Nämä heinäkuiset aamut näyttäytyvät kasteisena nurmikkona, nousevan auringon valon siivilöityessä pisaroiden lävitse, saaden ympäristön kimmeltämään kauniisti. Minulla ei ole kiirettä herätä uuteen päivään, voin istua pöydän äärellä ja hengittää syvään alkavaa päivää muistaen, että tänäänkin on hyvä päivä.
Vihdoin voin todeta itselleni elämäni olevan hyvää, siis riittävän hyvää ja tasapainoista. Olen päässyt ensimmäiseen etappiin matkallani kohti onnellisempaa elämää. Ja tästä tilasta on tullut pysyvää.
Onnellisuus on itsessään melkoisen laaja määritelmä ja eri ihmisille edellä mainittu käsite tarkoittaa hieman eri asioita. Käsitämme onnellisuuden myös monin eri tavoin. Itselleni onnellisuus näyttäytyy tyytyväisyytenä olemassa olevaan hetkeen ja elämään yleensä kaikesta huolimatta.
Ihan jokaisena päivänä ei enää tarvitse selviytyä. Aikoinaan haaveilin tilanteesta, että voisinpa joskus vain elää ja olla huolettomammin. Havahtuessani aikoinaan kaipaamaan oikeaa onnellisuuden kokemista, en arvannut siihen kuluvan aikaa ja itsetutkiskelua mittaamatonta määrää.
Kahdeksantoista vuotta on pitkä aika ja muistan varmaan lopunikääni sen hetken, kun havahduin ja heräsin ikäänkuin jostakin unimaailmasta kunnolla hereille. Olin ollut sisällä, kotona useamman viikon lähes yksin, keskittyen vain hoitamaan vauvaa ja isompia sisaruksia.
Aloin tuolloin kirjoittamaan ja samoihin aikoihin luovuuteni alkoi näyttäytymään uusilla tarpeilla. Koin suunnatonta halua opetella esimerkiksi maalausta. Ymmärsin myös, miten olin juossut vuosia oravanpyörää ja halusin siitäkin siinä muodossaan melko piakkoin eroon. Raha ei tehnyt minua onnelliseksi, päinvastoin. Mitä enemmän sitä oli, sen huonommin tunsin voivani ja mikään materia ei tuonut sitä kuuluisaa onnea.
Lähdin opiskelemaan, tuli ero lasten isästä, jättäydyin pois lähestulkoon kaikesta sosiaalisesta elämästä, käpertyen itseeni nuolemaan haavojani. Kävin työssä, sairastelin vähän väliä ja uupumukseni senkuin lisääntyi vuosien vieriessä eteenpäin. Kymmenisen vuotta eron jälkeen meni pelkässä selviytymisessä päivästä toiseen. Keskityin lapsiini äitiviikolla 110 prosenttisesti ja tyhjillä viikoilla ihmettelin itseäni, suurta kysymysmerkkiä sekä jatkuvasti kumpuavaa surua ja ahdistusta.
Jotenkin alitajuisesti olen päässyt itseni kanssa jäljille, polkua seuraamalla olen saanut moniin kysymysmerkkeihin vastauksia, jotka selittävät täysin loogisesti oman elämäni kaikkineen. Viimeisin musta ”laatikko” on nyt myös avattu ja sen sisältö selittää sitten kaiken sen muun, mihin olen etsimällä etsinyt itsestäni vastauksia.
Miksi?-kysymykset saavat vastauksia ja jo se saa minuun uudenlaista iloa. Olen aina ollut oikeassa, vika on minussa itsessäni ja sitä ei ole enää kiistäminen. Tai vika ja vika, ominaisuus paremminkin. Olen syntynyt sellaiseksi, kuin olen ja vihdoinkin saan antaa luvan itselleni olla sellainen, kuin olen.
Yksi selvinnyt ”ongelma” on johtanut aina toiseen, lukemattomia kertoja ja aiemmin en kyennyt muuhun kuin nostamaan kädet pystyyn tietämättömänä, tahi sitten keksimään lähintä mahdollista selitystä omassa elossani.
Vihdoin voin sanoa, että elämässäni alkaa olla tilaa muuhunkin, kuin kytevien tulipalojen sammutteluun. Kaikesta on kulunut aikaa melkein kaksikymmentä vuotta. Ja nyt voin sanoa vihdoinkin,
Tänäänkin on hyvä päivä!
Kiitollisuus kaikesta pienestäkin hyvästä ja positiivisesta on muuttanut elämääni parempaan suuntaan. Kiitollisuutta voi opetella, kuten olen itsekin tehnyt. Kiitollisuuden kokemisen myötä negatiiviset ajatuskuviot vain häviävät ajan myötä ja monet mielen tuottamat ahdistukset alkavat väistyä taka-alalle.
Itsensä kanssa työskentely ja ”tuloksien” näkyminen ei tapahdu kuukausissa, vaan tarvitaan oikeasti vuosien työ päästä sisäisesti jonkinlaiseen tasapainoon. Työskentely itse itsensä kanssa tapahtuu pikkuhiljaa, ja on oikeasti haluttava muutosta elämään sekä ymmärrettävä, ettei kukaan muu voi tehdä sitä sisäistä työtä puolesta, vaan kaikki ajatustyö on todellakin tehtävä omin avuin. Rinnalla voi toki kulkea erilaisia ihmisiä ihan ammattilaisista lähtien, mutta hekään ei voi tehdä ihmeitä puolesta, vaan hekin voivat tukea ja antaa erilaisia työkaluja, pohdittavaa jne. Motivaation on oltava vahva, sekä oma halu selvittää omat ”ongelmat”.