taloudellisuus – Sivu 2 – Saman auringon alla

Onnistumisia

Suunnittelin joku päivä takaperin useamman päivän ruokamenyyn ja ostoksia tein sen mukaisesti sitten. Olipahan nopea kauppareissu kiirehtiessä, kun samalle reissulle piti ajoittaa myös nuoren vienti juna-asemalle.

Lähtiessä nuori oli sitä mieltä, ettemme ehtisi mitenkään ajoissa asemalle, tietäen omasta kokemuksestaan minun hitaan ja nautinnollisen kauppailun isossa marketissa. Vaan yllätin positiivisesti jopa itse itseni, kun alle puolessa tunnissa olimme jo ulkona menossa autolle ja aikaa oli reilusti jäljellä. Ja ostokset käsittivät siis melkein viikon ostot.

Yleensä, jos ja kun lähden kauppa-asioille, saan aikaa kulumaan toista tuntia ennenkuin olen kotona. Pidän siitä, jos voin etsiä tuotteita, vertailla ja lukea pakkausselosteet, siis jos ei ole kiire tai ihmisvilinä ympärillä.

Lauantaina päivän ateriaksi muodostui gluteeniton meksikolainen pata, tietyn merkin pussiruoka käsittäen kaikenmaailman lisä,-säilöntäaineet ja lisää vain vesi ja ruskistettu jauhe(n)liha. Lisukkeena oli raejuustoa, porkkanaraastetta sekä chilipalkoja sekä tietenkin sämpylää, kuka milläkin päällysteellä höystettynä. Otin tietoisen riskin padan kanssa, emme ole vuosiin kyseistä ateriaa syöneet ja päänsäryn mahdollisuus oli olemassa, selvisin kuitenkin ilman kipua eli jatkoon toistaiseksi siivouspäivän nopeaksi ateriakokonaisuudeksi sopii hyvin.

Sunnuntaina vuorossa oli keitettyjä kuoriperunoita ja smetanassa uitettua kanakastiketta. Reseptini on muotoutunut parinkymmenen vuoden aikana, ja jos ennenvanhaan jauhelihakastike oli perusruokaa, niin meille on tullut tuo kanakastike tilalle. Höysteenä porkkanaraaste ja tomaattia. Kastikkeeseen laitoin kokeilumielessä itsetekemääni tomaattivalkosipulisäilykettä ja oli oikein onnistunutta sekä kastike että säilyke umpioimalla tehtynä.

Maanantaina valmistin seitiä gluteenittomasti paneroituna uuniin kypsymään. Höysteeksi keitettyä kukkakaalimuhennosta ja punakaaliananasraastetta sekä tomaattisipulisekoitetta ja edelleen raejuustoa ja loput porkkanaraasteet. Miesystävä käytti vielä edellisen päivän keittoperunat, pilkkoen ne uuniin kalan vierelle korvaamaan kukkakaalin, jota hän ei jostain syystä ole oppinut syömään. Tämä ruoka olikin rasvaton, jos ei paneroinnin ruokalusikallista öljyä lasketa mukaan. Itselleni pilkoin lautaselle puolikkaan avokadon vielä.

Perjantain ruokaa en saa enää millään päähäni, mitä ihmettä söimme silloin? Ehkä pakkasesta otettua edellisen viikon gluteenitonta makaronilaatikkoa? Niin, niin se taisi ollakin. Miesystävä urputti minulle, kun en ottanut omaa luomuketsuppia, vaan maistoin lisäainehöystettä toisesta ketsuppipullosta.

Yksistä ja samoista raaka-aineista saa monenmonta erilaista variaatiota syödäkseen. Porkkana menee raasteena ja siihen saa vaihtelua ananaksesta, raejuustosta, punakaalista ja vaikka puolukoista. Porkkana on myös kiva lämmin lisäke kastikkeeseen pilkottuna tai perunoiden kanssa keitettynä. Yksi pieni punakaali riittää myös monille aterioille ja sitä voi porkkanan tavoin höystää eri elementeillä. Perunasta on myös moneksi, ja se sopii lihan, kalan, kanan kanssa erityisen hyvin ja on täyttävää ja riittoisaa.

