Vanhentuneita

Olin erittäin ahkera tässä eräänä päivänä. Pienestä se ilo sitten tulee, kun on tullakseen. Sain siivoiltua ja järjesteltyä kylppärin vaatehuollon vähän enemmän toimivaksi.

Joskus mietin, miten koko koti on ainaista projektia. Lapset kasvavat ja tarpeet muuttuvat vähän kerrallaan. Eräänä päivänä sitä huomaa, kuinka lapsuus on vääjäämättä jäänyt taakseen ja aikuistumisen pitkä tie on alkanut. Lelut ja muut jäljelle jääneet lapsuuden tavarat on siirtyneet vaivihkaa kaapin kätköihin, sänky ja muut huonekalut tuntuvat jääneen pieniksi. Siinä on yksi projekti, jonka toteuttaminen vaatii hieman pohdintaa niin minulta, kuin nuoreltakin. Suuri kysymys pohdittavana hankkiessa uutta huonekalua ja muita tarvikkeita; mitä ja millaisia haluaa mukaan siihen omaan ensimmäiseen kotiinsa muutaman vuoden kuluttua?

Meillä on jo pari lasta lentänyt pesästä omilleen, ja kuukausista puhutaan seuraavankin kohdalla. Valmistuminen häämöttää opintojen ollessa loppusuoralla, samoin virallinen täysi-ikäisyys. Vastuu omasta hyvinvoinnista on siirtymässä nuorelle itselleen, käytännössä sitten näemme, miten hyvin elämänhallinnan taidot on sisäistettynä. Nyt edellisen suhteen näyttää hyvältä, ja nuori kykenee toimimaan hyvinkin itsenäisesti, kuten pitääkin tässä vaiheessa elämää.

Kaikki ajallaan, sanovat vanhat ja viisaat. Niin, on turhaa kiirehtiä asioiden edelle. Kiire loppuu odottamalla. Elämässä yleensä varmaa on vain muutos. Mikä muuttuu ja miten? Sitä ei voi tietää ennakolta ja jos kovin murehtii jo etukäteen, ilo katoaa elämästä.

Vaikka tavoitteet elämälle olisikin kovin selvät ja yksioikoiset, pitää kuitenkin muistaa yksi tärkeä seikka. Elämä tapahtuu tässä ja nyt. Pienet, mitättömiltäkin tuntuvat hetket ovat elämää, vaikkei sitä aina ehtisi arjen kiireessä ajattelemaan.

Olen siinä hetkessä elämääni, kun aikoinaan ruuhkavuosien, uhma-ikäisten ja vaipparallin keskellä mietin, milloin kaikki helpottaa? Takana alkaa olla se hektisin osuus vanhemmuudesta lasten kasvun myötä. Elämä alkaa kaikinpuolin rauhoittua. Aikaa jää itsellekin ihan riittävästi toisinaan. Vastuu elämästä siirtyy pikkuhiljaa lapsille itselleen ja äitiyden rooli on muuttuva vastakin.

Vanhimmat lapseni, nuorinta lukuunottamatta, käyvät kukin oman alansa töissään ja huolehtivat tahoillaan elämästään. Olen jossakin määrin osannut siirtää hyvän elämänhallinnan taidot eteenpäin ja todella toivon, että lapseni kehittävät taitojaan edelleen.

Elämä on vuoroin kuin vuoristorataa, seikkailua ja syvissä vesissä kulkemista. Ylä,-ja alamäkeä kompastuen polulla milloin mihinkin. Joskus paistaa aurinko ja lempeä tihkusade huuhtoo matkan rasituksia yltämme. Kohtaamme elämämme aikana lukuisia muitakin elämän matkalaisia, jokainen kulkee tiensä yksin loppujen lopuksi. Hetken, jos toisenkin voi matka käydä samaa tietä, toinen toistaan tukien, mutta jokaisella on se oma tiensä, oma määränpäänsä.

Kaikessa elämässä tuntuu olevan tarkoituksensa ja itsestä riippuu, ottaako oppia vaiko ei. Jokaisen on saatava ne omat kokemuksensa elämänsä aikana. Koko ajan teemme isoja tahi pieniä valintoja arjessamme ja näin ollen tämän hetkinen elämä on seurausta omista valinnoistamme. Muutoksia halutessa pitää alkaa tehdä uusia valintoja, ehkä toisenlaisia ja parempia valintoja.

