Olipas hyvää tuuria pitkästä aikaa ja olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tai no, ajatuksesta se lähti liikkeelle ja lopputulos on oikein omalle silmälle sopiva.
Olen jo vuosia miettinyt pääni puhki, miten voisin tehdä tai saada näköesteen eteiseen. Kotiin tultaessa näkymä osuu suoraan petiini ja se ei ole tuntunut kovinkaan mukavalta.
Joskus olen vaihtanut olohuoneen ja makuusoppeni paikkoja, mutta sekään ei ole ollut hyvä/ toimiva ratkaisu muuta perhettä ajatellen. Ja niinpä sänkyni on ja pysyy siinä missä se on aina ollutkin.
Kesällä bongasin jostain mainoksesta tuon ruokoseinämän ja ajattelin heti, että tuo sopisi ehkä meille seinustaksi, rajaamaan ja antamaan hieman näköestettä eteisestä petiini. Etsiessäni sitten loppukesästä seinämää, olin auttamattoman myöhässä, sillä jäljellä tuntui olevan enää pieniä ja matalia jäljellä. Unohdin koko asian hieman pettyneenä.
Ja sitten, siinä se oli ja vieläpä niin hyvällä tarjouksella ja kotimaista laatua. Lähdin siis pikkuisen ja äitinsä houkuttelemana paikalliseen ostoskeskukseen, ilman omaa tarvetta tehdä mitään ostoksia ja olin ihan vain seuraneitinä mukana. Elin jälleen todeksi oman jo kuluneen lauseenparren, etten koskaan hanki mitään kallista. Alkuperäinen hinta olisi ollut minulle liian tyyris, mutta hyvällä alennuksella saatoin ostaa sen kaikkein suurimman ja leveimmän ruokoseinämän.
En malttanut edes nukkua yön yli päästäkseni kiinnittämään seinämää paikoilleen, vaan minun oli ihan pakko saada se paikoilleen heti. Hetken jouduin pohtimaan, millä saan seinämän pysymään siististi ja tukevasti ilman rakenteisiin kajoamista. Ratkaisu löytyi leveästä sisal-nauhasta, jonka avulla tein tee-se-itse-virityksen ja nyt näyttää siltä, että viritys myös toimii ihan ookoosti.
Niin pieni juttu, mutta minulle suuren suuri ilonaihe mokoma näköeste. Kulunut yökin tuntui nukuttavan makeammin ja en pyörinyt sängyssä levottomasti, vaan taisin olla samassa asennossa koko yön?
Kuva ehkä hieman vääristää, koska seinämä on ”rypytetty” kasaan ja jätetty kaksinkerroin. Ei siis todellisuudessa näytä siltä, kuin olisi kaatumassa tai olisi vinossa. Kuvakulma on vinossa hieman ajatellen seinämää, mutta tuo on näkymä olohuoneemme puolelta katsottuna. Pikkukuvissa on näkymä puolin ja toisin eteisestä tai eteiseen.
Pienestä sitä saakin mielen iloiseksi, materialismionnellisuus on jälleen huipussaan. No, puolustaudun ja kerron, että tarpeeseen tuli. Minulla kun ei ole sitä omaa makkaria, josta saisi oven kiinni halutessaan. Nyt ei myös tunnu sellaiselta, että nukkuisin eteisessä 🙂 .
Eteiseen tulin hankkineeksi joitakin viikkoja sitten uuden käytävämaton, joka sopii todella hyvin yleiseen näkymään. Olen itselleni kiitoksen velkaa onnistuneesta ratkaisusta laittaa helposti imuroitavat matot kesäksi kaikkialle. Koiraperheessä tassujen ja huonosti lenkin jälkeen kuivatun turkin mukana saattaa tulla likaa ja säästöä tulee siitä, kun niitä isoja talvimattoja ei tarvitse sitten syksyn kurakelien jälkeen vielä erikseen pesettää. Hyvä minä!
Vuodenaikojen vaihtelu innostaa kotona sisustelemaan teeman mukaisesti. Alkava pitkä pimeä kausi vaatii tunnelmaa ja valoja eri muodoissaan.
Mukavaa alkavaa viikkoa!