Yhdelle päivälle olisi vielä keksittävä jokin ruokalaji, eli juuri ennen seuraavaa kauppapäivää syödään ja tehdään ruoka siitä, mitä kaapeista sattuu löytymään aineksia. Perunaa, ehkä? Kasvissosekeitto? Pakkasesta jotakin? Olen myös iloinen siitä, miten jo pieni suunnitelmallisuus säästää aikaa ja vaivaa sekä rahaa. Näistä eväistä söi 4-6 henkilöä vähän päivästä riippuen.

Olen itseni puolesta todella iloinen, pienen pieni virkeys ja ajatus pelaa niinkin paljon, että suunnitelmallinen kulutus onnistuu taas. Yksi todiste itselleni siitä, että pahin uupuminen alkaa olla takanapäin on jaksaa miettiä viikon ruokalista ja tarveaineet kauppalistoineen. Aivosumu alkaa hälvetä vihdoinkin. Pahimman uupumisen aikaan myös aivot tuppaavat tekemään tenän ja pitkäjänteinen aivotyöskentely tai jonkinasteinen suunnitelmallisuus kärsivät. Kirjaimellisesti sitä elää vain siinä käsillä olevassa hetkessä.

Omavaraistelu on mahdotonta

Joskus aikoinaan aloin haaveilla omavaraisesta elämäntyylistä oikeastaan kaikessa. Tuolloin aloinkin tekemään paljon muutoksia moniin omiin pinttyneisiin tapoihin, motiivin ollessa yksinkertaisesti raha ja sen säästäminen arjessa.

Ajatuksissani pääsin jo niinkin pitkälle, kuin omavarainen sähköntuotto omiin tarpeisiin. Mielessäni kehittelin myös kasvihuonetta,-maata, sekä pientä tilaa, jossa olisi erilaisia hyötyeläimiä ja hieman maata eläinten ruuan viljelyyn sekä omiin tarpeisiin. Mietiskelin, miten elämän saisi pyörimään täysin omillaan, ilman muun yhteiskunnan suurta tarvetta. Elettiin ehkä vuotta 2004, en nyt ihan niin tarkkaan muista aikaa. Samoihin aikoihin taisi olla uutisointia sars-epidemiasta?

Vuosien kuluessa tuo omavaraisuushaaveeni on haalistunut, ihan käytännön realismin edessä. Olen lukenut juttuja ihmisistä, jotka ovat päässeet toteuttamaan omia vastaavia omavaraisia unelmiaan, onnellisena heidän puolestaan. Minusta ei ollut kuin miettimään, pohtimaan ja toteamaan tosiasiat ja unohtamaan koko asia. Jostain syystä muistin tuon tässä aamusella.

Omavaraisuuteen liittyi jo tuolloin mielestäni liikaa omavaraisuuden estäviä lakeja, säädöksiä, ohjeita ja sanktioita. Ikäänkuin omavaraisuus olisi tehty mahdottomaksi toteuttaa nykyihmisen elämässä. Kaikkeen mikä liittyi veteen, jätehuoltoon, sähköön, rakentamiseen ja tuotantoeläinten pitoon jne. oli ja on ilmeisesti edelleen hyvin tiukat säännöt ja rajoitukset sanktioiden uhalla ja mikäli luulen tuolloin ymmärtäneeni oikein, laki ei mahdollista tänäkään päivänä ihmisten omavaraisuutta elämässä. Ei ainakaan tavallisen työtä tekevän tallaajan.

Alistuin kuitenkin viimein ajatukseen olla ja elää ns. yhteiskunnan orjana, tehden oman osani koneiston rattaita pyörittäen, kuten olin ollutkin ja mihin minutkin oli koulittu. En päässyt irti ja vapaaksi oravanpyörästä. Oikeastaan unelmani oli siis tuo edellinen, päästä irti ja eroon oravanpyörästä, laillisesta orjuudesta, jos rumasti asia sanotaan. Ymmärsin myös, etten ikinä tulisi tienaamaan niin paljoa puhdasta rahaa, jotta voisin ostaa vapauteni ja omavaraisuuteni.