On myös ymmärrettävä, mitkä asiat ovat omissa käsissä ja mihin asioihin emme voi parhaalla tahdollakaan vaikuttaa. Silloin ainoa keino on yrittää jollainlailla hyväksyä ja opetella elämään asioiden kanssa, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Vielä vähän elämänhallintaa

Elämänhallinta. Yksinkertaisesti sanottuna se on sitä, että hallitsee oman elämänsä osa-alueet, ilman jatkuvaa kaaosta siellä täällä, ja kykenee yhdistämään mielekkääksi kokonaisuudeksi jokaisen osa-alueen.

Kuinka sitten oma elämä otetaan haltuun, jos sitä ei hallitse entuudestaan? Suuri osa elämänhallintaa opitaan alkaen lapsuudesta. Vauva ja pieni lapsi elää elämäänsä aikuisten hallitessa elämää. Milloin syödään, milloin nukutaan, milloin mennään ulos, milloin puetaan, milloin peseydytään jne. Lapsen tahto on aikuisen taskussa. Pieni lapsi ei siis voi hallita käytännössä omaa elämäänsä lainkaan.

Tunnetilat ovatkin ensimmäisiä asioita, joita lapsi alkaa hallita. Kiukun ja ilon ja muita lapsesta itsestään lähteviä tunteita ei edes aikuinen voi hallita, ei ainakaan kokonaan. Jos lapsi päättää kiukustua, nauraa, surra jne. Niin aikuisen on ne tunteet siedettävä ja otettava vastaan sekä ennenkaikkea sanoitettava ja myötäelettävä nämä lapsen kanssa.

Se, miten lapsi oppii turvallisessa ympäristössä hallitsemaan oman elämänsä alkeita, riippuu häntä hoitavista aikuisista ja lapsen elämässä toteutuneista rutiineista ja säännöllisyydestä. Alkuun pienen lapsen omaa elämänhallintaa on hallita vaikkapa wc-käynnit, pukeutuminen, itsenäinen syöminen ja nukkuminen. Myöhemmin lapsen elämänhallinta lisääntyy taitojen/iän karttuessa; peseytyminen ja muu hygienia, liikkuminen itsenäisesti, sosiaalinen elämä jne.

Kuinka pitkään aikuiset pitävät lapsen taitoja hallinnassaan? Kuinka paljon lapsi kokee kykenevänsä hallitsemaan omaa elämäänsä? Osaako lapsen ympärillä olevat aikuiset luottaa lapsen kykyyn hallita omia asioita, kuten myöhemmin koulunkäyntinsä? Vai onko lapsen koulunkäynti aikuisten projekti? Saako lapsi tehdä virheitä oppiakseen niistä vai ennakoiko aikuinen kaiken huolehtimalla ja viemällä lapselta oikeuden omaan elämänhallintaan? Lapsi kasvaa ja kehittyy sekä kehittää otollisessa ympäristössä eläessään itse itselleen elämänhallintaa, joka kantaa myöhemmin koko loppuelämän.

Lapsi on sisäistänyt aikuisuuteen kulkiessa paljon hyviä eväitä kohti aikuisen elämänhallintaa, mikäli on saanut tähän mahdollisuuden harjoitella. Asia kerrallaan elämänhallinnan osasia on siirtynyt lapselle itselleen ja elämänhallinta on pääosin sisäistettynä nuoruuden loppuvaiheilla. Elämänhallintaan liittyy aina vastuu ja velvollisuudet, kun nuorisosta puhutaan etenkin.

Aikuisuus on siitä ikävää, että aikuisena saa ja pitää olla koko loppuelämän. Aikuisen vastuut ja velvollisuudet kulkevat mukana koko loppuelämän ja se voi muodostua hyvinkin pitkäksi ajanjaksoksi verrattuna siihen, että lapsena ja nuorena voi elää vain alle 20 vuotta kutakuinkin. Aikuisen tulee kyetä omineen hallitsemaan oma elämänsä riippumatta siitä, kykeneeko siihen vaiko ei. Mikäli elämänhallintaa ei ole lapsuudessaan oppinut tai taidot ovat jääneet puutteellisiksi, aikuisuus on onneksi siitä mukavaa aikaa, että aina voi harjoitella ottamaan vastuun omasta elämästään ja harjoitella elämänhallinnan taitoja ihan omineenkin. Aikuisen kyvyt ja ajatus on kypsempiä kuin nuorella ja mielikuvitus tuo mukaan oman lisänsä elämänhallinnan taitojen oppimiseen. Jos jokin asia elämänhallinnassa ei toimi, asialle voi tehdä jotakin. Asiassa on vain yksi pieni mutta, kukaan muu ei sitä asiaa voi tehdä puolesta tai muuttaa mitään, kun kyseessä on oman elämänhallinta. Vastuu on jokaisella itsellään hallita se oma elämänsä.

