Iltakävelyllä harvemmin enää jaksan kiinnittää huomiotani ympäristööni ja harvemmin siis huomaan mitään ihmeellistä, tai erikoista. Menneenä viikonloppuna sain valokuvaan erikoisen otuksen, joka harvemmin kenenkään kuvissa esiintyy.
Kävelin jo ohikin, muttei otus reagoinut minuun mitenkään ja palasin takaisin pari askelta ottaakseni kuvan. Siinä se vaan istui takertuneena puunrunkoon ja antoi minun häärätä ihan likellä reagoimatta läsnäolooni.
Mietin, oliko lintu jotenkin rikki, kun poseerasi kamerani edessä, kuin vanha tekijä, pörhenteli ja käänteli päätään puolelta toiselle.
Elämässäni tapahtuu tällä hetkellä paljon ja montaa asiaa on selvityksen alla terveyden puolesta. Olisin päässyt elämässäni ehkä hieman helpommalla, mikäli samat asiat olisi olleet tiedossa jo aiemmin. Yritän tsempata ja miettiä, että parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.
Tosiaan, kroppa on antanut kaikkensa työelämälle hoitoalalla ja nyt se on myös virallista. Näin ei olisi käynyt, jos työnkuvani olisi ollut toisenlainen alusta alkaen ja fyysisesti työ olisi ollut kevyttä jne. Mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Työn ääreen ei kuitenkaan itseään saa tappaa, vai kuinka?
Luonnossa, ihan jo omassa lähiympäristössä, on paljon silmäniloa. Luonnosta kannattaa nauttia ja opetella huomioimaan sitä eri aistein. Luonto muuttuu jatkuvasti, oman kiertonsa mukaisesti ja kahta samanlaista hetkeä on liki mahdotonta kokea.
Mihin asioihin itse kiinnität huomion kulkiessasi ulkona? Väreihin, eri sävyihin? Ääniin, hajuihin vai tunnelmiin? Lämpötilaan, ympäristössä tapahtuviin liikkuviin asioihin kuten pilviin, kasvustoihin, tuuleen?
Suosittelen ulkoillessa herkistämään eri aistikanavien kautta tulevaa informaatiota ja ulkoilusta tulee enemmän rentouttavaa ja voipi iloakin löytää ihan pienenpienistä huomioista.
Tänä vuonna ympäristön vehreys on näyttäytynyt minulle täysin uusilla sävyillä ja runsaudellaan. Olen hämmästyneenä ulkoillessa miettinyt, enkö ole aikaisempina vuosina nähnyt ympäristöni vehreyttä, eli siis kiinnittänyt huomiotani vihreään runsauteen? Luonnontilainen rehevyys on kaunista katseltavaa ja uskoisin eri lajien viihtyvän ja lisääntyvän mainiosti, erityisesti pölyttäjät, joiden selviytyminen alkaa sekin olla kiinni ihmisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Luonto kuuluu kaikille.
Mahdollisimman hyviä hetkiä toivottelen jokaiselle lukijalle!