Vapaus ei ole vapautta todellisuudessa, vaan lakeihin ja sääntöihin verhottua takuuta yhteiskunnan pyörimiseen tasaisella tahdilla. Kaikki on verotettua, jopa pahemmin kuin aikoinaan historian kuningaskunnissa, joissa oli ahne riistohallitsija. Toki verotuksella kansalainen saa takaisinkin jotain, lakeihin pohjautuvat palvelut ja ilmaisen peruskoulutuksen, joka sekin tosin tähtää vain ihmisten kasvattamiseen yhteiskunnan oravanpyörään.

Tuolloin ymmärsin erilaisten aineiden riippuvuutta aiheuttavien tekijöiden summan. Alkoholia tarvitaan, tupakkaa tarvitaan, sokeria tarvitaan, kuten myös muita nimeltä mainitsemattomia laittomuuksia yhteiskunnan pyörittämiseen. Riippuvuuksien kautta valtio saa verotuloja eli kerää kansalta pois ylimääräiset varat takaisin ja raha kiertää tehokkaasti. Verotulojen vuoksi esimerkiksi tupakkaa, alkoholia ja muita riippuvuutta aiheuttavia aineita ei haluta täysin kieltää, koska ne ovat valtiolle niin hyvä tulonlähde. Sama juttu myös nykyihmisen perustarpeissa, sähkössä ja poltto-aineissakin esimerkiksi. Teknologia mahdollistaisi vaikkapa liikkumisen omavaraisesti, melkoisen puhtaalla mutta ilmaisella polttoaineella, vaan eihän sellainen kerrytä varoja ja sellainen olisi ihmiselle myös vapautta, omavaraisuutta parhaimmillaan. Tästä pääsenkin aasinsiltaa pitkin seuraavaan aiheeseen, eli

Ihmisten hallintaan, väkijoukkojen hallintaan ja edelleen ihmisen pitämiseen näkymättömässä lieassa orjana pyörittämässä yhteiskunnan oravanpyörää. Jottei kukaan tai mahdollisimman harva heräisi unestaan, pelko on hyvä keino pitää ihminen hallinnassaan. Pelkäävä ihminen tekee melkein mitä vain, jotta pelon kohde väistyisi tai ainakin uhka lievenisi. Ja jos ei pelko tehoa, tai halutaan korostaa vaikutetta, otetaan valheet, manipulointi käyttöön myös. Pelolla on ihmislaumoja hallittu ammoisista ajoista lähtien. Oman tai läheisten hengenpoismenolla uhkailu on kovin tehokas tapa toteuttaa vallanpitäjien tahtoa ja saada läpi monia sellaisiakin asioita, jotka entisestään kaventavat ihmisen oikeutta olla vapaa ja itsenäinen olento.

Olen lapsesta saakka kyseenalaistanut, vaatinut selitystä asioille kysyen miksi. Sama ominaisuus minussa johdatti oravanpyörän jäljille, todeten piilossa olevan orjuuden, joka on verhottu hyvin kaikenlaisiin lakeihin ja sääntöihin. On totta, että sääntöjä noudattamalla yhteiskunnassa pitäisi pysyä rauha ja näennäinen vapauskin on saavutettavissa, mutta vain, kun ja jos pysyt pyörittämässä yhtenä osana yhteiskunnan rattaita. Tämän kirjoittaminen on itsessään jo pelottavaa, koska sananvapautta on myös rajoitettu kovin ottein jo vuosien ajan.

Kuka voisi kuvitella, että rikollisuuskin on yksi valitettava osa yhteiskunnan pyörää, ilman rikollisuutta lainvartijat ja toteuttajat olisivat melkoisen tarpeettomia. Laiton kauppa mahdollistaa maailmalla sodat, mielivallan ja hyväntekeväisyys pyrkii näitä sitten paikkaamaan omalta osaltaan. Lääketeollisuus ja terveydenhuolto ovat myös suurensuuri bisnes ja olin jo aikoinaan huolissani siitä, kuinka juuri suomi kehtasi myydä oman osaamisensa pois ulkomaille, menettäen näin omavaraisuutensa lääkkeisiin. Terveydenhuolto on yksityistetty ulkomaisille sijoittajille ja mitä jää enää suomeen? Raha virtaa ulkomaille eikä enää edes veroina kotimaahan.