Kun jokin ei toimi, on hyvä kysyä itseltään missä mättää? Mikä asia elämässä on kaaoksen vallassa ja kuinka voi toimia, jotta tilanne korjaantuu? Miten toimia niin, ettei kaaosta enää syntyisi? Mitä asialle pitää tehdä? Kuinka otan haltuun oman elämäni eri osa-alueet, koska ei kukaan muukaan hallitse elämääni? Muistaa, että itse on vastuussa aikuisena omasta elämästä, ei kukaan muukaan. Omasta elämästä ei voi vastuuta vierittää muille.

Joskus elämänhallinnasta menettää otteen tai se ei ole päässyt kehittymään normaalisti. Se ei tarkoita kuitenkaan, etteikö asioista voi ottaa vastuuta eli tiedostaa ongelmat ja opettelee asioita elämänsä hallitsemiseksi. Oikeastaan ainoa este elämän hallinnassa on erilaiset riippuvuudet, jotka vievät hyvänkin hallinnan elämästä.

Riippuvuudet, kaikenlaiset sellaiset hallitsevat ihmistä, eikä ihminen niitä. Silloin elämänhallinta karkaa käsistä pakostakin. Olen elämäni aikana törmännyt ihmisiin, jotka eivät halua jostain syystä ottaa vastuuta omasta elämänhallinnastaan ja pakenevat esimerkiksi sairauksiensa, ongelmiensa taakse odottaen yhteiskunnan ratkaisevan, huolehtivan ja hallitsevan heidän elämäänsä ja yhteiskunnan myös tekevän puolesta niitä asioita, jotka ovat jokaisen itsensä vastuulla.

Voi siis sairastua sairastumiseen ja tavallaan olla riippuvainen omista sairauksistaankin. Näissä tapauksissa elämänhallinnan käsite on sitten sitä, että kykenee pyytämään apua ja ottamaan vastaan tarjottua apua niihin asioihin, mitä ei itse omassa elämässään hallitse vielä tai koskaan. Tällaisessa tilanteessa kyse on sitten yleensä jonkinasteisesta vammasta joko fyysisesti tai henkisellä tasolla. Kuitenkin, sairauden tai vamman kanssakin elämänhallinta on jokaisellaan itsellään, vaikka sitten avustetusti.

Mikä lisää omaa elämänhallintaa sitten? Mikä antaa sen kokemuksen, että olet itse oman elämäsi ohjaksissa? Milloin sinusta tuntuu, että sinä johdat omaa elämääsi? Kannatko aikuisen elämäsi vastuuta itse vai sysäätkö omia vastuita ja velvollisuuksia muille? Oletko miettinut omaa aikuisen vastuutasi/velvollisuuksia itse itseäsi kohtaan? Kukaan muu kuin sinä ei voi tehdä puolestasi asioita, joilla sinä hallitset omaa elämääsi.

Joku saattaa hallita elämäänsä siis juomalla, kun muuhun ei rahkeet riitä tai muuta ei ole oppinut elämässään, joku pakenee omaa elämänhallintaa humalaansa. Joku saattaa saada hallinnan tunteen itsensä vahingoittamisesta, koska mitään muita asioita ei koe hallitsevansa elämässään ja pitkään jatkuessaan sekin muuttuu riippuvuudeksi. Joku pakenee elämänhallintaansa työhön, ehkäpä siihen ainoaan asiaan, missä kokee olevansa hyvä, ymmärtämättä sitä tosiseikkaa, että kaiken elämänhallinnan voi opetella, jos ei ole vielä oppinut.

Elämänhallinta ei ole rakettitiedettä, se ei vaadi kuin toistoa toiston perään, rutiineja ja ymmärryksen, miten hyvin elämäänsä haluaa hallita. Jokainen voi olla oman elämänsä kunkku tai kuningatar. Elämänhallintaa on oikeastaan ja kaikessa yksinkertaisuudessaan ne pikkuisen pienet asiat, jotka lapsi ottaa haltuunsa ja vastuulleen iän/taitojen kehittyessä.

