Meillä elellään hidasta syksyä ja odotellaan jo talven ensilumia. Selvästikin koira odottaa jo pakkasia ja lunta, paljon lunta. Odotan itsekin, hieman toisesta näkökulmasta ajatellen. Saan vaihtaa talvimatot, kunhan nämä kurakelit alkavat väistyä ja likaa ei kantaudu sisätiloihin ihan yhtä paljon kuin nyt.
Vaikka kuinka pyyhimme koiran tassuja, valkoiselle matolle tulee väistämättä näkyväksi harmaita länttejä tassuista ja ongelmaa pahentaa vielä se, ettei eteiseen oven edustalle saa mattoa, kiitos jollekin ideanikkarille, joka on asentanut laminaatin, joka taas nosti lattiaa niin korkealle, että matto ei mahdu enää oven ja lattian väliin.
Kotimme on itseasiassa täynnä näitä pienen pieniä ärsyttäviä elämää hankaloittavia teeseitseremontoijan jälkiä, taikka sitten ihan vanhuuttaan ja käytössä kulunutta pintaa. No, siedämme vielä toistaiseksi asian ja sisustuksella saa onneksi monia juttuja peiteltyä katseelta piiloon.
Uma kävi jokunen viikko takaperin pesulla ja sai vihdoin äänensä kuuluviin ilmoittaen, ettei pidä suihkusta ollenkaan. Olen harkinnut hankkivani sellaisen koiran kuivaukseen tarkoitetun puhaltimen, ja voisin siistiä koiran myös kotona. Ongelma on siinä, ettei turkki kuivu kastuttuaan läpikotaisin ilman mekaanista apua ja sen vuoksi Uma on päässyt käymään pesupalvelussa. Kuvassa koira, joka tutustuu uuteen petiinsä. Pelkona itsellä oli, ettei Umppa hyväksy tätäkään petiä omakseen. Pikkuhiljaa kuitenkin näyttää siltä, että peti voittaa lattiamajoituksen.
Leivoin pitkästä aikaa ihan koko setin eli kermakakkua ja voileipäkakkua. Perinteinen kermakakku, jossa täytteenä toiveen mukaisesti mansikkabanaania. Päällykseen tein hyytelöimällä kiilteen mansikoiden ja vadelmien päälle. Voileipäkakun ohjetta yritin taltioida lapsille tulevaa varten ja totesin, että se pitäisi tehdä kakkua kasatessa.Leipäkakku on jokaisen lapsen toivelistalla melkein jokaisissa juhlissa ja teenkin aina suuren suuren kakun kerralla, jos päätän leipiksen valmistaa. Juhlimme jälleen yhden lapsen 18-vuotissynttäreitä pienellä porukalla ja siinä leipoessa mietin, miten mukavaa kyseinen homma onkaan ja edelleen ihmettelen, miksi en leivo useamminkin?
Jokaisen lapsen kohdalla mietin aina, mihin ihmeeseen ne vuodet oikein menevät; vastahan tämäkin oli sellainen eskari-ikäinen, sitten pikkukoululainen, ja vähän isompi sellainen. Juurihan hän aloitti yläkoulun, pääsi ripiltä ja ajeli mopollaan ja nyt sitten jo yhenäkin aikuinen. Olen kuitenkin iloinen lasteni aikuistumisista.
Jotenkin tuntuu, että kuluva vuosi on kulkenut ennätysvauhtia eteenpäin. Päivät vilahtavat yhdessä hujauksessa, kuukaudet samoin. Vuosi on kulunut ja jälleen on joulu, vuodenvaihde tuloillaan. Samaa synttärisankarikin pohti ja mietti, miten nopeasti aika on hänenkin kohdallaan mennyt eteenpäin.
Vuosi sitten näihin aikoihin kirvistelin yhä kipenevän selkäni kanssa, olon ollessa fyysisesti todella kehno ja joka kohtaa kehossa särki toivottomuuteen asti. Jouduin pohtimaan jo koirasta luopumista, liikuntakykyni kadotessa ja askeleen lyhentyessä. Ilman koiraa olisin tuskin liikkunut siinä olotilassa metriäkään, joten jälleen voin todeta Uman olevan aivan oikeassa paikassa, pitämässä myös minut liikkeessä ja olen valtavan kiitollinen koiran olemassa-olosta ihan jokainen päivä.
Nykyisellään moni asia on toisin, kuin vuosi sitten. Toivottomuus kehon suhteen on vaihtunut pienen pieneen toivonkipinään, ehkä tämä taas tästä. SLEn aiheuttamalle väsymiselle ei voi tehdä mitään, siihen olenkin sopeutunut jo kymmeniä vuosia sitten. Samoin selkäni tilanne on selvillä ja olen alkanut sopeutua ajatukseen, ettei selkä kestä enää minkäänlaista kuormitusta ja kipu tulee olemaan seuranani loppuelämän enemmän tai vähemmän.
Mitä sitten on tapahtunut? Yksittäisiä pienen pieniä muutoksia, joista on ollut suurempi hyöty elämääni, kuin olisin koskaan uskonut. Mainitsinkin, että liikkumiseni alkoi olla huonoa vuosi sitten selän oireiden ja kivun vuoksi. Vihdoin saatuani itseni asian suhteen lääkärin pakeille, sain kerrasta minulle toimivan kipulääkityksen, jonka turvin nukun myös yöni. Aiemmin kipu esti myös nukkumasta kunnolla. Ymmärsin, miten nukkumiseni on ollut huonoa jo vuosikausien ajan. Nykyisin herään uuteen päivään paremmin ja koen peräti nukkuneeni sen muutaman tunnin yössä, mikä on aiempaan verrattuna suuren suuri aihe kiitollisuuteen.
Kesän aikana sain käyttööni tukivyön, joka toimii vähentäen kaikenlaisia oireita selästä johtuen, eniten vaikutusta vyöllä on ollut kuitenkin kipuun ja päivisin pärjään jo useimmiten ilman kipulääkettäkin. Tukivyö on palauttanut kehoni normaalin asennon sekä kävelytyylin ja vauhtikin on palautumassa entiselleen. Muutos on uskomaton, ja nautin ihan jokaisesta hetkestä, jolloin olen kivuton. Tukivyö vähentää selässä kipua huomattavan paljon ja puutumisoireet kävellessä ovat myös vähentyneet.
Ulkona on alkamaisillaan kolmas syksyinen myräkkä. Tuulee, sade vihmoo, hämärän pysyessä koko päivän luoden erikoista tunnelmaa ympäristöön. Tällaisina päivinä on erittäin rentouttavaa juoda kupillinen, jos toinenkin iltapäiväteetä kynttilöiden valaistuksessa. Mieleen hiipii väistämättä tuleva vuodenvaihteen aika, jouluineen kaikkineen.
Mukavaa syksyä ihan jokaiselle!