Aikuisille kerrotaan väkivallan eri muodoista erilaisissa ihmissuhteissa, eri elämäntilanteisiin liittyen monissa eri kanavissa, niin somessa kuin fyysisellä ilmoitustaulullakin unohtamatta perinteisiä median kanavia.
Näissä aikuisten kanavissa ei puhuta kiusaamisesta, vaan väkivallasta. Suoraan ja kaunistelematta kuten pitääkin. Kehoitetaan nollatoleranssiin asian kanssa ja ottamaan yhteyttä avuntarjoajaan.
Lasten suorittamana väkivalta muuttuukin kiusanteoksi, mikä ihmetyttää kovin. Lasten tekemänä väkivaltaa normalisoidaan, vähätellään, lakaistaan maton alle ja sitä ei usein edes aikuinen halua nähdä saati tunnustaa. Kun aikuinen selittää väkivallan uhrin syyksi, sitä ei hyväksytä mutta koulumaailmassa tämä on normaali kaytäntö hakea uhrista se vika ja syy.
Huonompi juttu on se, miten olemme jokainen kasvaneet väkivallan kulttuuriin, paikoissa missä väkivalta normalisoidaan ja väkivaltaa vähätellään. Väkivallan hyväksyminen alkaa siis jo varhaiskasvatuksesta, jatkuen läpi koko elämän perusopetuksen tehdessä parhaansa lakaistakseen ilmiön maton alle kädettömänä ja sama hiekkalaatikkomeininki jatkuu sitten niissä ”aikuisten”työpaikoissa.
Väkivalta jalostuu ikävuosien karttuessa ja perusopetus tekee omaa kasvatustyötään asian normalisoimiseksi, kuten varsin hyvin tiedämme. Sanotaan ihan kasvatusalan ammattilaisten toimesta väkivallan olevan osa normaalia lasten ja nuorten elämää ja se pitää vain kuulemma hyväksyä, siihen ei kuulemma voida puuttua.
Mikä tekee väkivallasta hyväksyttävää lasten ja nuorten parissa? Mutta sitten se sama väkivalta kohdistuessaan aikuiseen onkin rikosseuraamuksen piirissä? Kun lapsi lyö, se on normaalia sanotaan. Mutta, iän karttuessa sama lapsi lyö uudelleen ja uudelleen. Lyöminen on väkivaltaa puhtaimmillaan. Lapsena opitut tavat istuvat tiukassa aikuisuuteen asti.
Milloin lasten harjoittama väkivalta muuttuisi ei-hyväksytyksi toiminnaksi? Suurin osa kasvatusalan ihmisistä ei edes tunnista lasten harjoittamaa väkivaltaa ja mietinkin, tarvitaanko tällaiseen omakohtaista kokemusta vai ovatko nämä tyypit itse sitten niitä kouluaikojen kiusaajia, jotka pitävät väkivallan normalisointia yllä?
Parisuhteessa tai missä tahansa aikuisten välisessä suhteessa (paitsi työpaikat) väkivaltana pidetään muitakin asioita, kuin pelkkää fyysistä koskemattomuutta loukkaavaa toimintaa. Tämän pitäisi ulottua ihmisen jokaiseen elämänalueeseen iästä riippumatta.
Väkivalta luo lisää väkivaltaa, se on ikävä totuus. Miksi lasten harjoittama väkivalta hyväksytään ihan yleisesti normaaliksi osaksi lasten elämää? Mutta aikuisten elämässä siitä tulee jollain lailla jopa tabu, josta ei saa ääneen mainita?
On hurjan ristiriitaista; ensin lapsuudessa koet ja näet ja saatat harjoittaa kaikenlaisia väkivallan muotoja osana normaalia lapsuuttasi jatkaen samaa myös työpaikoillasi ja sitten siitä tuleekin aikuisten yksityiselämässä rangaistavaa. Perheiden sisällä väkivalta on myös rikos, mutta koululaisyhteisöissä sama toiminta normalisoidaan aikuistenkin taholta.
Onko niin, että ihminen on väkivaltainen eläin, joka ihan huvikseen ja omaksi ilokseen käyttää väkivaltaa omien etujen saavuttamiseen?
Edelleen tarvitaan tietoisuutta ensinnäkin siitä, mikä on väkivaltaa. Aikuiset eivät itsekään välttämättä tiedä sitä, koska ovathan hekin käyneet oman perusopetuksensa ja oppineet väkivallan normaaliuteen. Onneksi tämän päivän vanhemmat ovat alkaneet heräillä tämän asian puoleen ja väkivallasta puhutaan, ei enää vähättelevästä kiusaamisesta.
Jokaisen vanhemman pitäisi tehdä itselleen selväksi, mikä on väkivaltaa ja tämän jälkeen tehdä itselleen selväksi hyväksymisen kanssa se kuuluisa 0-toleranssi. Väkivaltaa ei pidä hyväksyä missään muodossa, ei kenenkään toteuttamana. Lapset ja nuoret eivät ole poikkeus väkivallan suhteen. Lasten ja nuorten tekeminä väkivalta ei ole yhtään hyväksytympää, kuin aikuistenkaan.