Aikuisuudessa elämänhallinnantaidot pitäisi olla sisäistettyinä, jotta itsenäinen elämä olisi mahdollisimman sujuvaa ja ongelmatonta. Kiteytettynä se on tunne siitä, että ”mä hallitsen tän homman, tää sujuu!” Ja jos ei niin, harjoitusta lisää. Tekemällä oppii.

Elämänhallintaa rutiineista

Mielessäni on pyörinyt jo pitkään ajatus kirjoittaa elämänhallinnasta ja siitä, miten se näkyy arjessa tai mitä se oikein on.

Niin, elämänhallintaa on monenmoista ja eri rooleissa tapahtuvaa rutiinien muodostamaa tapaa toimia arjessa. Elämänhallinnasta puhuttaessa tarkoitan juuri arjessa tapahtuvaa elämää ja niitä pienenpieniä ja joskus suurempiakin rutiinien muodostamia kokonaisuuksia. Asioita, joita tekee ikäänkuin automaattisesti ilman sen kummempaa miettimästä ja yleensä vielä tietyssä järjestyksessä.

Itse esimerkiksi normaalisti aloitan aamun rutiinit astianpesukoneen tyhjennyksellä tai täytöllä sekä laitan pyykit koneeseen pyörimään. Sitä ennen tietysti aamiainen ja kahvia lääkkeiden kera. Toki oma vointi vaikuttaa paljon ja huonoina aamuina näiden rutiinien tekeminen kestää pidempään. Aamutoimet teen vasta juuri ennen ulostautumista, ja pedinkin petailen monesti vasta ulkoilun jälkeen. Lasten ollessa pieniä aloitin päiväni järjestään koneiden täyttämisellä ja tyhjäämisellä sekä aamupuuron ,-palan teolla herätellen muksuja yksi kerrallaan. Päivään mahtui paljon samoina toistuvia tekoja ruuanlaitosta siivouksiin ja toisinaan kaipaan jopa tuota hektistä aikaa, ollen samalla kiitollinen siitä, että tällä hetkellä monet päivittäiset rutiinit on jääneet poiskin lasten kasvaessa.

Lasteni aikuistuessa, ja heidän alkaessaan haaveilemaan poismuuttoa lapsuudenkodista, oli elämänhallinnan perusteet erityisessä syynissä. Toivoin ja toivon jokaiselta nuorelta tiettyjä asioita tapahtuvaksi, ennenkuin edes alan / aloin keskustella tosissani itsenäistymisestä omilleen kunkin nuoren kanssa.

Pelkkä arjen asioiden osaaminen ei vielä ole elämänhallintaa. Nuori saattaa todellakin olla taitava monissa arjen askareissa ja tehdä asioita kotona esimerkiksi saadakseen rahaa. Matkaan tulee tietty mutta siinä vaiheessa, kun muutetaan omilleen ja kukaan ei palkitse niistä tehdyistä kotitöistä esimerkiksi sillä rahalla. Jos ja kun kotitöihin on ollut pelkkänä motivaatiotekijänä raha,(tai pakko) itsenäisyyden kynnyksellä omassa kodissa voipi tulla eteen pienimuotoinen ongelma, koska kukaan ei ole vaatimassa ja palkitsemassa hommista. Kukaan ei jaa tarroja jääkaapin oveen, kukaan ei kiittele tai huomaa mitä on tehty, tai mitä ei olla tehty. (no, ei kai kukaan enää nuorisoa tarroilla oikeasti palkitse, tiedän.)

Ylläoleva on vain yksi mahdollinen esimerkki, ja tuo esiin vain yhden osan elämänhallintaa eli ne kotiin liittyvät rutiinit ja niiden oikea-aikaisen hallinnan. Samaan syssyyn kuuluu myös kyky huolehtia aikatauluista ja noudattaa niitä sekä toimia vastuullisesti esimerkiksi opinnoissa. Perusteet opitaan yleensä kotona ja jonakin päivänä on ihme tapahtunut;nuori haluaa ihan aikuisten oikeasti hallita oman elämänsä, niin hyvin kuin mahdollista ja mielestäni ennen tätä nuoren on turha haaveilla muuttavansa omilleen asumaan.