Aikoinaan huomasin kauhukseni suomen kehityksen suunnan, eli melkoisen suuresta omavaraisuudesta luovuttiin asia kerrallaan ja nykyisin onkin hurjaa huomata miten riippuvainen suomi on asiassa, kuin asiassa muiden maiden eri toimijoista ja ennenkaikkea osaamisesta. Omavaraisuus on myös vapautta.

Asuntoa katsomassa

Kävin alkuviikosta katsomassa erästä mahdollista kotia. Kaksi makuuhuonetta muksuille, ihan tilavat huoneet ja kaapistoja molemmissa. Olohuone pienehkö, samoin käytävämallinen keittiö-osa ja pieni tila ruokailuun. Sekä sitten erikoinen alkovi, johon minun sänkyni mahtuisi mainiosti. Pinnat olivat siedettävät. Wc/suihkutila oli pieni, erittäin pieni ja vaatisi hieman enemmän tekemistä saada edes pesukone paikoilleen. Eteisen osuus oli ihan ok. Säilytystilaa olisi riittävästi, enemmän kuin mitä nyt on. Sijainti huono tai hyvä riippuen siitä, mitä ajattelen. Koiraa ajatellen kaupunkiympäristö ei ole hyvä, kuten ei ylipäänsä kerrostaloasuminen ja itsekin vierastan ajatusta asua tiiviisti, muiden ihmisten ympäröimänä.

Astuessani ovesta sisälle, ymmärsin nähneeni unta samasta tilasta aiemmin kesällä, ja uni oli painajainen. Unessa oli juuri sama näkymä, kuin mikä tuli vastaan heti eteisessä. Kävin kiertämässä asunnon kuitenkin ja yritin tunnustella, olisiko minusta asumaan siinä?

Lapset eivät olleet kovin innoissaan edes ajatuksesta, ymmärrän heitä. Se tarkoittaisi kolmatta kertaa muuttamista minun luona. Aina vaan ahtaampaan ja pienempään asuntoon. Lapset ovat syntyneet ja asuneet aina omakotitalossa, joten heillä on minun luona todellisia vaikeuksia muistaa, kuinka joutuvat elämisessään huomioimaan taloyhtiön säännöt ja muut kanssa-asujat. Kerrostalossa tämä korostuisi entisestään ja valituksia satelisi tiuhaan tahtiin meidän elämänäänistä.

Itseäkin ajatus tavaroiden pakkaamisesta ja raahaamisesta ahdistaa hitokseen, tällä voinnilla ja kun en voi edes kauppakassia kantaa saamatta selkääni kipeäksi, niin entäpä huonekalut, muuttolaatikot yms. ? Suuresta siivouksesta ja pakkaamisesta puhumattakaan. Edullisemmat asumisen kulut kiinnostavat silti.

Yllätyin , miten nopeasti kiinnostukseni kyseistä asuntoa kohtaan sai tuulta siipiensä alle ja minun ei tarvinnut turhaan odottaa. Viikonloppuna laitoin viestiä ja heti alkuviikosta siis pääsin katsomaan asuntoa. Siinä miettiessäni mahdollista muuttoa, hakiessani avaimia näyttöön, ymmärsin myös sellaisenkin pikkujutun, kuin sähkösopimuksen olemassa-olon. Minulla on vielä vuosi jäljellä edullista hintaa sähkön käytön osalta ja laskin, että muuton vuoksi tulevalla uudella sopimuksella kuukausittainen sähkön hinta nostaisi asumisen kuluja ihan liikaa, ja tällä hetkellä minulle tulee edullisemmaksi olla muuttamatta.

En toki halua, että kuluni nousevat useita satoja euroja kuukaudessa sähkölaskujen myötä ja muuton tarkoitus olisi kuitenkin saada asumisen kuluja vähennettyä. Muuttaessa nykyinen edullinen sopimus raukeaisi ja joutuisin solmimaan uuden sopimuksen näillä nykyisillä ryöstöhinnoilla. Sain myös tietää, että asunnossa korotetaan vuokria reippaalla kädellä ensivuonna ja totesin, ettei siinä tapauksessa ero nykyisen ja katsottavan asunnon välillä ole kummoinen.

Tätä näkymää en halua menettää kaupungin valoihin.