Kouluissa ja muissa paikoissa pitää pystyä luottamaan kaikenlaiseen koskemattomuuteen ikätoverien kuin muidenkin taholta. Ihan samoin, kuin kotona ei ole hyväksyttävää käyttää väkivaltaa missään tilanteessa.
Kasvatuksen piirissä henkinen väkivalta aikuisten taholta on valitettavan yleistä ja jopa tahattomasti moni aikuinen onnistuu käyttämään lapseen väkivaltaa nöyryyttämisen muodossa. Sitten ihmetellään myöhemmin, kun lapsella on kadonnut kunnioitus tiettyjä aikuisia kohtaan esimerkiksi.
Väkivallan eri muotoja jaetaan fyysiseen, henkiseen ja taloudelliseen väkivaltaan. Fyysinen väkivalta sisältää monenmoista eri muotoa ja niitäkin me jokainen olemme kokeneet jo varhaiskasvatuksesta alkaen normaalina osana elämää.
Fyysistä väkivaltaa on siis koskeminen/tarttuminen toiseen negatiivisessa/häiritsevässä tarkoituksessa, ilman toisen lupaa ja aina ei tarvitse satuttaa tai sattua. Fyysiseen väkivaltaan kuuluu myös esineiden kautta ja avulla toiseen kajoaminen (tavaroiden ottaminen kädestä, vaatteiden anastus, omaisuuden tuhoaminen, tavaroilla heittely kohti, jne) Tähän ongelmaan auttaisi jo kovasti se, että kaikenlainen toiseen koskeminen olisi kiellettyä ilman vastapuolen lupaa koskien niin aikuisia, kuin lapsiakin ja lasten ohjeistaminen turvakasvatuksen turvin ihan samoin kuin lapset oppivat pienestä pitäen, ettei toisten tavaroihin tai omaisuuteen saa kajota. Tönimiset, läpsyt, ns. vahingossa toiseen kajoamiset leikin varjolla jäisivät pois tällaisilla säännöillä nopeasti. Lapset ymmärtävät hyvin nopeasti kehorauhan merkityksen, lapset oppivat nopeasti kunnioittamaan toisen koskemattomuutta, jos vain aikuinen on tukemassa ja muistuttamassa.
Henkiseen väkivaltaan kuuluu sitten se kaikki muu toiminta. Loukkaavat puheet, eristäminen muista, ilmeet, eleet, uhkaukset, manipulointi ja niin edelleen. Lapset käyttävät tätäkin väkivallan muotoa taitavasti. Nykyisin osasta lapsia kasvaa sellaisia silmänpalvojia, jotka käyttäytyvät kiltisti, kun aikuinen on läsnä, mutta unohtavat jokaisen säännön aikuisen poistuessa paikalta ja väkivalta voi mennä hyvinkin hurjaksi erittäin nopeasti.
Taloudellinen väkivalta lasten kohdalla tarkoittaa kotona opittuja arvojen eriarvoistavaa itsetietoista käytöstä, jossa ollaan kaveria vain niiden ”hyvästä perheestä” olevien kaverien kanssa ja halveksunta niitä muita kohtaan näkyy lasten käytöksessä.
Olisi paljon jo siinä, että tietoinen väkivaltakasvatus ja 0-toleranssi toimisi myös lasten kanssa. Lapsille itselleen annettava turvakasvatus, sekä jo pelkkä puheeksi ottaminen arjessa, kaiken väkivallan suhteen ehkäisisi mielenterveydenongelmia myöhemmin aikuisuudessa ainakin.
Väkivaltaa ei pidä hyväksyä, eikä sitä tule mahdollistaa missään tilanteessa myöskään lasten parissa. Lasten harjoittamana väkivalta ei ole yhtään oikeutetumpaa, kuin aikuisten harjoittamana. Väkivallasta pitää puhua lastenkin kanssa, ettei lapsi opi väkivallan eri muotojen olevan normaalia.
Vanhemmissa on voimaa, ja ainoa mihin vanhempana voi vaikuttaa parhaiten ja tehokkaimmin on tietoisuuden lisääminen siitä, mitä kaikkea väkivalta on ja mihin väkivallalla pyritään, kun sitä käytetään? Väkivallalla pyritään hallitsemaan ja alistamaan kohde tekijän vallan alle. Pelko on yksi keino saada toinen myös tekemään kaikenlaista. Väkivallan tekijä on lapsuudessaan nähnyt ja oppinut käyttämään väkivaltaa, valtaa suhteessaan muihin’ja niinkö haluamme omien lastemme kasvavan?
Väkivaltaan lasten keskuudessa on uskoakseni hankala puuttua, koska useimmilta aikuisilta on itseltäänkin hämärtynyt raja sekä tietoisuus siitä, mikä kaikki on väkivaltaa, käyttäen väkivaltaa tiedostamattaan itsekin sujuvasti.