Itse olen edellyttänyt omiltani, että elämänhallinta pitää olla siinä määrin kunnossa, että tietävät itsekin pärjäävänsä arjessaan ilman valvovaa silmää ja vastuut ja velvollisuudet tulevat hoidetuiksi. Näyttöä tästä siis pitää löytyä jo kotona asuessa.

Siinä vaiheessa, kun nuoriso saa päähänsä mahdollisuuden omilleen muuttamisesta omasta mielestäni asiaa tulisi hieman jarrutella ja yhdessä pohtia aikuisten oikeasti asiaa. Onko nuorella riittävästi vielä tahdonalaisia kykyjä hallita itsenäisesti oma elämänsä? Vaikka nuori periaatteessa osaisikin kaiken tarvittavan, miten se osaaminen ja taidot oman elämänhallinnan kanssa näkyy juuri sillä hetkellä, kun kotona nuoren aloitteesta asiaa aletaan pohtimaan? Onko se nuoren oma tila sellainen, että oman elämän vastuunotto jo näkyy kaikessa siinä käsillä olevassa arjessa? Eli, asuuko perheessä kenties yksi aikuinen vai vielä teini-ikää läpikäyvä nuori?

Elämänhallinta käsitteenä on useimmiten täysin itsestäänselvää ja ehkä niinkin selviö, ettei sitä tule ajatelleeksi. Ei ennenkuin elämässä alkaa mahdollisesti tulla ongelma eteen elämänhallinnan rakoillessa jostakin päin. Joten, mitä elämänhallinta oikein pitää sisällään?

Rutiineja, rutiineja ja vielä kerran rutiineja

Itse en aikanaan edes tullut ajatelleeksi, kuinka tärkeitä nuo jokapäiväiset, pienet, samoin toistuvat kuviot arjessa ovatkaan. Kokemuksesta tiedän, kuinka erityisesti juuri nuo rutiinit ja niistä kiinni pitäminen hankalina aikoina pelastivat ja pitivät elämässä kiinni. Muistelen toisinaan, miten olisin voinut myös oksentaa pelkästä ajatuksesta samana toistuvien arjen kuvioiden keskellä, niin itsepintaisesti pidin kiinni niistä. Ja hyvä kun pidin kiinni, näin vanhana ajatellen. Elämänhallinta tuo mukanaan turvan, vaikka eteen tulisi mutkia matkaan, sitä tietää pärjäävänsä aina jotenkin ja arjesta ei pääse muodostumaan kaaosta. Arkirutiinit pitää kiinni elämänhallinnassa.

Rutiinit siis suojaavat elämässä erityisesti vaikeiden aikojen aikana. Ja erityisesti vaikeina aikoina niistä arjen perusrutiineista tulisikin pitää kiinni kynsin ja hampain kiinni. Kunhan niitä on ensin ehtinyt muodostua ja niitä on tietoisesti rakennettu elämään.

Rutiinit ovat siis niitä pienenpieniä asioita, joita säännöllisesti ihminen tekee ja ne pääosin tähtäävät hyvinvointiin eri muodoissa sekä pitkällä tähtäimellä pitävät kunnossa. Syöt, juot, peseydyt ja huolehdit ympäristön puhtaaksi, liikut ja käyt kodin ulkopuolella, olet jossakin määrin sosiaalinen sekä huolehdit taloudenpidosta vastuullisesti. Näitä kaikkia asioita tulee tehtyä toistuvasti, usein tiettyyn aikaan ja tietyssä järjestyksessä ja rutiineja on myös helppo luoda tietoisestikin. Monet rutiinit on myös opittuna jo ihan lapsuudesta lähtien liittyen oman kehon hoitamiseen fyysisten tarpeiden kautta. Parhaimpia rutiineja ovatkin siten kaikenmaailman pienet hemmottelut arjessa, jotka tuovat iloa elämään.

Rutiinien puuttuessa elämä ajautuu kovin helposti ja nopeasti kaaokseen. Ja kuten positiivinen ruokkii positiivista, myös kaaoksella on taipumus laajentua ja levitä.

Koti on perusyksikkö. Koti on se paikka, missä saa ja voi voida hyvin, pitää voida hyvin. Koti on kaiken perusta ja rutiinit kutoutuvat kodin ympärille. Jollekin koti voi olla yhtäkuin reppu selässä, jollakin koti on se yksi huone. Jokatapauksessa on ne rutiinit, mitkä toistuvat samoina päivästä/viikosta/vuodesta toiseen luoden tunnetta turvasta ja jatkuvuudesta sekä siitä, että sinä itse hallitset omat rutiinisi ja olet niistä vastuussa, että ne tulee tehdyksi/huolehdituiksi.