Asuntoa katsoessa totesin ikkunoiden olevan epätavallisen korkealla, erityisesti ruokatilassa, jossa ikkunan alakarmi oli minun kainaloiden kohdalla ja ainoa näkymä ulos katsottaessa siis olisi taivas niska kenossa ylös katsottaessa, istuuduttaessa syömään. En pidä siitä. Muidenkin huoneiden ikkunoiden alakarmi oli korkealla ja näkymät ulos ovat itselleni tärkeitä.

Asunnossa oli paljon hyvää, mutta myös näitä asioita, joiden kanssa en pääsisi sinuiksi ja kärsisin kovin. Menettäisin luonnon ympäriltä muuttaessani ja siihen en ole vielä ainakaan valmis. Tuskin Umakaan olisi mielissään ympäristön vaihdoksesta menettäessään hänkin koirapuiston päivittäisenä ulkoilupaikkana sekä luonnon ympäriltään.

On hyvä nukkua yön yli ajatuksien kirkastuessa ja päätös on helppo tehdä sittenkin. On edelleen kaikkien paras asua tässä näin, toistaiseksi. Yritän itse sietää pienet puutteet ja ongelmat tässä nykyisessä kodiksi muodostuneessa asunnossa. Kuitenkin sijainti ja kaikki muu on parempaa tässä näin. En ole sittenkään valmis menettämään luontoa ympäriltäni, metsää johon olen tutustunut .

Muuttamisen osalta sain jonkinlaisen aikataulun, syyn olla muuttamatta ihan vielä ja näin ollen myös kotirauhan toistaiseksi omassa mielessäni. Edellisten vuosien vieriessä minulle on selvinnyt ainakin yksi asia, mikä on todella tärkeää omalle hyvinvoinnille ja se todellakin on luonto lähellä.

Arjen pieni säästö

Siitä on hyvin pitkä aika, kun olen viimeksi tarkistellut kaupan ostoskuitteja. Ravinnon hinta on toki kallistunut tasaiseen tahtiinsa ja kuitissa oleva summa on jo nyt tuplaantunut siitä, mitä se oli vielä vaikka vuosi sitten.

Se, mistä oikeasti järkytyin kuittia lukiessa aiheuttaa jatkossa meillä hieman uusia toimintatapoja ja uuden opettelua, toivoakseni.

Muovinen kauppakassi. Tuo arkinen itsestäänselvyys, jonka avulla on meillekin ostokset kulkeutuneet mukavasti kotiin asti säässä kuin säässä. Joskus niitä on tarvittu neljäkin yhdellä kertaa, yleensä vain sen kaksi isompia hankintoja tehdessä. Ja olen ottanut kaupan oman muovikassin myös parille hassulle ostoksellekin, tietäen muovipussin päätyvän jatkokäyttöön kuitenkin.

Vaan eipä päädy enää muovikassia liukuhihnalta meille kovin usein, toivottavasti. Kaivoin esiin joskus hankitut kestokassit, jotka on pitkään odottaneet kaapin kätköissä käyttäjäänsä. Projekti, joka joskus jäi kesken, asia mikä piti jo vuosia sitten ottaa ”haltuun” arjessa.

Mihin kestokassien käyttö sitten unohtui ja miksi? Ainakin siihen yksinkertaiseen asiaan, kuin unohdus. Muistelen, kuinka jokaikinen kerta kaupassa tajusi niiden kassien jääneen kotiin ja hihnalta piti sitten aina vaan ostaa niitä muovipusseja saadakseen ostokset kotiin. Ja niin se jäi, kestokassien käyttöönotto. Elämässä oli tuohon aikaan niin paljon muutakin muistettavaa ja kestokassit jäivät unholaan.

Taannoinen kuittiin katsominen siis oli ajankohtaista ja pienen laskutoimituksen jälkeen totesin, kuinka pelkkiin kaupan muovipusseihin meillä valuu vuodessa lähemmäs 100e. Summa on järkyttävä, sillä muovikassien kierto päättyy meillä roskapusseiksi. Meillä on siis 0,25euron kertaroskispusseja. Huh.

Laskin myös, kuinka jätepussikäyttöön tarkoitetut muovipussit rullassa saisimme koko vuodeksi noin 40eurolla nykyisellä ostosvauhdilla.

