Ihan tähän alkuun tahdon kiittää suurella kiitoksella jokaista lukijaa, Kiitos!
Maailmalla myrskyää ja uutisotsikot herättävät miettimään kaikessa ristiriitaisuudessaan ja epäuskon hämmennyksessä aina vaan kysymyksen, onko maailmassa enää mitään hyvää ja aitoa jäljellä?
Ihan kuin koko maailman ihmiset olisivat seonneet? Vai onkohan edellinen vain minun kokemukseni? En osaa sanoa?
Ja jos maailmalla myrskyää, niin myrskyää ihan kirjaimellisesti myös täällä meillä päin. Tuuli on voimakas, kelistä saa haasteen ainakin tämän päivän ulkoiluun. Jäisen liukkaat, lumen kuorruttamat tienpinnat, tuulenpuuskat ja lumisade yhdessä kutsuvat seikkailuun koiran ulkoiluttamisen kera. Tänään kävellään hissuksiin, taiten ja varoen nauttien myrskystä.
Viimepäivinä olen hurahtanut netin saloihin ihan oikein tosissaan. Olisipa sama määrä tarinoita, kuvia ja juttuja ollut jo parikymmentä vuotta sitten selailtavissa kotona. Saattoi ollakin, vaan ei ollut aikaa, ei ehkä konettakaan kotona. Silloin nuorena en olisi myöskään osannut antaa ajatusten lentää samoin kuin nyt, muistelen olleeni melkoisen ehdoton monissa asioissa tai korkeintaankin joko/tai. Asiat joko olivat, tai eivät olleet.
Nykyisin mustavalkoiseen ajatteluuni on tullut eri sävyjä, eri kerroksia. Ehdottomuus on ehdottomasti poissa ja koen sen rikastuttavan elämää monin tavoin. On tässä vanhenemisessa niitä hyviäkin puolia, vaikka keho temppuilee minkä ehtii, aivojaan saa käyttää kaksinverroin enemmän.
Sinnittelen laskusuunnassa olevan mielialani kanssa, on monia itsestä riippumattomia asioita, joille en mahda mitään ja niiden hyväksyminen tekee väliin tiukkaa, vaikkei sinänsä mistään uusista asioista olekaan kyse. En esimerkiksi voi vaikuttaa terveydenhuollon hoitovirheisiin, joita kohdalleni on nyt sattunut tasaiseen tahtiin tiedonsiirron tökkiessä oikein urakalla ja oleelliset tiedot jäävät jonnekin, jonkun korvien väliin, eivätkä siirry sinne tietojärjestelmiin estäen siten oikea-aikaisen tutkimuksen oikeassa paikassa ja hoidon näin karkeasti sanoen. Nyt jälleen odottelen, milloin ja missä tieto kulkee ja sairauslomani senkuin pitkittyy odotellessa.
Meidän kodin tunnelma alkaa olla jo liian levollinen ja seesteinen, jopa niin, että täysin virkeä vieras meille tullessaan kokee suunnatonta tarvetta nukkumiseen ja nuokkuu sohvalla jo puolen tunnin vierailun jälkeen. Jotakin on siis tehtävä, kaamos alkaa olla takanapäin ja kevättä kohti kodissakin pitäisi saada aikaan pientä piristäytymistä. Olen jo useamman vuoden vähän niinkuin salaa haaveillut enemmän vihreää kotiin, olohuoneen puolelle ja kaveriksi hieman keltaisen sävyä. Vanha sisustus ja värit kummittelevat meillä edelleen, mustavalkoinen on jäänne aiemmasta kodista, vaan eipä sitä noin vain vaihdella huonekaluja , kuin verhoja konsanaan.
Punaisesta pääsin jo eroon kodissani, onneksi. Koen sisustamisen hieman työläänä tässä meillä, koska tosiaan oma petini sijaitsee myös ns. olohuoneessa ja se pitää huomioida osana kokonaisuutta. Olen toivonut joskus saavani jonkinlaisen tilanjakajan erottamaan nuo tilat toisistaan, vaan haaveeksi se on käytännössä jäänyt ja taitaa myös jatkossakin jäädä?
Jaahas, kello vierähti eteenpäin ja on aika valmistautua koiran kanssa myrskyävään ulkoilmaan. Aamulenkki, koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä vastaan tulee tai millaisia tunteita/ajatuksia herääkään kesken kävelyn? Tietoisesti yritän pitää mieleni korkealla, etsiä niitä hyviä asioita jokaiseen päivään, koska niitä on, runsaastikin.
Valokuvaaminen on ollut tauolla ihan siitä syystä, ettei ole sattunut olemaan fiilistä, eikä kyllä oikeanlaista valoakaan kuvaamiseen. Olen harjoitellut mm. korttien tekemistä sekä yrittänyt opetella valokuvien laittoa erilaisiin kollaaseihin.
