Marraskuun hämärä kietoo kaiken ympärilleen. Aurinko on tavattavissa keväällä jälleen. Hämärän ja pimeyden lisääntyessä mielikin kääntyy vähän niinkuin sisäänpäin. Viltti kainaloon ja lepoon velvollisuuksien jälkeen. Joulunajan odotus, kuka keskittyy mihinkin ja mitenkin?
Ilo saapuu lumen muodossa, samoin pimeys helpottaa hieman valkoisen peitteen myötä. Meillä lunta vielä odotellaan, koira taitaa ehkä eniten odottaa lumipesujaan, loikkiaan paksussa hangessa ja kuonon päälle tipahtelevia sulavia hiutaleita. Turkki on jo talvikunnossa ja parvekkeella tuntuu viihtyvän paivätirsojen muodossa.
Kirjoitan yleensä aikaisin aamulla, seurassani kahvikupillinen jos toinenkin. Lenkkeillessä ilokseni yllätyin pilvien raosta pilkistävää aurinkoa ja pitihän se ihme kuvata heti sopivan tilaisuuden tullessa. Olinhan juuri kaipaillut tuota valoa kaiken hämärän keskelle. Aurinkoinen keli jatkuikin sitten koko päivän.
Itseäni vaivaa kylmä ulkona, puuttuvan talvivaatetuksen vuoksi. Kesän aikana takki oli kutistunut entisestään kaapissaan, makkarankuori mokona ei mennyt enää kiinni selkätukivyön kanssa.
Inhoan yli kaiken kaupoilla ravaamista, sovittamisineen kaikkineen ja omalle kohdalle kotiin tilaaminen ei ole vaihtoehto. Mieleisiä ja mukavia ja sopivia vaatteita on hankala löytää liikkeistä ja se onkin yksi syy omalle vastenmielisyydelle hankkia uutta tai edes käytettyä. Kulutan vanhat, hyväksi havaitut tuotteet ihan loppuun asti, niin ettei niistä jää kiertoon enää seuraavalle, yleensä. Noh, lähipäivinä olisi pakko suunnata ajatus ja askeleet kohti takkikauppaa kuitenkin.
Ensiviikolla pääsen jälleen pikkuisen miehenalun kanssa puuhastelemaan ja toivoa sopii, että kuntoni riittää useampaan hoitopäivään ja ,-iltaan. Koiran ja taaperon yhteinen ulkoilu on aina jonkinlaisia kompromissejä suuntaan sekä toiseen. Koira vaatisi pidemmän lenkin ja tai puistoilua. Taapero tahtoo jo itse kävellä osan matkoista, rattaissa istumisen sijaan ja leikkipuistossakin olisi kiva piipahtaa. Jokaiselle siis jotakin, ja toivoa sopii kompromissien olevan riittävästi. Uma saa kävellä mukana lenkin, taapero pääsee metsäpuistoon ja saa raitista ilmaa liikunnan kera. Reitillä metsäpuistoon molemmat vahdittavat saavat myös tepastella turvallisesti ja omaan tahtiinsa, ja kiirehän meillä ei olekaan.
Lähestyvä joulun aika tuo omaankin elämään hieman enemmän pohdittavaa ja tekemistä. Lasten joulun olen pyrkinyt pitämään ennallaan myös eron jälkeisinä vuosina ja tänä jouluna on siis vuorossa äidin joulu. Joulunkin aika on muutoksessa.
Meidän perheessä alkavat lapsuuden joulut olla takanapäin lasten kasvamisten ja aikuistumisten myötä. Arki on muuttunut paljon, on myös juhla-ajat.
Osa lapsista on joulun pyhät töissä, ihan kuten vanhempansakin aikanaan. Vuorotyö ja tietyt ammattialat eivät katso, onko pyhä vai arki, ilta vai aamu ja työt on tehtävä keskeytyksettä myös yöllä. Virka-ajasta voi vain haaveilla.
Vuorotyö ei valikoi, kellä on lapsia taikka muuta, juhlapyhät eivät estä työntekoa ja työntekijöiden lapset joutuvat silloin hoitoon, ellei ole ketään läheistä, joka suostuu omat pyhänsä käyttämään toisten lasten hoitamiseen. Vuorotyön raadollisuus korostuu jotenkin joulun ja muiden pyhien aikaan, ainakin omalle kohdalle sen olen huomannut.
Meilläkin on ollut jouluja, jolloin alle kouluikäiset lapset olivat hoitopaikassa ja kyllä palautetta tuli henkilökunnalta, etteikö lapsille olisi järjestynyt jotakin muuta hoitoa pyhien ajaksi, edes jollekin sukulaiselle tai tuttavalle. Niin, kyllähän sitä olisin itsekin halunnut olla kotona sen joulun, vaan kun jonkun vuoro on aina olla hoitoalalla vuorossa oli pyhä taikka ei.
Lähestymme pikkuhiljaa aikuisten joulua, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan meidän perheessä? Rauhallista yhdessä oloa, hyvää ja monipuolista ruokaa jälkiruokineen, tunnelmaa ja lepoa arjen vastapainoksi? Pikkuinen lapsenlapsi ei ihan vielä ymmärrä tai muista kolmatta jouluaan. Satu joulupukista ja muista juhlan aineksista on odottamassa kokemuksina, jotka toivottavasti jäävät lämmöllä hänenkin mieleen tulevaa ajatellen?
