Kaikkeen tottuu

Olen ollut tietämättäni kipuilija jo lapsuudesta saakka, joten kokemusta kroonisen kivun kanssa elämisestä minulla on runsaasti. Kipu ei ole mikään uusi asia elämässäni ja olen sopeutunut elämään kipujen rajoittaessa enemmän tai vähemmän arkeani/ toimintaani.

Vuosien mittaan kaikkeen tottuu, eli kivuistakin tulee osa omaa normaalia kokemusmaailmaa. Kivun kokemus on kahtalainen, fyysinen sekä psyykkinen ja molemmat vaikuttavat toinen toisiinsa. Kyllä, kipuihinkin voi tottua, vai olisiko turtumus oikeampi sana? Turtua niin, ettei enää itsekään ymmärrä olevansa fyysisesti kipeä.

Kivuttomuuden kokemus tuli itselleni vähän niinkuin yllätyksenä eräänä kohtalokkaana aamuna, kun olin edellisenä iltana popsinut lääkärin määräämää lääkettä yötä vasten. Aamulla, hämmentyneenä omasta olostani ymmärsin, kuinka olen koko ikäni kärsinyt erilaisista kivuista ja ihmettelin, kuinka sopeutuva ihmisen keho loppujen lopuksi onkaan?

Olen siis siinä mielekäs onnekas kipuilija, koska olen tottunut elämään enemmän tai vähemmän elämää haittaavien erilaisten kipujen keskellä. Olen sopeutunut ja nukkunut koko ikäni huonosti kipujen vuoksi ja mikä hassuinta? Olen kuvitellut nukkuneeni yöni hyvin kaikki ne vuodet, tasan siihen asti, kun oikeasti nukuin koko yön.

Perussairauteni sle on yksi koko kehon vaihtelevien kipujen aiheuttaja. Lihaksisto ja nivelet muistuttavat olemassa-olostaan siis päivittäin, sieltä lapsuudesta saakka. Tunne on hieman samankaltainen, kuin jos olet influessan kourissa ja koko kehoa särkee kuumeen noustessa.Koko ajan on olo, kuin flunssa olisi tuloillaan. Elän sellaisessa olotilassa jatkuvasti. Kipu on läsnä ja sen kanssa olen oppinut elämään suhteellisen sujuvasti.

Tammikuusta saakka olen oikeastaan nauttinut elämästäni uudella tavalla, vaikka samaan aikaan selkäni on oireillut enenevissä määrin. Selkään määrätty lääke poisti kivun muualtakin kehosta ja ymmärsin jatkuvan epämääräisen huonon oloni kehossa kivuksi, joka väistyi uuden lääkityksen myötä lähes kokonaan. Olikohan sattumalla tässä osansa?

Joten, kun sanon, että kaikkeen tottuu, niin puhun ihan omasta kokemuksesta. Olen joutunut opettelemaan olemaan välittämättä kivuista, jotta normaali elämä olisi ylipäänsä mahdollinen. Sopeutumaan, koska vaihtoehtoa ei ole ollut.

Kipukokemukset ovat yksilöllisiä, ja ennenkaikkea pitää erottaa tilapäinen kipu jatkuvasta kroonisesta kivusta. Tilapäinen kipu menee ohi hoidoista huolimatta, yleensä syykin on selvillä siihen. Krooninen kipu on jatkuvaa ja pidemmän päälle elämää haittaava kokemus, joka aiheuttaa vahinkoa myös mielelle. Kroonisen kivun kanssa pitää elää koko ajan ja pidemmän päälle siitä tulee yhä suurempi osa elämää ja pahimmillaan kipu alkaa hallinnoida ja määritellä elämää/arkea rajoittaen kaikkea tekemistä voimakkaasti.

Itse kuvittelin ennen tammikuun kipulääkityksen aloittamista nukkuvani yöni jokseenkin hyvin. Voi miten olin väärässä senkin suhteen. Omasta mielestäni, kun siis nukuin yön hyvin, en saanut kuitenkaan virkistävää ja palauttavaa unta ja se on näkynyt kaikin tavoin elämässäni. Minulla ei siis ole ollut kokemusta hyvin nukutuista öistä ennen tammikuuta, ei koko elämäni aikana ja olin alkuun jokseenkin järkyttynyt havainnostani. Kaikkeen tottuu, myös niihin huonoihin öihin ja päiväsaikaiseen uupumukseen.

