Valmistautuminen juhliin vol.2 tälle kesälle…
Ei se vieraaksi meneminen sekään ole ihan läpihuutojuttu, varsinkaan, kun menet vain vieraaksi oman lapsesi juhliin. Kun vielä pari viikkoa sitten pohdit, kuka järjestää lapsen juhlapäivän vai jääkö juhlat pitämättä kokonaan? Malliesimerkki siitä, miten eroperheessä lasten asioista sovitaan sillätavoin aikuisten tavalla. Kaikki sujui kuitenkin oikein hienosti, ja vieraat tuntuivat olevan tyytyväisiä järjestelyihin.
Oma kutsuni lapseni juhliin tuli tekstiviestillä, ”eli tulette tänne,se on ok” ja sitten pyyntö perään kutsua minun sukulaisia hänen järjestämiinsä juhliin, kun hänellä ei ole yhteystietoja. Tämä siis vajaa kaksi viikkoa ennen juhlapäivää ja juhlat on olleet tiedossa jo yli puoli vuotta kuitenkin. Nuori siivottiin myös pois juhlapaikalta, minun luokse, koska joku muu tarvitsi nuoren sängyn yöksi. Tyypillistä, ja nöyryyttävää mutta, mutta, asiat tärkeysjärjestykseen tietenkin…
Ajatuksen tasolla ollut lahja sekä kukkaset hoituivat, vaatteiden silitykseen meni se viisitoista minuuttia ja pakkelointi&hiusten kampaaminen samat. Paikalle ehdimme sopivaan aikaan ja sain äitinä olla lapsestani kovin iloinen ja ylpeäkin hänen yllättäessä meidät kaikki osallistumalla itse aktiivisesti yhteen ohjelmanumeroon. Juhla onnistui ainakin minun näkökulmasta ja juhlittava tuntui olevan mielissään myös. Yksi etappi elämässä on saavutettu. Onnea!
Paljon oli paikalle saapunut lapsen sukua ja sitten olimme me. Minä, vanha mummo ja miesystäväni sekä yksi sisaruksistani perheineineen. Tämä oli todennäköisesti sitten se kaikista viimeisin kerta, kun astumme entisen kotini ovesta sisään. Helpotus on päällimmäisin tunne ymmärtäessäni edellisen, ei enää koskaan sen kynnyksen ylitystä.
Kyllähän sitä rahalla saa ja kulkupelillä pääsee, sanoo jonkinlainen sananlaskukin. Komeita kulisseja; pintaa, teatterilavastusta. Kaiken keskellä, huokuu ikäänkuin hengettömyys. Surullista. Tunteita ei voi oikein millään rahallaan ostaa. Hetkellisesti ehkäpä voit hankkia itsellesi jännitystä, iloa, pelkoa jne. Mutta, voiko rakkauden tunnetta ostaa? Voiko ihminen saada välittämisen tunnetta kaupan kassan kautta? Voit ehkä itse rakastua rahalla saamaasi asiaan, mutta rakastaako se sinua takaisin tietoisesti? No, toki ihminenkin on ostettavissa, kun tarpeeksi paljon lyö pätäkkää pöytään….
On asioita, joita ei millään rahalla saa hankituksi, sitä voi yrittää ja kuvitella ja huijata itseään mielinmäärin, mutta rakkauden tunne ei ole ostettavissa, ei lahjottavissa. Tavara, materia ei välitä sinusta takaisin. Viimeisen päälle eläminen voi käydä ennenpitkää raskaaksi, kun joka asiassa on tehtävä enemmän ja paremmin kuin naapurilla. Toki, ymmärran senkin, miten liika tyytyväisyys elämässä pysäyttää kehityksen.
On ihmisiä, joilla ei ole tunteita, mutta jotka osaavat käyttää tietoisesti toisen tunteita hyväkseen. Tällaiset ihmiset manipuloivat ja käyttävät valtaa toisen yli ,alistaen pikkuhiljaa läheisensä oman tahtonsa toteuttajaksi, saaden kaiken näyttämään rakkaudelta, vaikka teatteria olisikin. Kulissit on hyvä olla kunnossa. Aina voi miettiä, mitä naapurit, tuttavat ja suku ajattelevat?
Itse elämä tapahtuu kulissien suljettujen verhojen takana. Se kaventuu, piiri pienenee kierros kierrokselta. Elämästä jää pois yksi asia kerrallaan. Ajan kuluessa on myöhäistä katua tehtyjä päätöksiä, on elettävä niiden valintojen mukaisesti, mitä on tehty ja mistä on luovuttu. Kerrot ja selität itse itsellesi valheita, kaikki on hyvin olematta kuitenkaan. Kenen saavutuksista olikaan kyse? Kuka asettikaan tavoitteet, unelmat? Viimenään on yksi kysymys jäljellä, kuka ja mikä minä olen? Mikä minusta on tullut?
