Marraskuun hämärä kietoo kaiken ympärilleen. Aurinko on tavattavissa keväällä jälleen. Hämärän ja pimeyden lisääntyessä mielikin kääntyy vähän niinkuin sisäänpäin. Viltti kainaloon ja lepoon velvollisuuksien jälkeen. Joulunajan odotus, kuka keskittyy mihinkin ja mitenkin? Ilo saapuu lumen muodossa, samoin pimeys helpottaa hieman valkoisen peitteen myötä. Meillä lunta vielä odotellaan, koira taitaa ehkä eniten odottaa lumipesujaan, loikkiaan paksussa… Jatka lukemista Marraskuun ajatuksia
Avainsana: aikuiset lapset
Perikunnan juttuja
Ulkona satoi jotain valkoisen oloista, lunta jäätyneeseen maahan. Saa nähdä, millainen talvi on tänä vuonna? Oma toiveeni olisi paljon lunta, kuten parina edellisenäkin. Lumen määrä aiheuttaa keskustelua ja yleinen mielipide taitaa olla mitä vähemmän, sen parempi? Pakkastakin saisi olla, mielellään koko talven ja pitkälle kevääseen saakka. Sata vuotta ainakin Hankimme vanhan mummon pihamaan lumitöihin avustajan,… Jatka lukemista Perikunnan juttuja