Olipas erityisen kaunis ja kylmä keväinen ilma aamulenkillä. Aurinko paistoi täydeltä terältään lämmittäen mukavasti. Kiire ei ollut minnekään, nautimme molemmat täysin siemauksin raikasta keliä. Harvinaista saada nauttia näinkin talvisesta kelistä vielä tähän vuodenaikaan ja kyllähän varpaat meinasivat paleltua villasukista huolimatta lenkkareiden suojissa.
Valokuvat tuli otettua ihan muistoksi tästä harvinaisesta keväästä ja näistä erikoisista ilmoista. En ihan heti muista, milloin meilläpäin olisi ollut -15 asteen pakkasia vielä maaliskuun lopussa?
Alkulenkki meni tosiaan hienosti, kävelimme koirapuiston ohi ja päätin palata takaisinpäin tultaessa uudelleen kokeilemaan, josko siellä olisi hieman väljempää sitten. Kuuntelin musiikkia korvanapeista ja Uma haisteli kiireettä ja poikkoillen kaikenmaailman isot ja pienet postilootat penkoilta, mukava koira, kun osaa aavistaa myös kiireettömyyden.
Koin jostain syystä valtavaa onnea ja iloa juuri siinä kävellessä. Kaikki oli ja on edelleen hyvin omassa mielessä, mikä on kohdallani jokseenkin tuoretta tunnetilaa. Ainahan niin ei siis ole ollut ja pakkaselta on päästy reilusti plussan puolelle näiden tunnepuolen asioiden kanssa. Edelleen sisältä kumpuava hyvä olo, mieli jaksaa tuntua ihmeeltä ja sitähän se onkin.
Aivan mahtava keli, upea sää ja satanut lumi kimalteli kinoksissa, puiden oksilla välkehti yöllä muodostuneet huurteiset kerrokset.
Iloa hieman laimensi koirapuistossa tavattu omistaja, jonka pelokasta suhtautumista mietin koko kotiinpaluun ajan. Jos omistaja pelkää, niin tottakai koirakin sen vaistoaa ja päätin lähteä puistosta samoin tein ymmärtäessäni jutun juonen.
Sushukkanen on pelottava tapaus. Ymmärrän kyllä, huskyn leikki on hieman erilaista ja melkoisen lähikontaktipitoista riekkumista. Liikkeet voivat olla äkkinopeita, vaanivia ja ääni, mikä kurkusta lähtee ei ihan aina muistuta koiraa ollenkaan. Toisen koiran omistajan pelko tarttui siis siihen koiraan, joka hetkeä aiemmin teki ystävällistä tuttavuutta Uman kanssa uudelleen.
Aiemmin talvella saman koiran kanssa Uma joutui puolustautumaan ilmeisen terveellä ja normaalilla reaktiolla ja tästä jäi toisen koiran omistajalle näköjään jonkinlainen ikävä muistikuva. Itse kyseisen tilanteen muistin vasta kotona. Puistossa toisen koiran omistaja ei vaivautunut avaamaan aiempaa koirien kohtaamista muutoin kuin kertomalla, että koirani oli hyökännyt hänen koiransa kimppuun. Hieman hämilläni ihmettelin, koska sellainen ei ole Umalle milläänlailla tavanomaista. Toiset koirat kyllä hyökkivät Uman päälle, ja olemmekin oppineet varomaan.
Pohdin pitkin loppupäivää tuota koirapuistossa tapahtunutta ja mietin, miksi ihmeessä itse reagoin vasta jälkikäteen ja en osaa puolustautua kovinkaan kummoisesti, vaan annan toisten ikäänkuin kävellä ylitseni niissäkin tilanteissa, joissa olisi ehdottoman tärkeää kyetä pitämään omasta kannasta, oikeudenmukaisuudesta ja totuudesta kiinni? Tietty nyt asiaan vaikutti se, kun en muistanut siinä sillä hetkellä, mitä aiemmin talvella oli tapahtunut ja tiesin vain, ettei Uma syyttä suotta reagoi toisiin kävijoihin koirapuistossa, että tilanteessa on ollut jokin provokaatiotekijä, niinkuin sitten olikin näin ollut. Aiemmin siis tämä toisen koiran omistaja oli tullut puistoon heittelemään keppiä, ja kepistä sitten meinasi tulla riitaa koirien välille. Keppien heittely ei ole suotavaa puistossa, jossa on muitakin koiria läsnä ihan syystä.
Sitten muihin ajatuksiin. Kiikkutuoliprojekti jäi syksyllä vaiheeseen, ja motivaatio asiaan meni ihan totaalisesti. Syynä motivaation menetykseen oli niinkin pieni ja yksinkertainen yllätys kangasosan irroittamisen kanssa. Niitit istuvat syvällä, tiukassa ja sopivaa työkalua ei kodista löytynyt kankaan/niittien irroitukseen. Nyt vihdoin sellainen löytyi ja työ kiikkituolin parissa etenee hieman rivakammin. Leikilläni totesin, että saattaapi valmistua jo juhannukseksi tätä vauhtia.
Kankaan uskalsin laittaa viimein tilaukseen ja teimme uskomattoman löydön. Nyt kankaaksi tulee, kuin tuleekin valkoinen keinonahka, jonka hylkäsin aiemmin liian kalliina vaihtoehtona. Nahka on siitä hyvä materiaali, että pehmeät karvahaituvat saa pyyhittyä nopealla pyyhkäisyllä pois, energiani ei kulu ”turhaan” kankaan hinkkaamiseen imuroimalla. Näen jo itseni mummoilemassa kiikkustuolissa, neuloen varjostimen alla ensitalven sukkia vilttiin kääriytyneenä kuuman teen höyrytessä viereisellä tasolla.