Laiska töitään luettelee? Mistäköhän moinen sanonta on peräisin ja miksi se tuli mieleeni juuri, kun iloitsin eilen pienistä kotitöistä, joista suoriuduin?
Kuluva marraskuu on ollut synkkää aikaa myös omassa mielessäni. Kun olisi mielenkiintoa ja halu tehdä jotakin, keho ilmoittaa kuin nauraen, ettei moisiin hommiin nyt tarvitse ryhtyä. Olo on, kuin kantaisi kahta lyijypukua päällään.
Ehkäpä hieman valoa synkkyyteen toisi pakkanen ja taivaalta satava lumi? Uma on jo on melkoisen innoissaan hepuleista päätellen, kelin kääntyessä lähelle pakkasasteita, nuuhkuttaen kilpaa kanssani lumen enteilevää tuoksua ulkona.
On monia pitäisi- ja pitäisi- asioita tekemättä. Aika ajoin tekemättömät jutut sitten kummittelevat tuolla jossakin, kuiskutellen olemassa-olostaan. Enää en kovin suuremmin ahdistu tekemättömien asioiden kasaantuessa ja jäädessä odottelemaan, sitä minun parempaa päivää, kun jaksaminen antaa myöden ja lyijynraskas keho kevenee. Se aika tulee sitten, kun tulee, jos on tullakseen. Millään asialla ei ole niin kiire, etteikö joutaisi odottaa.
Tällä hetkellä on parempi elää oma vointi huomioiden ja hyväksyä yksinkertaisesti se tosiseikka, etten jaksa samoin kuin ennen, duracell-pupuna loikkia väsymättä aamusta iltaan. Jos on levättävä, niin on levättävä ja turhaan yritän kävellä tuulimyllyjä vasten.
Olen tyytyväinen moniin seikkoihin, jotka ikäänkuin pelastavat minut tässä tämännäköisessä arjessa juuri nyt. Ratkaisuja olen etsinyt moniin kodin ongelmakohtiin ja niitä on myös löytynyt.
Kotini on yksinkertainen, ja erittäin helppo siivota sekä pitää yllä. Kodin järjestys on aina sijoiteltu niin, että siivous on sujuvaa ja helppoa. Tämä tuo helpotusta arkeeni huomattavasti. Pääosin tavaroilla on omat paikkansa, vaikka perheessä tuntuukin olevan tietämättömyyttä tämän asian suhteen, ja joudun asiasta muistuttamaan vähän väliä. Koiran karvat uppoavat mukavasti villamattoihin, ja tassukura/hiekka jää ulos kätevästi vauvanpesuun tarkoitetuilla kosteilla liinoilla. Sohvan materiaali on nahkainen ja siitä saa helposti imuroitua pinnoille tarttuneen karvan pois.
Kokemuksesta tiedän, kuinka väsymys ja totaalinen uupuminen sitten jonakin päivänä helpottaa ja huomaan jälleen pääseväni toimimaan jokseenkin normaalisti ja jaksavani myös lähes normaalisti. Toisin sanoen virtaa riittää omiksi tarpeiksi. Enää ei virtaa riitä niin paljoa, että voisin omaa jaksamista jakaa muillekin, kuten ennenvanhaan tein.
Omat energiat on vähissä. Sisäinen patteri, jonka pitäisi latautua aina toisinaan, on rikki. Jostain syystä tunnen, kuinka koko elämä on ikäänkuin pysähdyksissään ja mikään ei liiku suuntaan taikka toiseen. Monista (teko)syistä johtuen elämässäni ei ole mitään odotettavaa, ei koettavaa taikka suunnitelmia. En osaa ajatellakaan ,millaista olisi, jos olisi joitakin suunnitelmia?
Miettiessäni tuota edellistä, ymmärsin ja totesin, ettei ole ollut vuosiin mitään odotettavaa oman elämän kannalta. Päivät, viikot, kuukaudet menevät juuri se yksi hetki kerrallaan, ilman mahdollisuutta edes miettiä, mitähän sitä vaikka ensi vuonna tekisi tai missä olisi vaikka kahden vuoden päästä? En kykene moiseen.
Pari vuotta sitten ehdin pienen hetken haaveilla omasta kodista, ajattelin sen edes olevan mahdollinen minulle. Vaan kuinkas sitten kävikään? Sain melkoisen nopeasti haudata haaveen omasta kodista sydämen sairastumisen vuoksi.
No, ettei nyt ihan synkistelyksi mene, paluu tähän hetkeen ja ihanaan ulkoilukeliin.
Hämäränhyssy marraskuisena kalseana aamuna on ihan paras sää. Sisälle saa laittaa ne koristevalot päälle ja sytyttää muutaman kynttilän mielen piristykseksi. Viikkosiivous toteutuu miten toteutuu, ja siihen on tyytyminen.
Äitini kysyisi tässä kohdin, kuten yleensä, ”Etteikö lapset auta minua kodin siivouksien, sen ja tämänasian kanssa?” ja hän ei millään ymmärrä, ettei ole lasten tehtävä/vastuu auttaa äitiään, vaan lasten vastuullaan ja tehtävänään on ensin opetella huolehtimaan itsestään ja omista asioistaan omissa elämissään. Joten ei, en vastuuta lapsia kuin sen, mikä on ikätasoon ja kehitykseen nähden tarpeen. Liian suurta taakkaa en ole koskaan halunnut lasteni saavan liian aikaisin kontolleen, saatika että heidän pitäisi kantaa vastuuta aikuisten asioista/elämästä. Ei se mene niin.