Viimeaikoina olen huomannut olevani henkisesti väsynyt kokemaan jatkuvaa kipua, joka iskee oikeastaan saman tien, mikäli vaikuttavan lääkkeen teho pääsee hiipumaan. Toisaalta, olen hyvin onnekas siinä mielessä, etten ole aiemmin elämäni aikana kokenut kivutonta oloa, joten en ole edes osannut unelmoida toisenlaisesta elosta, (en ennen jatkuvan lääkityksen aloitusta) ja nyt joskus huomaan hieman jopa pelkääväni sitä kivuliasta olotilaa, minkä kanssa elin kaikki aiemmat vuoteni.

Kivun kanssa elämistä on vaikea hyväksyä kenenkään kohdalle. Vierestä toisen ihmisen on helppo huudella ja jakaa neuvoja tietämättä, millaista on elää kivuliaan uuvuttavaakin arkea. On helppo sanoa, että ota sitä tai tätä särkylääkettä, vaikkei siitä ole mitään apua, taikka jumppaa ja liiku itsesi kuntoon syyllistäen ja hiljentäen toisen. Ensin olisi tärkeää saada se kivun kokemus hallintaan. On myös helppo erityisesti ammattilaisten toimesta leimata kroonisen kivun kokemus psyykkiseksi vaivaksi, jota se eittämättä on sitäkin pidemmän päälle.

Minullakin on kokemusta edellä mainitusta, eli olen saanut vihjailuja kivun psyykkisestä luonteesta. Vaan, psyykkiseen kipuun ei autakaan kipulääkkeet, ja ammattilaiset ovat hiljenneet puheissaan siinä kohtaa, kun olen kertonut tietyn lääkkeen poistavan kokemani kivut lähes kokonaan, mahdollistaen tällä hetkellä oman fyysisen tekemisen paremmin, kuin pitkiin aikoihin konsanaan. Tuuria olikin matkassa ja olen hyvin kiitollinen säästyttyäni kaikenmaailman turhauttavilta lääkekokeiluilta ja positiivinen vaste oli samantien huomattavissa. Tiedän senkin, ettei yleensä kroonisen kivun hoito ole noin onnekasta ja sopivaa lääkehoitoa joudutaan etsimällä etsimään usein tuloksetta.

On myös totta kivun kroonistuessa, kipusignaalien herkistyminen eli sama määrä kipua tuntuu aiempaa voimakkaammalta. Kivulle harvoin tehdään mitään, tarjotaan ehkäpä keskustelu”apua” ja lääkkeitä, joiden tarkoituksena olisi nostaa kipukynnystä. Näistä keinoista en osaa sanoa sen enempää oman kokemuksen puuttuessa.

On myös hyväksyttävä, että on tiloja, missä kivun kokemus vain yksinkertaisesti kuuluu asiaan, ja sen kanssa olisi vain opittava elämään ja tekemään parhaansa eli sopeutumaan. Sopeutuminen on mahdotonta, mikäli vaatii kehoonsa täydellistä kivuttomuutta. Usein sellainen tila on mahdoton unelma, ja ihmisen tulisi kyetä hyväksymään oma tilanteensa sellaisena, kuin se on kipujensa kanssa. Voin sanoa, että oman tilanteen hyväksyminen helpottaa, vaikkei se niitä kipuja poistakaan.

Vaikka kokee kipua, sen tilan ei tarvitse hallita elämää tarpeettomasti. Voi kysyä itseltään, kuka juuri sinun elämää määrittää ja hallinnoi? Sinä itse vaiko se koettu kipu? Krooniseen kipuun harvoin on olemassa mitään ihmelääkettä, ja silloin on vain hyväksyttävä erilaisten keinojen kokeilu sekä vain kivun lieventyminen hieman tai jonkinverran. Sekin on parempi, kuin ei apua ollenkaan.

Tässä kohdin hyvä itsetuntemus helpottaa eri keinojen etsintää sekä ennakkoluuloton mieli antaa mahdollisuuden. Jos jokin ei sitten auta, sen voi unohtaa tai kokeilla joskus myöhemmin uudelleen. Kipujen lievittämiseen löytyy lukuisia lääkkeettömiäkin tapoja ja nykyisin on oltava itse kovin aktiivinen myös etsiessä omaan elämään helpottavia juttuja.