Kaikki roska, mikä meillekin tulee kotiin, on sieltä kaupasta kannettua ja samaa tahtia kannamme roskaa ulos jäteastioihin siististi lajiteltuna näihin hiton tyyriisiin muovipusseihin, eli maksua maksun päälle. Tähän kun vielä lisätään vuosittainen jätemaksu, niin raha valuu roskana ulos meilläkin.

Säästöä siis jää jokatapauksessa meillä se 50euroa vuodessa, kun opettelemme käyttämään kestokassia kaupassa kuin kaupassa. En tuohon lukuun edes laskenut muuta kuin pelkät ruokakaupan ostoksien pakkaamiseen menneet muovipussit ja säästö on todellisuudessa suurempikin, jos joka paikkaan ostoksille mentäessä käyttäisi jo olemassaolevia kestokasseja.

Meille tulee siis tätä nykyä edullisemmaksi ostaa ne roskispussit rullassa, kuin käyttää ostosten pakkaamiseen tarkoitetut muovipussit. 50 euroa on kuitenkin iso raha laitettavaksi suoraan roskiin, kuten meillä tehty ja tilanteeseen on tulossa jatkossa muutoksia, ei enää muovipusseja meille. Toivottavasti.

Paljon on ajankohtaisia otsikoita myös sähkön säästämiseen. Itseäni korpesi erityisesti erään tahon kehoitus jättää sähkö käyttämättä tiettyinä ajankohtina vuorokaudesta. Olikohan aamusta pari tuntia ja illasta klo 16-20 tai jotakin sinnepäin. Erityisesti asiassa puututtiin näihin iloa tuoviin kausivaloihin, jotka eivät sähköä kovin paljoa vaadi edes vuositasolla (led-valot). Jopa meillä on ollut monen monta vuotta sisustuksessa käytössä nämä, toiset jopa ympäri vuoden joskus ja korvaavat kynttilöiden kera vallan mainiosti sen pienen valontarpeen hämärään aikaan ja tuo iloa kauneuden lisäksi kotiin.

Meillä nyt on jo kymmenisen vuotta muutoinkin eletty sähkön käytön osalta minimissä, säästetty ihan kaikesta niin paljon kuin on mahdollista lapsiperheessä ja en oikein itse näe, missä voisin enää tehokkaammin olla käyttämättä sähköä. Uuniruokienkin osalta valmistus on jäänyt hyvin vähäiseen ja silloinkin tulee valmistettua isompi erä pakastimeen asti. Tietty pääkatkaisimesta virrat pois pariksi tunniksi päivittäin, silloinhan sitä säästöä tulisi myös kylmälaitteiden osalta, mutta olisiko se enää edes järkevää? Jääkaapissa on tätä nykyä käyttöohjeessa kerrottu, miten sähkökatkon jälkeen laitteen normaaliin toimintaan palautuminen kestää noin vuorokauden, niin jatkuvat sähkökatkot pitäisivät huolen, ettei kaappi toimisikaan kuten pitää.

Näin vanhemmiten huomaa myös ihan käytännössä, kuinka sähkönsäästö ei ole järkevää tietyissä tilanteissa ja esimerkiksi kunnon valaistus kotona on ihan turvallisuustekijä. Meillä eteisessä toimiessa kunnon valo on tärkeää, erityisesti tilan ollessa jokseenkin ahdas ja portaikko sijaitsee kulkuväylällä.

Mietin myös vanhusväestöä, joille esimerkiksi kunnollinen valaistus omassa kodissa on hyvin tärkeä turvallisuuskysymys. Ei ole kauaakaan aikaa, kun mummo paljasti minulle kaatuneensa yöllä kompastuessaan lattialla olevaan puulaatikkoon ja tämänkin olisi välttänyt, jos vain joku valaistus olisi liikkuessa ollut päällä. Kaikesta ei siis pidä säästää, kalliimmaksihan se tapaturmien hoito tulee jokatapauksessa. Mummo säilyi ehjänä tällä kertaa, mutta nyt säästettiin väärässä hetkessä.

Totuuden nimissä on todettava, että jo pelkkä valaistuksen vaihtaminen vähemmän sähköä kuluttaviin polttimoihin tai peräti lamppuihin tekee jo ison säästön.

Perustarpeiden kautta säästäväisyyttä?