Huolehdit itsestäsi ensin, ennenkuin kykenet ottamaan vastuuta muiden hyvinvoinnista. Kaiken voi opetella, myös aikuisena voi luoda itselleen ja elämälleen rutiineja, mikäli niitä ei jostain syystä ole lapsuudenkodissa oppinut. Rutiinit vähentävät ja poistavat kaaosta ympärillä, ne selkiinnyttävät ja järjestävät koko elämää edelleen luoden tunnetta jatkuvuudesta. Aikuisella vastuu on itsellään, kaikessa arjessa.

Olen vierestä kuullut, kuinka moni nuori on muuttanut liian aikaisin kokeilemaan siipiään omassa kodissaan ja lopputuloksena on elämään tullut kaaos. Raha-asiat ovat sotkussa, pahimmillaan on velkaannuttu pahasti ja nuori on menettänyt kiinnostuksensa kaikkeen. Opinnot tökkivät, koti on hujanhajan ja elämässä pitää kiinni enää jokin itseaiheuttettu riippuvuus tai ylitsepääsemätön kiinnostuksen kohde, joka vie kaiken ajan elämästä. Vaihtoehtoisesti vapaus maistuu niin makealta, ettei rutiinit kiinnosta, biletys ja kaverit menevät etusijalle ja jälleen seurauksena on oman elämän kaaos.

Olen myös omaksi järkytykseksi kuullut sellaistakin, missä vanhemmat heittävät lapsensa kylmästi ulos lapsuudenkodistaan ja toivovat parasta, vaikkei elämänhallinnantaitoja olisi ollenkaan kehittynyt. Sitten samat vanhemmat kantavat kassikaupalla valmista ruokaa toiseen osoitteeseen, maksavat vuokrat yms nuoren puolesta, käyvät siivoamassa sotkut pois ja maksavat nuoren elämää ilman, että kantaisi mistään vastuuta omineen, vanhemmat kyllä hoitavat varmaan niin pitkään kuin elonpäiviä riittää? Yhteiskunta sitten varmaan ottaa vastuun, vai kuka ottaa, jos ja kun ei itse sitä ymmärrä ottaa? Joskus käy niinkin, että nuori muuttaa opiskelemaan muualle ja on vielä liian kypsymätön elämään omillaan ja kantamaan itse itsestään huolta.

Rutiineja voi siis alkaa tekemään elämäänsä milloin vain, parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Monilta ongelmilta putoaisi pohja pois, kun elämänhallinnan osa-alueita pidettäisiin tärkeinä, ei itsestäänselvyyksinä. Pahoinvointi elämässä yleensä voi olla seurausta puutteellisesta elämänhallinnasta eli kaaoksesta, jonka voi kylläkin ja onneksi taltuttaa opettelemalla ottamaan vastuuta, vaikka niillä muodostetuilla rutiineilla.

Kun lapsi syntyy, harva miettii siinä hetkessä lapsensa elämää parikymmentä vuotta eteenpäin. Harva sitä miettii myöskään pikkulapsiarjen ja ruuhkavuosien tiimellyksessä. Pitäisikö kuitenkin, vanhempien jo ihan vauvan syntyessä miettiä se lopputulos, mihin omassa kasvatuksessa tähtää ensisijaisesti? Kuka miettii tietoisesti lapsensa tulevaisuuden taitoja elämänhallinnan kautta? Tavoite ohjaa silloin arjessa, automaattisesti ja vauvasta kasvaa joskus aikuinen, jonka on pärjättävä omillaan ja ehkä huolehdittava myös muista. Oppiiko lapsi pienestä pitäen kotonaan arjessa tarvittavat taidot, jotka määrittävät myöhemmin myös hyvän elämänhallinnan taidot?

Tietääkö vanhempi varmasti, ettei nuorensa kuole nälkään tai elä ötökkäinvaasion keskellä osaamatta pitää ympäristön siisteydestä huolta? Oppiiko lapsi ajattelemaan rahan käyttöä ja sitä, kuinka taloudellinen tilanne ei pääse karkaamaan käsistä ja osaa elää sillä mitä on käytettävissä ja ennakoimaan hieman tulevaa? Osaako ja kykeneekö nuori käymään ihan vain ruokakaupassa ja hieman suunnittelemaan rahan käyttöä niin, että se riittää myös laskuihin ja syömisiin? Oppiiko nykypäivän lapsi enää elämänhallinnan perusteita kotona?

