakin.

Puuhaa on riittänyt koko edelliselle viikolle ja ensi viikolla alkaakin jo koululaisilla uusi lukuvuosi. Koulun alku tarkoittaa meilläkin pienesti erinäisiä hankintoja, jotta koulussa käynti mahdollistuu suht kivuttomasti. Vanha reppu antoi vetoketjustaan periksi keväällä, joten sellainen ainakin pitäisi löytää. Kynät ja muut pikku tilpehöörit tuppaavat katoamaan koulussa ja niitäkin pitää uusia tasaiseen tahtiin. Ehkä pitää etsiä myös jotakin vaatetta, vaikka kyseinen nuori ei niin hirmuisesti (ainakaan vielä) välitä vaatekaupoissa ravaamisesta.

Hyvää alkavaa viikkoa!