Säästäväisyys on tämän syksyn yksi ehkä kuumimmista puheenaiheista. Yllättäen nousseet elämisen kulut koskettavat lähes jokaista jossakin määrin ja monelle tulee ihan oikeakin tarve miettiä, mistä vielä voi arjessaan tinkiä?

Tarveperusteinen pohdinta antaa hyvää näkökulmaa siihen, mitä elämässä viimekädessä tarvitsee.

Ihmisen perustarpeitahan ovat; ravitsemus, hengittäminen,erittäminen,hygienia,uni,lämpö sekä asumus/suoja, ja kyky liikkumiseen. Ilman näitä elämän perusedellytyksiä yksinkertaisesti menettää henkensä.

No, hygienia pitäisi olla listan viimeisenä ja se ei varsinaisesti kuulu tuohon pelkistettyyn listaan ihmisen tarpeista. Hygieniakin kuuluu toki perustarpeisiin, mutta se ei ole elämälle välttämätön ja ensisijainen edellytys. Ilman hygieniaa pysyy pidemmänkin aikaa hengissä.

Suomen oloissa korostuu erityisesti lämpö sekä asumus/suoja. Kuolet tunneissa, ellet pääse jonnekin lämpimään tai liikut ulkona paleltuen ilman vaatetusta.

Ilman ravitsemusta myös kuolee muutaman viikon aikana.

Jos olisit umpinainen, ja et erittäisi jätöksiä tai hien avulla säätelisi lämpötilaa kuolema myöskin korjaisi nopsaan.

Uni on myös elintärkeää, riittävä lepo kuuluu tärkeimpiin asioihin ihmisen elämässä. Uni on kuin palkinto siitä, että muut elämän perusedellytykset ovat kunnossa ja ihminen siis selviää pitkäänkin pienellä levolla, jos muut perustarpeet ovat hakusessa ja tekeillä.

Asiat ovat siis vallan mainiosti, kun sinulla on katto pään päällä, sisällä on edes jonkin verran lämpöä sekä sinulla on vaatetus kehosi suojana. Liikkumisen kykysi paikasta toiseen takaa sinulle sen, että kykenet ylipäänsä tyydyttämään perusperustarpeesi eli hankit ravintoa ja vettä, valmistat ehkäpä ravinnon syötävään muotoon ja saat pidettyä asumuksen ja itsesi lämpimänä? Ja kun elimistösi on saanut polttoaineensa, on jätteestä päästävä eroon ja teet tarpeesi. Sitten onkin levon ja unen vuoro. Luksusta on, mikäli peseytyminen on mahdollista, sehän ei ole elämää ylläpitävää ja onkin sitten vuorossa vasta, kun muut tärkeämmät asiat on kunnossa.

Ihmisen tarpeet kasvavat siis sitä mukaa, kun elämää ylläpitävät tarpeet on ensin saatu tyydytettyä. Uni tulee kunnolla vasta, kun on massu täynnä ja olo on turvallinen ja lämmin eikä erittäminen ole ajankohtaista. Kaikki perustarpeet on siis täytetty.

Nykyaikana tarpeet ovat lisääntyneet, sitä mukaa kuin elämää ylläpitävät perustarpeet on alkaneet olla itsestäänselvyyksiä. Viimeisimpinä tarpeina ihmiselle tulee halu itsensä toteuttamiseen sekä ilmaisemiseen ja tässä tulee mukaan myös kaikenlainen kulttuuri eri muodoissaan sekä perustarpeiden tyydyttäminen mm. luxusasioilla ja ihminen alkaa myös haaveilla ja unelmoida vielä paremmista kokemuksista sekä saattaa näin ottaa turhiakin riskejä uhmaten elämän ja kuoleman rajoja.

Moni nykyajan ”tarve” on siis suoraa seurausta siitä, että elämä on yksinkertaisen helppoa ja perustarpeiden tyydytys on niin itsestään selvää, että niistä on ehtinyt tulla tylsää ja mukaan onkin tullut kaikenlaisia ilmiöitä, millä saadaan vaihtelua tavallisuuteen. On ikäänkuin luotu uusia tarpeita, joihin ihminen alkaa kokea huutavaa pulaa sopivassa hetkessä. Luonnollista kehitystä ja seurausta siis siitä, kun perustarpeiden tyydyttämiseen ei kulu energiaa ja niiden eteen ei tarvitse nähdä minkäänlaista vaivaa. Kun kaikki paremmin kuin hyvin.

