Iloa huonekasveista

Nopeasti on syys alkanut ja lisääntyvän hämärän pilvisinä päivinä todella huomaa. Lokakuu on alkamaisillaan tarkoittaen sitä, että syyskauden puoliväliä elellään jokseenkin kesäisissä lämpötiloissa.

Ulkona vihmoo vettä, taivas on harmaana ja puut valmistautuvat muun luonnon tapaan talviunilleen. Tänä vuonna koivut ovat olleet ensimmäisinä pudottamassa lehtiään, jotka eivät ole kunnolla vaihtaneet edes väriään vielä. Muutamia vaahteroita olen nähnyt punertavina, mutta ilmeisen lämpimän sään vuoksi luonnon värileikki antaa vielä odottaa itseään. Sienet tuntuvat villiintyneen kasvuun ja niitä näkyy tienvarsillakin ihan kiitettävän kokoisina rykelminä, monina lajikkeina. Linnut ovat parvina lennelleet kohti eteläisempiä näkymiä kattomme yllä.

Olen laitellut kotiin uusia ja vanhoja huonekasveja, istuttanut ja juurruttanutkin mummon kanssa yhteistuumin molempiin koteihin näitä hyvän mielen tuojia. Onnistuu homma näin syksylläkin, näköjään.

Huonekasveja on nyt paljon enemmän, kuin aikoihin ja niille paikkojen löytäminen teettää taas hieman työtä. Peikonlehti suurimpana sai seinähyllyyn oman paikkansa, samoin toinen samanmoinen pääsi hämärään seinän ja hyllyn välitilaan.

Kultaköynnökselle tein ruukkuun ympyrän mallisen tuen, jota pitkin voi kasvaa, jos kasvaa. Vielä olisi muutama juurrutettu köynnöksen oksa odottamassa istuttamista, kunhan saisin aikaiseksi hankkia sopivan ruukun.

Ajattelin kokeilla amppeliin kultakäynnöstä, josko kasvaisi paremmin siinä? Kasvin sijoittelu ikkunan eteen luonnistuu amppelissa parhaiten. Kultaköynnös on valoa vaativa kasvi ja meillä menestyminen on tämän vuoksi heikkoa kodin yleisen pimeyden vuoksi. Vaikka ikkunoita on, valoa ei riitä tarpeeksi edes ihmisten tarpeiksi. Onneksi emme tästä kärsi kovinkaan paljoa, hämärän hyssy on arkea meillä, meille.

Aaloe on uusin tulokas, ja saa nyt nähdä, miten se meillä menestyy?

Kuvissa olevien muiden kasvien nimiä en tähän hätään valitettavasti saa mieleen. Kasvin nimen tietämisellä ei ole minulle väliä/merkitystä, ja en paina niitä mieleeni mitenkään erityisesti.

Nuorena hoidin huonekasvit varsin hyvällä menestyksellä. Nykyisin en voi sanoa samaa. Unohdan jutella kasveille, unohdan myös kastelun joskus pidemmäksikin aikaa. Lannoitus on hepreaa jne. Altakasteluruukut pelastavat jonkinverran, mutta osa lajikkeista ei tykkää kasvaa niissä. Saan pidettyä yleensä kasvit kitukasvuisina hengissä, toisin kuin mummo. Hänen hoidossaan kasvit kasvavat liiankin hyvin, liian suuriksi lyhyessä ajassa ja toisinaan saan häneltä hävitykseen päätyviä kasveja meille.

Kaikesta huolimatta pidän huonekasveista ja elämä ilman niitä olisi kovin väritöntä ja ja. Huonekasvit ovat ilo elämässä, vaikka sen pienen tahi isomman hetken, minkä ehtivät säilyä hengissä.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *