Pyöräilyä koiran kanssa

Loppukesästä olen päässyt jälleen pyörän selkään ja mikä ilo siitä onkaan tullut.

Koiran kanssa pyöräily on hieman raskaampaa, kuin pelkästään itsekseen ajaisi. Kaikenlaista voi tulla eteen, ihan kirjaimellisesti.

Vauhti ei ole entisensä, Uma jaksaa jolkotella eteenpäin melkein samoin, kuin olisimme kävelyllä ja tuntuu unohtaneen vauhdin kokonaan. Ihmekös tuo, kun koko edellinen vuosi on mennyt minun osalta köpötellen ja kärsien askelien tuottamasta kivusta selässä.

Tukivyön avulla olen päässyt takaisin kohti kivuttomuutta ja pyöräilykin siis onnistuu jälleen. Alkuun tavoitteeni oli käydä kerran viikossa kokeilemassa ja muistelemassa, miten sitä toimitaan liikkuessa. Tavoite on nyt saavutettu ja uskallan lisätä viikottaisen pyöräilyn ainakin kahteen kertaan, ellen sitten innostu ja alakin korvaamaan päivittäin kävelylenkkejä pyöräillen?

Uma on onneksi oppinut pyöräilyn saloihin ja kun hän vielä ymmärtää käskyt ”oikealle, vasemmalle, eteen/suoraan ja reunaan, seis, mennään jne” on melkoisen mukavaa ajella koiran kanssa.

Ylläolevissa kuvissa näkyy kuitenkin se, miten Umakin on unohtanut, hieman ehkä, pyöräilyn syvintä olemusta ja mielessäni kävi kuvan ottohetkellä; ”Että kuinka meni niinkuin omasta mielestä?” Eli Uma pysähtelee milloin pissille, milloin isommalle hädälle, ja milloin on vaan niin ihana haju pusikossa, että pitää käydä nuuhkimassa ja hakemassa turkkiin hajut. Vähemmän kuitenkin, kuin aloittaessa. Viimeksi heittäytyi kellimään nurmikkoon kesken ajelun ja samalla muistin, miten virtaa täynnä koko koira oli vielä nelisen vuotta sitten; ikä on jo saanut aikaan paljon rauhoittumista.

Olen kuullut joitakin kauhisteluja siitä, kun liikutaan koiran kanssa pyöräillen. Homma ei sovi ihan heikkohermoiselle, myönnän. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on omallekin kohdalle sattunut, mutta niistä pitää päästä yli ja takaisin vain pyörän selkään.

Pahin ja kaikkein vähiten ennakoitavissa oleva tilanne on Uman kanssa luonnossa elävät eläimet. Puput, kauriit, oravat, kissat ja linnut saattavat saada Uman säntäämään 90 asteen kulmassa pöpelikköön ja jos en ole valppaana, voipi tulla pipi kaatumisen seurauksena. Tällä hetkellä vauhti on minimaalinen, joten ehdin oikein hyvin komentaa ja pysähtyä. Vuosia sitten lensin oikein lahjakkaasti sarvien yli Uman bongattua jäniksen juoksemassa nenän edestä ja sitten mentiinkin…

Muiden koirien ja ihmisten ohitukset sujuvat vauhdilla ja Uma ei reagoi ohitettaviin, vaan kiitettävästi pitää katseen kulkusuunnassa. Ilman tätä ominaisuutta en uskaltaisi pyöräillä koiran kanssa.

Oma pyöräilykuntoni kestäisi tällä hetkellä pidemmät ja raskaammatkin ajamiset, mutta Uman tahtiin mennään toistaiseksi, jotta pääsee kasvattamaan vähän kerrassaan rapistunutta kuntoaan. Eräänä iltana huomasin ensimmäistä kertaa, kun koira jolkottelee vauhdilla eteenpäin ja itse yritän juosta perässä. Eli kyllä Uman kunto ja askel vauhdittuu pyörälenkkien seurauksena.

Oma askel ei tosin pitene, eikä näköjään vauhtikaan kasva ja siinä on yksi hyvä syy lisätä Uman kanssa pyöräilyjä. Säästän selkääni, sekä voimiani pyöräillen ja koira saa tarvitsemansa määrän tehokasta liikuntaa minun väsymättä liikaa kävelystä, joka useimmiten vie voimani koko päiväksi. Pyöräily ei ole yhtä raskasta ja kaiken lisäksi se säästää myös aikaa, kun sama matka kuljetaan niin paljon nopeammin, kuin kävellen.

Hurja tavoitteeni olisikin päästä pyöräilemään ehkä peräti joka päivä, kelissä kuin kelissä. Tunnustan, miten olin nuorempana intohimoinen pyörällä kulkija, ja yleensä aina valitsin mieluummin pyörän, kuin autolla ajamisen.

ps. Muistutan, ettei Uma vedä pyörää, eikä mitään muutakaan esinettä ja huomautan, ettei kuvissa näkyvät valjaat sovellu oikean vetävän koiran tarpeisiin millään tavoin.