Perustarpeiden ympärille on valitettavasti luotu kokonaisia kaupallisia ja einiinvälttämättömiä asioita, joista on tiukan paikan tullen helppoa irrottautua. Tai, helppoa ja helppoa? Jos olet kasvanut vauraasti, peruspalasaippua saattaa tuntua moukalta ja junttimaiselta automaattiseen vaahtokäsienpesusysteemiin verrattuna. Saman asian molemmat kuitenkin ajavat, pesevät ja lopputulos on puhdas. Toivottavasti joku sai kiinni ajatuksesta, mitä yritän sanoa 🙂

Säästäväisyyttä voi siis miettiä ihan pelkästään perustarpeiden kautta. Mitkä asiat ovat elämää ylläpitäviä? Onko sokeri sen kaikissa muodoissaan elintärkeä ainesosa omassa ravitsemuksessa esimerkiksi? Eihän se ole, sokeria on käytetty vasta vajaa 200 vuotta ja sitä ennen hunaja oli pienissä määrin mausteena ravinnossa. Ravitsemuksessa on paljon ns. turhaa, joka ei palvele perustarvetta. Alkoholi on yksi niistä asioista, mistä olen säästänyt (ja paljon) koko ikäni eli se ei ole kuulunut koskaan hankintalistalle. Samoin voi miettiä puhtauteen liittyviä hankintoja, vaatetusta, ulkonäköä jne.

Nykyisin perustarpeiden tyydytttämiseksi ei tarvitse nähdä kovin paljoa fyysistä vaivaa. Unenkin voi saada pillereiden avulla, kun keho ei muutoin liiku ja keho ei väsy luonnollisesti raskaassa työssä perustarpeiden saavuttamiseksi. Kaupasta saat mukaasi ravinnonkaltaisia asioita ja ravitsemus muutoin saattaa hoitua kaikenmaailman pillerien ja juomien kautta.

Omalle kohdalle monet aikoinani käyttöön ottamani säästövinkit on edelleen käytössä ja nyt syksyn aikana olenkin miettinyt kuumeisesti, mistä enää voisin säästää elämänlaadun kärsimättä liikaa ja onko meidän perheessä edelleen tarvetta sellaiselle nuukailulle?

Yhtenä päivänä tuumasin miesystävälle olevani aika halpa ja taloudellinen nainen pitää. Hällä meni hetki tajuta ja jouduin hieman avaamaan asiaa enemmän. Halpa nainen? Niin, en käytä mitään ylimääräisiä tököttejä kehooni, en käy kampaajalla, en meikkaa, en ostele uusia vaatteita, kenkiä jne. Eli rahaa minun ulkonäkööni ei kulu, en vaadi romanttisia illallisia ravintolassa, en matkusta koskaan minnekään, minulla ei ole maksullisia harrastuksia yms.

Elämässäni on melkoisen yksinkertaisia asioita, pelkistettyjä tuotteita ja ravintoa. Valmiita eineksiä karsastan, vaikka oman sairauteni myötä niihinkin on jouduttu turvautumaan. Siivoukset sujuvat yhdellä, kahdella aineella ja taloudellisuus istuu selkärangassa toimien ikäänkuin automaattiohjauksella.

Omalla kohdalla voin myöntää kuitenkin, etten koe jääväni mistään paitsi tai että olisin menettänyt elämässäni mitään, koska sellaisesta mitä ei ole kokenut, nähnyt ei osaa ihminen edes haaveilla ja esimerkiksi meikkaamattomuus nykyisin on oma valintani arjessa, joka jäi tavaksi. Vielä nykyisinkin on tavattoman hassua todeta jääneensä jostain perin tavallisesta asiasta paitsi, jos ja kun sellainen osuu omalle kohdalle ja totean ihmeissäni, ettäkö tuollainenkin on olemassa elämää/arkea helpottamaan? Kuluttamisessa omalle kohdalle pätee hyvinkin sanonta; kun on lusikalla annettu, ei kauhalla voi vaatia. 😉