Onko lapsillakaan enää rutiineja, jotka luovat perusturvan tunnetta ja elämänjatkuvuuden näkökulmaa elämään? Kaikkihan pitää olla kivaa ja hohdokasta tänä päivänä, ja usein tulee viestiä siitä, kuinka tylsää ja mälsää se peruselämä on. Mutta, aikuisen elämä kaikkine vastuineen ja velvollisuuksineen on pääosin sitä tylsää ja samaa päivästä toiseen. Yhtään en ymmärrä, mikä kiire nuorisolla on saada kokea aikuisten asioita, kun sitten ei osata kuitenkaan ottaa aikuisen vastuuta edes omista asioitaan?

Olin itse aikoinani osin väärässä, kun perustelin vanhimmille lapsilleni irrottautumista netistä ja puhelimesta tekemään muutakin. Perusteluni tuolloin oli tietämättä tulevaisuudesta, ettei puhelin esimerkiksi tuo/tee ruokaa kotiin, eikä se siivoa tai pese pyykkiä tai pese kehoa jne. Nykyisin on hyvä oppia, kuinka kotiin saa tarvittaessa puhelimen avulla sen kauppakassin, jos jostain syystä ei itse kauppaan pääse.Netin kautta voi myös opetella tekemään asioita vaikka omaan kotiin liittyen. Nykyisillä valmisruokien määrillä ei tarvitse myöskään nälkiintyä pahasti, joten pärjäähän sitä niinkin. Kotiin voit puhelimella tilata siivouksen, ja monia muita palveluja pyykkihuollosta lähtien. Peseytyminen taitaa vielä olla taito, jota ei puhelimella voi hoitaa?

Nykyisin puhelimesta saa arjen ja kodinhoitoon paljon neuvoja, jos jotakin ei osaa niin netin kautta voi hyvin videoiden ja muun materiaalin avulla opiskella. Kaikki tehdään nykyisin netissä ja netin välityksellä, kotoa ei oikeastaan tarvitsisi poistua lainkaan.

Maailma on muuttunut hyvin lyhyessä ajassa ja sitä en osaa määritellä, onko kaikki muutos ollut hyvää tai pahaa. Itse olen huolissani erityisesti lasten suuresta pahoinvoinnin määrästä, joka näkyy jokaisessa kadunkulmassa jollakin lailla. Pientenkin lasten väkivaltainen käytös heijastaa mielestäni perheiden laajempaa hätää siellä kulissien takana. Kenties lapset itse pääsevät käsiksi ja näkemään väkivaltaa ja muuta ihmisen silmille sopimatonta netin kautta ja tekevät itsekin sitä, minkä he luulevat normaaliksi tavaksi toimia? En tiedä, kauhistuttaa miten tuleva kokonainen sukupolvi on vääristynyt jotenkin piloille jo ennen kouluikää.

Elämänhallinta ja vastuu

Sukupolvien yli kulkevat, moninpaikoin tiedostamattomat taakat voivat aiheuttaa hyvin paljon hankaluutta elämään yleensä;ihmissuhteisiin, työhön, minuuteen, kykyyn ylipäänsä toimia yhteiskunnassa.

Ei pelkästään sukupolvien yli kulkevat taakat, myös monet muut ihmisen elämässä vierailevat/pysyvät säkit harteilla hidastavat ja hankaloittavat elämässä viihtymistä.

Ihmissuhteiden katkeamiset eri muodoissaan (hylkääminen, ero, kuolema) sekä erilaiset ja eriasteiset sairaudet voivat hankaloittaa kenen tahansa elämää, sekä kuormittaa läheisten kykyä sietää tilannetta. Kaikilla on kokemuksia näistä asioista, joko omakohtaista tai sitten on päässyt sivustaseuraajan rooliin kurkistamaan kulissin taakse.

Sitten on paljon itseaiheutettuja harmeja niin omassa, kuin toistekin elämässä. Alkoholismi ja erilaiset muut riippuvuudet erilaisista asioista (ihmisten riippuvuus toisesta ihmisestä) saavat elämän joskus hyvinkin huonolle tolalle ja jossain kohtaa riippuvuudet alkavat vaikuttaa myös muihin läheisiin ihmisiin ja myöhemmin laajemmin ihmisiin yleensä.

