Hetkiä; ne mitkä jäävät mieleen

Katsahdin eräänä aamupäivänä ylös taivaalle, kotia tultaessa ja siinä se oli; täydellinen taivaan sini sopivan valkoisten pilvien kera. Täydellinen näky ja sain välttävän otoksen juuri siinä taltioiduksi myöhempääkin käyttöä varten. Pienestä se oma ilo syntyykin…

Vastaavasti hetkessä voi jokin mennä pieleen, ihan pienesti vain ja huoli on suurta sen jälkeen. Tämän saimme kokea viikonloppuna, kun koiruus sai lipoa jäätelötikusta loput herkut ja lipoi sitten mennessään koko tikun. Otteeni tikusta herpaantui ja siitä alkoikin vuorokauden mittainen jännitysnäytelmä, tuleeko se tikku nyt sitten itsekseen ulos koirasta vaiko ei ?

Päivälenkillä hieman toisenlaisissa maisemissa

Toimimme ohjeiden mukaisesti ja selailin vielä ihmisten kokemuksia vastaavasta tilanteesta ja totesin, että on aika tavallinen onnettomuus, silti mielessä kaihersi oma huolimattomuus.

Suunnittelimme päivän kulkua Uman ehdoilla. Päivälenkki ohjautui veden äärelle, pienen kosken rantaan. Kalliolta löytyi Uman hajuaistin ohjaamana mm. sukkapari, sisilisko, ongenkoukku siimoineen sekä pusikosta vielä hauenpää, jonka olisi mielellään hotkinut menemäään, jos luvan olisi saanut.

Ympäristöä mainostettiin kyltein roskattomaksi, mutta ihmisten lukutaito tuntuu olevan ruosteessa paikoitellen. Jos on jaksamista viedä luontoon jotakin sinne kuulumatonta, niin pitäisi olla jaksamista kantaa se sieltä poiskin. Ongenkoukku minkä tahansa eläimen kehossa sattuu aivan varmasti, siimasta puhumattamakaan.


Arabia 1962

Samalla reissulla kävimme vielä pienesti ja nopeaan pyörähtämässä kirpputorilla. Mielessä oli, josko lautasia löytyisi ja löytyihän niitä peräti neljä. Kotona vasta huomasin lautasia tarkemmin tutkaillessa, että ovat joo kyllä Arabiaa, mutta että vuosiluku leimassa on vuodelta 1962. Melkoista vuosikertatavaraa tällä kertaa. Innoissani sainkin heittää kaapista roskiin neljä jo pahoin kolhiintunutta /halkeillutta lautasta.


Kakkavaroitus seuraavassa kuvassa, joten älä lue pidemmälle, jos olet herkkä tyyppi!

Illalla saapuikin sitten helpotus koko poppoolle viereisen kuvan mukaisessa muodossa. Huh, tällä erää selvisimme säikähdyksellä ja suurella huolella. Vahinkoja sattuu, sellaista se elämä vaan on. Kaikkeen ei voi etukäteen varautua, mutta olemme jälleen hieman ”viisaampia” ja jatkossa aivan varmasti jää tikut nuolematta eräältä neidiltä.


Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Vuoden projekti vihdoin valmis

Kiukkutuoli on valmis. Vain kuusi ruuvia kiinni koneella ja se on siinä sitten. Tein sen, vaikka pari kertaa teki mieli luovuttaa koko projekti. Kaiken kaikkiaan aikaa projektin parissa vierähti melkein kokonainen vuosi.

Vuosi sitten juhannuksen iltahämärissä ajatuksiini putkahti kokeilla kyseisen tuolin uudistamista. Vanha mummo oli itse sitä mieltä, että uuninpesään joutaa koko höskä, hän ei sitä tarvitse ja minä ajattelin, kuinka mahtavaa tuolissa onkaan istuskella. Juuri sopiva minun keholle ja olin etsinyt vastaavaa jo hyvän tovin. Siitä se ajatus sitten lähti.

Puisten osien irroitus ja istuinosan ottaminen paikoiltaan sujui nopeasti, siinä samalla, kun olimme seuraavan kerran mummon luona kyläilemässä. Kotiinkiin osat pääsivät pienen hionnan jälkeen.

Ensimmäinen ongelma tuli verhuilun niittien poiston kanssa. Yritin ja muutamia sainkin pois, käyttäen apuna kotoista ruokailuveistä. Homma tuntui jo alkuunsa erittäin raskaalta noin toimien ja viitisenkymmentä niittiä poistaneena tuumasin, etten kykene enempään. Ulkona alkoi olla kylmä ja työ eteni aina vaan hitaammin. Pakkasen purressa en tarjennut ulkotyöhön ollenkaan ja unohdin koko projektin. Sisällä en päällysteitä voinut purkaa saamatta oireita homeitiöistä, jotka siis kuivuessaan leviävät ympäristöön.

Eräänä päivänä postin toi mukanaan paketin sisältäen niitinirroitustyökalun ja verhoilun irroitus alkoi saada vauhtia. Naureskelin, että tätä vauhtia työ on juhannukseksi valmis, jos sittenkään. Niittikerroksia oli useita, jokaisen verhoilunosan jälkeen ilmestyi aina vaan uusi kierros niittejä. Turhautti melkoisen paljon, mutten halunnut antaa periksi enää tässä vaiheessa.

Kuvasin istuinosan päällustekerrokset, jotta saisin tehtyä samoin uusien päällysteiden kanssa. Kotoa löytyi sisuksiin kaikki tarvittava ja vain päällinen piti tilata. Päällistä ommellessa kävi selväksi, miksi kyseinen keinonahka oli niin edullinen ja edelleen mietin, miksi säästin väärässä paikassa? Noh, kyseinen keinonahka on laadultaan heikoin, mitä olen ikinä tähän mennessä työstänyt ja sain nyt hyvän kokemuksen tästäkin.

Kohta on juhannus, kiukkutuoli on valmis ja olen itse monta kokemusta rikkaampi nyt. Lopputulos ei ole ammattilaisen jälkeä, eikä sen pidäkään olla. Onhan kyseessä kuitenkin ihan uusi asia itselleni ja kädenjälki on sen mukaista, harjoittelua omatoimisesti.

Toki, olisin voinut edes googlettaa tiettyjä juttuja, vaan en kokenut tarpeelliseksi. Työ opetti tekijäänsä tällä kertaa ja olen kiitollinen, että ylipäänsä sain tuolin valmiiksi, juurikin juhannukseksi. Seuraavaksi jo tiedän, missä järjestyksessä on järkevintä mitäkin tehdä. Maalauksen jätin suosiolla viimeiseksi, vaikka sen homman olisi voinut hoitaa jo hyvissä ajoin vaikka talvella. Mietin kuitenkin pitkään väriä ja lopullinen päätös mustasta syntyi vasta ihan viime metreillä.