Tässä ja nyt

Elämä

Jokaisella omanlaisensa, kahta samanlaista elämää ei ole olemassa. Samassa perheessä, eri perheenjäsenillä oma elämänsä, oma sisäinen maailmansa etenkin.

Vuosituhannen alussa yleistyi pilkallinen sanonta ”Hanki elämä!” Tällä taidettiin tarkoittaa yleisesti sitä, että ihmisen pitää keskittyä omiin juttuihinsa, eikä niin kärkkäästi puuttua/arvostella/moittia/matkia yms. toisten ihmisten juttuja.

Millainen on minun omannäköinen elämä, johon on kuuluneet aina tietyt jutut ja rutiinit? Monet asiat elämässä ja toimet on olleet melkolailla pakonsanelemia juttuja, ilman valinnanmahdollisuutta toimia tai tehdä toisin.

Voin jakaa elämäni kahteen osaan, ennen ja jälkeen avioeron. Avioero mullisti kaiken minun elämässäni. Elämä ennen eroa oli se tavallinen tarina–> Kaksi ihmistä tapaa toisensa, opiskellaan, muutetaan yhteen, saadaan lapsia, tehdään töitä, hankitaan oma koti, autot yms, ja tehdään lisää töitä ja eletään lasten sekä työelämän puitteissa, ollen myös pankin kanssa naimisissa erilaisten luottojen ja lainojen sävyttämässä valheellisessa kulississa.

Muistelen kokeneeni elämäni olleen melkoisen pakkoa ja velvollisuuksia, sitä ja tätä ja koin kotiäitinä ainakin yhden uupumuksen. Burnout, jonka lääkäri viimein kaikkien huolellisten kysymyksien ja tutkimuksien jälkeen diagnosoi, ja sen olisi pitänyt herättää minut unestani jo silloin. Huumorilla otin asian, eihän kotiäitiys nyt niin rankkaa voinut olla, kahden alle kolme vuotiaan kanssa?

Aloitin työt, nuorimman ollessa silloin alle vuoden vanha. Minusta tuntui taivaalliselta päästä huilaamaan edes kymmeneksi tunniksi, pois kotoa ja kodin velvollisuuksista, joista olin yksin vastuussa lasten lisäksi. Moni yksinhuoltajana ollut kaveriäiti koki kateutta siitä, etten ollut yksin, vaan aikuisia oli kaksi kodissa. Mistäpä olisivat kulissien taakse nähneet?

Töissä oli luksusta syödä ateria ihan rauhassa, ilman kenenkään vaatimuksia ja pyyntöjä. Sain juoda kupillisen kuumaa kahdesti päivässä, jutellen niitä näitä muiden aikuisten kanssa. Elin aina hetken ihan omaa elämää, työssäni.

Siitä se sitten lähti, ymmärrys kasvamaan. Vähän kerrassaan aloin tajuamaan oman silloisen elämäni mielettömyyden ja suoranaisen järjettömyyden, häpeän kasvaessa aivan uusiin mittoihin. Olihan ulkoisesti loistavaa, upeaa, ongelmatonta elämää.

Elämä tänään

Elämä eron jälkeen? Sitä onkin vaikea kuvailla, vielä. Ehkä on liian aikaista analysoida tätä hetkeä? Erosta on kuitenkin vähän aikaa, vaikka siitäkin on jo yli kymmenen vuotta. Ehkä vapaus kuvaa elämääni parhaiten tällä hetkellä? Vapaa olemaan, tekemään, ajattelemaan, tuntemaan, kokemaan kaikkea.

Toisaalla taas eron alkuvuosiin mahtuu sana kaaos ja sen määrätietoinen taltuttaminen. Oikean ja väärän opettelu uudemman kerran. Selviytyminen elämässä uudenlaisten haasteiden kera sekä ennakointi kaikessa mahdollisessa. Ristiriitaisten asioiden olemassaolon hyväksyminen osaksi lasten ja itsen elämää.

Minuuteni löytyminen on edelleen kesken, samoin selkärankaan juurtuneiden selviytymis,-ja toimintatapojen muutos käy hitaasti, muuttuen kuitenkin asia kerrallaan.

Elämä, on tällä hetkellä vain elämää kaikkineen, ilman kulisseja, esirippua, joka laskeutuu oven sulkeuduttua. Elämä, joka on omannäköinen, omine arvoine ja kokemuksineen.

Elämä on toisenlaista, oikeastaan täysin päinvastaista, kuin ennen eroa ja olen tuhat kertaa onnellisempi elämään näin, kuin silloin. Lasten vuoksi on turha yrittää elää saman katon alla, jos ei ole edellytyksiä yhteiseloon toisen vanhemman kanssa.