Olen hirmuisen vähän itse nähnyt kenenkään kiinnittävän huomiota ihmisen elämänhallinnan taitoihin, puhuttaessa vaikka alkoholismista taikka muista elämänhallintaa kaventavista ongelmista elämässä. Aina keskitytään vain näkyviin ongelmiin (elämänhallinnan puutteen seurauksena syntyviin) ja ihmisen negatiiviseen tapaan yrittää ratkaista jokin elämänsä hankaluus voivotellen, etsien ratkaisua/syytä mahdottomasta. Olisiko alkoholisti alkoholisti, jos ja kun hän olisi saanut riittävästi kykyä ja kokemusta omasta elämänhallinnasta alkoholismia edeltävien vuosien aikana?

Uskon itse elämänhallinnantaitojen kehittyvän lapsuudesta saakka. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uusia taitoja elämäänsä ja elämänhallinnan taitojenkin opettelun voi alkaa milloin vain, asia kerrallaan.

Itse erehdyin joskus vuosia sitten pyytämään apua hankalassa elämänvaiheessa eron jälkeen ja olin kovin hämmentynyt, kun en sitä sitten saanut. Syy ja perustelut avun epäämiseen olivat hyvä elämänhallinta, sekä sen myötä pärjääminen elämässä sen hetkisistä ongelmista huolimatta. Pakka pysyi siis kasassa vahvan elämänhallinnan ansioista.

Elämänhallintaa on monenlaista ja eriasteista. Se myös tarkoittaa sopeutumiskykyä vaihtelevissa tapahtumissa elämässä. Hyvään elämänhallintaan mielestäni kuuluu arjessa suoriutumien ja ongelmanratkaisukyky positiivisella tavalla. Peruspilarit ovat kunnossa.

Olen joskus vierestä nähnyt, kuinka läheiset saattavat kaikessa hyvää tarkoittavuudessaan sabotoida kyvyn ihmisen elämänhallintaan. Siitä syntyy kierre, jossa läheisestä tuleekin riippuvainen ns. auttajistaan ja oma ongelmienratkontakyky ja sitä kautta tunne elämänhallinnasta katoaa. Se ei motivoi ketään elämässä eteenpäin, jos menettää otettaan omasta elämänhallinnantunteesta.

Olen nähnyt vierestä, kuinka aikuisen ihmisen vastuu omasta elämästä onkin jonkun toisen takataskussa ja elämänhallintaa ei ole ilman toista, koska se toinen on pitänyt itseään niin tärkeänä tämän elämässä. Ihminen ei ole edes perustaitoja liittyen elämänhallintaansa. Sitten, kun on pitänyt alkaa ottaa vastuu omasta elämästä, arjesta, sehän ei luonnistu ollenkaan. Koska joku muu on pidellyt hyppysissään koko toisen elämää, tehden puolesta, ratkonut ongelmat puolesta, kantanut kaiken vastuun toisen puolesta.

Elämänhallintaan ja vastuuseen siis opitaan kotona pikkuhiljaa normaalisti. Jo ihan pieni saattaa kokea ikäviä tunteita menettäessään tunteen hallinnasta. Jos vaikka hoitaja tuputtaa lusikalla ruokaa toisen suuhun, vaikka toinen osaisikin itse syödä. Vaihtoehtona pikkuisella on siinä tilanteessa joko alistua kohtaloonsa, taikka protestoida vastaan.

Hyvää tarkoittava apu saattaa joskus pahimmillaan viedä pitkään jatkuessaan toiselta kyvyn omaan elämänhallintaan ja sen myötä myös vastuunkantamisen kyvyn, jos sitä on edes koskaan päässyt muodostumaan.

”Kun teen näin, siitä seuraa näin?” Edellinen on tietoisuutta ja seurauksien pohtimista sekä valmiutta kantaa oma vastuu omista ratkaisuista. Elämänhallinnan ongelmien kanssa painiessa ihminen ei kykene ajattelemaan ennen tekoa/tekemättä jättämistä itse asiaa, saatika ei kykene ajattelemaan seurauksia, vaan luottaa siihen, että joku muu hoitaa hänen asiansa, seuraukset, ja hän voi tehdä mitä lystää ja vastuu sälytetään aina jonkun muun syyksi.