Harmaa(t) päivä(t)

Kuinka tähän nyt tulin, vaikka kuinka olen yrittänyt pitää pintani ja pysyä paikoillani? Niin, hyvä kysymys tosiaan ja melko lailla tiedänkin vastaukset.

On helppoa pitää mieli positiivisena, kun turvallisuuden tunne ei ole uhattuna ja nälkä ei kurni vatsassa. Vaan arvata saattaa, mitä tapahtuu nälän ollessa suuri ja kaapissa ei ole soveltuvaa ruokaa ja neljän päivän makkarakeittokuurin jälkeen viidentenä päivänä keiton ajatuskin ällöttää. Gluteeniton näkkileipä on lopussa, tai sitä on syöty jo useampana päivänä peräjälkeen. Riisijauhoista tehty mustikka”manna”puuro epäonnistui siinä määrin, ettei se ole syötävää enää jääkaapissa vietetyn yön jälkeen ja ja ne samat jutut viikosta toiseen syömiset alkavat ällöttää enemmän, kuin olla mieluummin syömättä.

Ja osaan olla syömättä, lapset eivät niinkään. Ja kun on syömättä, minussa ei riitä energia edes siihen vähään, mitä normaalisti. Askeleita on kertynyt vajaa 200 tänään ja olen todella väsynyt.

Mieli takkuaa siis urakalla, ei jaksa, ei kiinnosta kuin pahainenkin murrosikäinen. Ehkä minullakin on murrosikä? Sellainen, vanhemiseen liittyvä? Ehkäpä olen saamassa uuden kohtauksen? Ehkäpä ja ehkäpä. Aina ei voi olla hyvä päivä, kyllä se jo tiedetään ja kai sitä saa ilman syytäkin olla rättipoikkirikkiväsynyt ja huolissaan asioista, joiden pitäisi jollain piakkoin järjestyä jotenkin?


Masennus naamioituu itselläni fyysiseen väsymiseen. Juuri, kun koin alkavani selvitä uupumisen taakasta, tuo vihulainen pääsi iskemään oikein kunnolla. Onhan niitä asioita elämässäni, joista voin ihan hyvin olla masentunut, ja kun nälkä jälleen kurnii, olo todellakin on turvaton.

Ajatus ei oikein kulje, eikä tarvinne. Mitä voin itse millekään, sellaiselle asialle, johon en voi vaikuttaa mitenkään. Olo muuttuu lannistetuksi ja nöyryytyksen kokemus vaanii lähistöllä odottaen omaa vuoroaan.

On aika, vaan en tiedä, onko oikea aika? Meinaan kaivaa muistini mustista lokeroista jotakin, mikä ei vielä ole päässyt päivänvaloon. Ja siinä sitä onkin rämpimistä ja räpeltämistä. Noh, ei nyt ihan noin radikaalisti sentään, mutta jotakin pientä ja sitäkin arvokkaampaa voi olla edessä?

Saa sitä siltikin olla onnellinen, vaikka siitä harmaudesta ja synkkyydestä? Elämään kuuluu kaikenlaiset vivahteet ja vuorossa on jälleen se harmaampi mielenmaisema. Ihan kuten luonnossa, aina ei voi olla se aurinkoisin päivä. Joskus tuulee, on harmaata ja sitäkään ei ikuisesti kestä.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *